Monet yritykset käyttävät sujuvasti valuuttoja liiketoimissaan – esimerkiksi käymällä kauppaa ulkomaisten yritysten kanssa tai pyörittämällä verkkokauppaa, josta voi ostaa muuallekin kuin Suomeen tai euroalueen ulkopuolelle. Kaikki eivät kuitenkaan vielä hyödynnä ja hallitse valuuttoja parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksi syy on tiedon ja ajan puute: aihe tuntuu hankalalta ja se mielletään aikaa ja muita resursseja vieväksi manuaaliseksi työksi. Valuuttojen hallintaan ja valuuttapolitiikan määrittämiseen kannattaakin pyytää apua omasta pankista ja sen toteuttamisessa voi hyvin pitkälle hyödyntää automaatiota modernien palvelujen ansiosta.

Apua automaatiosta

Valuuttoja käyttäville yrityksille on jo pitkään ollut tarjolla erilaisia digitaalisia työkaluja, jotka tarjoavat pääsyn valuuttamarkkinalle verkkopalveluna. Nämä keskittyvät kuitenkin tyypillisesti vain yhteen osaan valuuttakaupasta.

– Perinteisesti tällaiset palvelut keskittyvät pelkän transaktion miettimiseen ja toteutukseen, eivät sen suunnitteluun tai seurantaan, jotka ovat tärkeitä koko prosessin kannalta, toteaa tarjoomajohtaja Janne Antila OP:n Rahavirrat ja käyttöpääoma -liiketoiminnasta.

Uudempien palveluiden avulla yritys pystyy hyödyntämään valuuttoja kokonaisvaltaisemmin, sillä ne huomioivat koko valuuttojen hallinnan kaaren. Esimerkiksi OP:lla on yritysasiakkailleen tällainen palvelu.

– Palvelussamme päätetään ensin valuuttapolitiikka, ja syötetään sen reunaehdot järjestelmään. Sitten sovellus ehdottaa asetetetun politiikan mukaisia transaktioita tehtäväksi, Antila tiivistää.

Automaatio vähentää virheitä, joita manuaalisesti tehdyssä valuutan hallinnassa voi syntyä. Palvelu pitää myös huolen, että määriteltyä politiikkaa noudatetaan, vaikka valuuttakauppoja tekisi useita eri henkilöitä.

Valuuttojen hallinta koskee yhä useampia yrityksiä

Minkälaisia yrityksiä valuuttojen hallinta ylipäätään koskee?

– Kansainvälisyys on avainsana, mutta sekään ei automaattisesti tarkoita, että valuuttojen hallinta olisi yritykselle ajankohtaista. Voi olla suuriakin yrityksiä, jotka operoivat ainoastaan euroissa, myyntipäällikkö Jussi Mäkelä OP:n Suuryritysten suojaus- ja sijoitusratkaisuista OP Marketsista toteaa.

Myöskään yrityksen kokoluokka ei vaikuta siihen, onko valuuttojen hallinta sille olennaista vai ei.

Hyvin pienenkin yrityksen, joka on jo syntyessään kansainvälinen, kannattaisi miettiä valuuttojen hallintaa alusta asti. Vaikka valuuttakauppa olisi pientä, saattaa sillä olla yrityksen tulokseen merkittävä vaikutus.

On myös paljon yrityksiä, joita valuuttariskit eivät suoraan koske, mutta jotka voisivat hyötyä valuuttojen hallinnasta esimerkiksi parantamalla saamaansa katetta myymällä tai ostamalla ulkomaanvaluutassa

Riskien tunnistaminen avainasemassa

Valuuttojen hyödyntämättä jättäminen saattaa sulkea yritykseltä ovia.

– Valuuttojen hallinnan tärkeys korostuu kehittyvillä markkinoilla toimittaessa: jos esimerkiksi suomalainen yritys tekee Aasiassa hankintoja, kauppakumppanille voi olla hankalaa tai kallista operoida muussa kuin omassa valuutassa ja pahimmassa tapauksessa kaupat voisivat jäädä tekemättä, jos paikallinen valuutta ei kelpaa, sanoo Antila.

Yrityksen näkökulmasta suurimmat valuuttariskit liittyvät siihen, että riskiä ei tunnisteta tai se tunnistetaan väärin. Myös se on ongelma, jos riskejä ei hallinnoida tai niitä kaihdetaan täysin.

– Jos valuuttamääräistä riskiä ei hallita, sillä voi olla haitallinen vaikutus tulokseen, Mäkelä tiivistää.

Valuuttojen suojaaminen antaa liikkumavaraa ja mahdollisuuden reagoida.

– Jos yrityksessä vaikka tiedetään, että puolen vuoden päästä toteutuu dollarikauppa, sen voi suojata termiinillä, jolloin summa on suojattu markkinavaikutuksilta, Antila jatkaa.

– Etukäteen tiedostaminen mahdollistaa riskin huomioimisen myös hinnoittelussa.

Antilan ja Mäkelän mukaan on myös hyvä tiedostaa, että vaikka yritys itse ei käyttäisi valuuttoja, se ei tarkoita automaattisesti, ettei ole valuuttariskiä. Esimerkiksi kilpailijat saattavat käyttää valuuttoja ja saada sillä tavalla kilpailuetua – tämäkin voi olla riski.

Työlästä ja vaikeaa – vai onko?

Suomalaiset yritykset ovat Mäkelän ja Antilan mukaan keskimäärin varsin hyvin perillä valuuttariskeistä ja valuuttojen hallinnan tärkeydestä. Joitakin vääriä käsityksiä aiheesta kuitenkin on, Antila sanoo ja jatkaa:

– Esimerkiksi valuuttojen suojaamisella ei tavoitella voittoa, vaan pyritään pienentämään kassavirtavaihtelua. Sitä tehdään, jotta voidaan varmistaa, paljonko ollaan saamassa katetta tulevaisuudessa.

– Yritysten perustehtävä on menestyä omassa liiketoiminnassaan eikä altistua turhille riskeille. Valuuttojen suojauksella poistetaan toiminnasta riskejä, jotka on mahdollista poistaa, Mäkelä jatkaa.

Mielikuva valuuttojen hallinnasta saattaa olla myös turhan hankala. Osa yrityksistä kokee valuuttojen hyödyntämisen olevan korkean kynnyksen takana.

– Totta kai resurssiasiat vaikuttavat siihen, kuinka yritys kokee voivansa perehtyä valuuttojen hyödyntämiseen. Mutta pankit auttavat siinä, eikä kaikkea tarvitse tietää itse, Mäkelä ja Antila sanovat.

Tärkeää osa riskienhallintaa

Yleisesti valuuttojen hallinnan tärkeys on kasvanut.

– Euron myötä ajateltiin, että valuuttojen merkitys vähenee, mutta suomalaisilla yrityksillä on tärkeitä kauppakumppaneita monissa muissakin kuin euromaissa. Esimerkiksi muut pohjoismaat, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Aasia ovat suomalaisyrityksille tärkeitä, Antila sanoo.

Hän mainitsee, että valuuttojen väliset liikkeet ihan yleisimmissäkin perusvaluutoissa ovat olleet voimakkaita pitkällä aikavälillä. Siksi niiden hallinta ja riskeihin varautuminen on entistä tärkeämpää.

Valuuttojen hallinnan ja hyödyntämisen tulisi siis olla osa yritysten taloushallintoa ja riskienhallintaa. Valuuttakaupankäyntiin ja hallintaan on olemassa erilaisia suojausinstrumentteja sekä tilirakenteita ja valuuttatilejä. Mäkelä ja Antila muistuttavat, että omasta pankista kannattaa pyytää apua, jos aihe tuntuu vieraalta.

Lue myös: Ota valuuttariskit haltuun: kansainvälistyvän yrityksen muistilista