Elintarvikkeiden vieminen ulkomaille vaatii usein vuosien työn. Joskus matkassa on myös hyvä olla ripaus hyvää tuuria. Sen tietää härkäpaputuotteistaan tunnetun Verso Foodin toimitusjohtaja Tomi Järvenpää.

Verso Foodin Suomessa valmistamat Härkis-tuotteet ovat nauttineet suomalaisten suosiota jo muutaman vuoden ajan. Nyt Härkistä voi ostaa myös Japanista, sillä Härkis-tuotteet saapuivat maaliskuun lopussa satojen japanilaiskauppojen hyllyille.

Härkiksen Japanin matka alkoi jo vuosi sitten, kun Tomi Järvenpää sai tavallista erikoisemman työpuhelun. Langan päässä oli suomalainen lakimies, joka kysyi, haluaisiko Järvenpää keskustella japanilaisen yrityksen kanssa Härkiksestä.

Järvenpää vastasi myöntävästi, sillä Verso Foodissa oli jo aiemmin mietitty, että Härkiksessä voisi olla vientipotentiaalia.

– Se puhelu kannatti. Japanilainen yritys sattui olemaan pitkän linjan perheyritys Hikari Miso, joka haluaa olla mukana uudistamassa japanilaista ruokakulttuuria. He olivat tutustuneet pariinsataan eurooppalaiseen yritykseen, joista me päädyimme tämän joukon kärkeen, Järvenpää kertoo.

Kun Järvenpää tapasi japanilaisyrityksen edustajan, lautasella oli tietysti Härkistä.

– He innostuivat heti. Matka kaupan hyllylle vei kuitenkin kauan. Ensin kävimme pitkät sopimusneuvottelut ja selvitimme tullausasiat. Ne eivät olleet Japaniin mentäessä ihan helpoimmasta päästä.

Hyvä kumppani on kullanarvoinen apu

Japani on Verso Foodille houkutteleva vientimaa jo siksi, että maassa riittää ostovoimaa.

– Japanissa asuu 120 miljoonaa ihmistä, ja he syövät jo vastaavantyyppistä, kasvispohjaista ruokaa monta kertaa päivässä. Vaikka me saisimme heistä asiakkaiksi vain prosentin, se olisi jo tosi hyvä juttu.

Verso Food on kehittänyt kolme härkistuotetta Japanin-markkinoita varten. Toistaiseksi vastaanotto on yllättänyt suomalaisyrityksen positiivisesti.

– Sisäänmyynti on sujunut mallikkaasti, ja sen perusteella Japanissa on selkeä tarve tällaiselle tuotteelle. Lisäksi Suomella ja suomalaisilla tuotteilla on Japanissa erittäin hyvä maine. Olen vakuuttunut, että kuluttajatkin innostuvat tuotteesta, Järvenpää kertoo.

Hän muistuttaa, että vientihankkeet vaativat pitkää pinnaa ja hyvän kumppanin. Myös ennakkoluulottomuus auttaa eteenpäin.

– Minkä tahansa tuotteen vieminen ulkomaille vaatii vuosien työn, eikä tällaista voi toteuttaa kvartaalissa. Meitä on auttanut valtavasti se, että Hikari Miso ymmärtää, mitä japanilainen ruokakulttuuri vaatii ja miten paikallisia brändejä rakennetaan, hän kertoo.

Hyvästä kumppanista on apua jo pitkien etäisyyksienkin takia.

– Japani on Suomesta katsottuna niin kaukana, että etänä täältä sinne yrittäminen olisi todella vaikeaa. Hyvä kumppani auttaa meitä löytämään sellaisia ratkaisuja, joita emme olisi itse keksineet, Järvenpää kertoo.

Yhteistyökumppanista tuli omistaja

Voimakkaasti vientiä hakeva yritys tarvitsee muutenkin kumppaneita avukseen. Verso Foodissa työskentelee 17 henkilöä, joten kumppaneita tarvitaan arvoketjun kaikkiin osiin, aina härkäpavun viljelystä tuotantoon, logistiikkaan ja jakeluun.

– Innovaatiot ovat meidän vahvuutemme, kumppanit voivat auttaa meitä muilla osa-alueilla, Järvenpää kertoo.

Japani ei ole suinkaan ainoa vientimarkkina, jonne Verso Foodin Härkis on suuntaamassa. Seuraavaksi tähtäimessä ovat muut Pohjoismaat. Apuna toimii Verso Foodin tuore omistaja Kavli Oyj, joka osti suomalaisyrityksen maaliskuun alussa.

– Lähdimme hakemaan Kavlista yhteistyökumppania, mutta he kertoivatkin pian, että olisivat kiinnostuneet ostamaan koko yrityksen. Tarjouksesta oli vaikea kieltäytyä muun muassa siksi, että Kavlin arvot ovat niin hyvät. Kavlin omistaja Kavli-säätiö on määritellyt, että yrityksen tehtävänä on tuottaa voittoa, joka lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, Järvenpää kertoo.

Järvenpää uskoo, että uusi omistaja auttaa muussakin vientityössä. Kavli toimii tällä hetkellä Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa ja vie elintarvikkeita yli 20 maahan.

– Härkiksen valmistus säilyy jatkossakin Suomessa, ja raaka-aineena käytetään myös tulevaisuudessa suomalaista härkäpapua. Suurin osa suomalaisesta härkäpavusta päätyy tällä hetkellä eläinten rehuksi, joten raaka-ainetta ja tuotantokapasiteettiä riittää, jos menekki kasvaa paljon.

OP:lta saat ratkaisut yrityksesi kansainväliseen liiketoimintaan, oli kyseessä sitten vienti- tai tuontikaupan tarpeet, tai kun yrityksesi toiminta on jo vakiintunutta ulkomailla.