Kokonaan uusia liikennemerkkejä tulee kesäkuussa 2020 käyttöön noin 35 laskutavasta riippuen.

– Esimerkiksi eritasoliittymän numero on ollut kokeiluluvalla käytössä jo pitkään, mutta ei liikennemerkkinä tieliikenneasetuksessa, kertoo liikenteen ohjauksen asiantuntija Jukka Hopeavuori Liikennevirastosta.

Lisäksi jo olemassa olevia merkkejä päivitetään.

Jo käytössä olevia merkkejä päivitetään muun muassa ihmishahmojen osalta.

Päivitetyissä merkeissä esimerkiksi ajoneuvojen ja henkilöhahmojen kuvia on yksinkertaistettu ja nuolenkärkiä vahvistettu vanhoihin merkkeihin verrattuna.

Opastusmerkeissä luettavuutta parannetaan lisäksi esimerkiksi vähentämällä kohdetekstien laatikointia. Joissakin tapauksissa yksinkertaistaminen myös helpottaa merkkien valmistamista.

Selkeys lähtökohtana

Merkeissä on myös uusia kontrastitekijöitä, jotka auttavat eri värien hahmottamista. Kuvia on nykyaikaistettu esimerkiksi lisäämällä traktoriin hytti ja poistamalla polkupyörän kuvasta tarpeettomia yksityiskohtia.

Pyörätie ja kaksisuuntainen pyörätie.

Mediassa on myös puhuttu merkkien ihmishahmojen sukupuolineutraaliudesta.

– Kun ihmishahmoa yksinkertaistetaan, sen ei tarvitse olla enää sen kummemmin kummankaan sukupuolen edustaja. Sukupuolineutraalius ei ole ollut sinänsä lähtökohtana uudistuksille, Jukka Hopeavuori sanoo.

Muutokset vanhoihin hahmoihin on tehty pääasiassa paremman havaittavuuden ja nopeamman ymmärrettävyyden vuoksi. Lisäksi merkkejä pyritään yhtenäistämään muiden Euroopan maiden vastaaviin.

Eniten uutta on luvassa jalankulun ja pyöräilyn merkkeihin.

– Reittien opastamiseen tulee suuri määrä aika vapaasti käytettäviä opastusmerkkejä, joita kunnat odottavat jo innokkaina, kertoo Jukka Hopeavuori.

Pyöräilyn suunnistustaulu.

Myös pyöräkatu- ja pyöräkaista-liikennemerkit ovat uutta, näistä ensimmäinen myös säännöiltään.

Pyöräkaista.

Kaksisuuntaisen pyöräilyn muuten yksisuuntaisella tiellä tai kadulla mahdollistavat merkit tulevat ainakin Helsingissä mitä ilmeisimmin olemaan varsin tavallisia. Toisaalta pyöräteiden oletukseksi tulee yksisuuntaisuus, joten kaksisuuntaisen pyörätien merkkejä tulee ainakin aluksi merkittävä määrä.

Kielletty ajosuunta ei koske polkupyöriä.

Uudet säännöt vaativat uusia merkkejä

Tieliikennelain uudistusta on valmisteltu pitkään. Aloitteita uusiin merkkeihin ja sääntöihin on saatu monilta tahoilta. Nyt hyväksytyssä laissa mukana olevat ovat niitä, jotka ovat pysyneet mukana koko lakiprosessin ajan.

Uudet säännöt vaativat uusia liikennemerkkejä. Yksi näistä on liikennemerkki Ajokaistojen yhdistyminen. Se tarkoittaa lain selityksen mukaan ”kaistojen yhdistymistä siten, että ajoneuvoilla vuorotellen siirrytään jatkuvalle kaistalle.”

Kaistojen yhdistyminen.

Pyöräilyn ja mopoilun kieltävät merkit ovat nykyisin pelkällä polkupyörän symbolilla toteutettuja. Uuden lain mukaisissa merkeissä on polkupyörän ja mopon symbolit erillisinä. Tämä tarkentaa kieltoja ja tekee ne ymmärrettävämmiksi.

Jalankulku sekä polkupyörällä ja mopolla ajo kielletty.

Myös uusia varoitus- ja kieltomerkkejä on otettu lakiin täsmentämistarkoituksessa. Näistä esimerkki on varoitus kauriseläimistä.

Kauriseläin.

Lisäksi uusi laki tuo mukanaan vähimmäisnopeudesta kertovat liikennemerkit, jotka ovat jonkin verran näkyneet mediassa. Merkillä haluttiin alun perin estää mopoautolla ajaminen ei-toivotuilla reiteillä.

Hyväksytyn lain mukaan sama asia hoidetaan traktorilla ajamisen kieltävällä merkillä. Se kieltää jatkossa myös mopoautoilun.

Traktorilla ajo kielletty.

Kuljettajan vastuulla on tunnistaa merkit

Jokaisen kuljettajan velvollisuus on pitää tietämyksensä liikennesäännöistä ajan tasalla. Liikenneviraston mukaan tätä pyritään helpottamaan ennen uuden tieliikennelain voimaantuloa tehtävällä laajalla tiedotuskampanjalla.

– Edellisessä isossa uudistuksessa jaettiin joka kotiin esite. Tällä kerralla varmaankin pääpaino on nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa, Jukka Hopeavuori kertoo.

Lain voimaantulon aikaan pitää siirtymäsääntöjen mukaan ottaa heti käyttöön uudet jalankulun, pyöräilyn ja mopoilla ajamisen sekä pyöräilyn ja mopolla ajon kieltomerkit. Muut merkit otetaan käyttöön kymmenen vuoden siirtymäajan kuluessa eli pääosin sitä mukaa kuin niitä uusittaisiin muutenkin.