Sympaattinen, oranssi linnunpoikanen Pikkuli on monen lapsiperheen suosikkihahmo, jonka ympärille on luotu televisiosarja, kirjoja ja mobiilipelejä. Seuraavaksi Pikkuli nähdään sekä Kaukoidässä että Etelä-Amerikassa, sillä 26-osainen animaatiosarja on myyty Intiaan LXL Medialle, Kiinaan tilausvideopalveluun sekä Brasiliaan Globasat-kanavalle.

Sarjan luoja Metsämarja Aittokoski on tottunut kansainväliseen menestykseen. Pikkuli-animaatio sai ensiesityksensä vuonna 2015 Etelä-Koreassa ja Slovakiassa ennen kuin hahmo näki päivänvalon Ylen Pikku Kakkosessa vuonna 2016.

Alun perin Pikkuli syntyi kuitenkin ihan tavallisen suomalaisen lastenkirjan hahmoksi.

– Aloin kirjoittaa Lennä Pikkuli lennä -kirjaa, sillä halusin tehdä vaihteeksi jotain ihan muuta kuin tv-tuotantoja, Aittokoski kertoo.

Aiemmin Aittokoski on tehnyt muun muassa erilaisia lastenohjelmia päiväkodeille ja Ylelle.

Metsämarja Aittokoskella ja hänen miehellään Antti Aittokoskella on takanaan pitkä televisioura. Pikkuli tarjosi pariskunnalle mahdollisuuden vaihteluun yhteisen yrityksen kautta.

– Kun kirja ilmestyi, huomasimme pian, että sen voisi hyvin jalostaa animaatioksi ja siitä edelleen lapsille suunnatuksi, moneen mediaan taipuvaksi tuoteperheeksi. Yritystoiminta päivittyi siinä samassa täysin uudelle tasolle, Metsämarja Aittokoski kertoo.

Verkostot alusta saakka

Pikkulin kansainvälistyminen on vaatinut isoja ponnistuksia ja valtavasti työtä. Aittokoskilla ei ollut aiempaa kokemusta tv-sarjan myymisestä ulkomaille, joten verkostot on täytynyt luoda itse.

Aittokoski kertoo, että oikeilla kontakteilla on elokuva- ja tv-alalla iso merkitys.

– Ala on siinä mielessä todella vanhanaikainen, että kaikki tapaamiset hoidetaan yleensä kasvokkain, ja lentämistä ja matkustelua eri paikkoihin kertyy paljon.

Kontaktit ovat löytyneet esimerkiksi Cannesista ja muista elokuva- ja tv-alan tapahtumista, joihin alan ammattilaiset kokoontuvat säännöllisesti. Se, sattuuko puhumaan oikeaan aikaan oikeille ihmisille, on Aittokosken mukaan sattumanvaraista. Paljon riippuu siitä, kenet tuntee.

– Kansainvälistymisen suunnitteleminen on tuntunut siksi vaikealta. Jos joku ovi aukeaa, suuntaamme sinne. Emme esimerkiksi suunnitelleet sen tarkemmin Saksan markkinoille lähtemistä, mutta saksalaisen tv-kanavan johto sattui ihastumaan Pikkuliin ja halusi ohjelman ruutuun. Samaan tyyliin olemme päätyneet myös Kaukoitään ja Brasiliaan.

Juuri nyt moni muukin ovi on auennut Aittokoskille. Intian, Kiinan ja Brasilian lisäksi tv-sarjan esitysoikeudet on myyty maailman suurimmalle arabinkieliselle televisiokanavalle Al Jazeeralle, ja neuvotteluja käydään useissa maissa ympäri Eurooppaa.

– Innostavaa tässä on se, että maailma on niin suuri ja mahdollisuuksia niin paljon.

Kulttuurierot vaativat keskustelua

Aittokoski uskoo, että Pikkulin menestyksen salaisuus on sarjan perhekeskeisyys ja opettavaisuus. Linnunpoikaseen, joka opettelee uusia asioita, on helppo samaistua. Varsinkin mobiilisovellus on siksi iso myyntivaltti. Turun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan Pikkuli soveltuu hyvin esimerkiksi tunnetaitojen kehittämiseen.

– Mobiilipelit ja opetusdemot ovat olleet testissä jo Egyptissä ja Qatarissa. Myös Kiinassa ja Intiassa on iso potentiaali käyttää Pikkulia opetustarkoituksiin.

Menestyvän tuoteperheen kehittäminen ei ole vaatinut juurikaan kompromisseja mutta jonkin verran selittämistä kyllä.

– Pikkuli on ristiriitainen hahmo, joka toimii välillä väärin. Monessa maassa olemme joutuneet keskustelemaan lapsenkasvatuksesta, kasvamisesta ja oikean ja väärän oppimisesta. Se, ettei päähenkilö ole yksiselitteisesti hyvä hahmo, on tuottanut paikallisille päänvaivaa.

Aittokoski kertoo törmänneensä myös lastenkulttuurin eroihin.

– Esimerkiksi brittiläinen käsikirjoittaja kertoi, ettei jaksossa voida näyttää, kun Pikkuli menee metsään poimimaan marjoja, sillä marjat voivat olla myrkyllisiä. Ja että kun Pikkuli menee uimaan, vanhempien täytyy olla aina valvomassa.

Kulttuurieroja tulee varmasti esiin vastakin, kun tv-sarja leviää maailmalle.

– Tässä täytyy tasapainoilla sen välillä, mikä on brändin ytimen kannalta olennaista ja mistä voi tarvittaessa luopua. Meille on tärkeää, että Pikkulin tunteet saavat näkyä ja että tuoteperheen ympäristö pysyy luonnonläheisenä.

Lue myös:

Härkäpavulla Japaniin: ”Suomalaisilla tuotteilla on Japanissa erittäin hyvä maine”

Menestyvän yrityksen viisi tunnusmerkkiä

Mikä on liikaa? Lue asiantuntijoiden vinkit lasten digipelaamisen valvontaan