Työeläkeuudistus ravistelee työelämää

Eläkeuudistus tuli voimaan vuonna 2017. Uudistuksen myötä muun muassa vanhuuseläkkeen ikärajat nousivat. Mitä työntekijän sekä työantajan kannattaa huomioida uudistuksessa?

OPn yritysasiakkuuksista vastaava yksikönpäällikkö Harri Laitinen kuvaa uudistusta suureksi mullistukseksi.

– Eläkeiät nousevat huomattavasti siitä, mihin on totuttu. Eläkeikä karkaa lähelle 70 vuotta ja nuorten osalta ei voida olla edes varmoja, missä iässä eläkkeelle tulee lopulta pääsemään.

– Ehkä näemme tulevaisuudessa toimistojen edessä rollaattoriparkit, Laitinen heittää.

Eläkkeelle siirtymisen alaikärajan nousun lisäksi toinen merkittävä muutos on eläkekarttuma. Vuodesta 2017 lähtien eläkettä karttuu jo 17 ikävuodesta lähtien. Vuoden 1987 jälkeen syntyneillä karttuman ikäraja on ollut 18 vuotta ja ennen vuotta 1987 syntyneillä 23 vuotta. Myös superkarttuma yli 63-vuotiaille työntekoa jatkaville poistuu ja tilalle on tulossa lykkäyskorotus, joka on 0,4 prosenttia kuukaudessa ja lasketaan palkan sijaan kertyneestä eläkkeestä.

Eläkkeeseen vaikuttaa tulevaisuudessa myös se, että eläkkeen perustana olevasta palkasta ei jatkossa vähennetä maksettuja eläkemaksuja. Palkka, josta eläke aikanaan määritellään, on täten suurempi. Lisäksi eläkkeitä vuodesta 2010 alkaen leikannut elinaikakerroin lievenee.

– Voisi sanoa, että nuoremmat tulevat muutosten myötä saamaan hieman parempaa eläkettä, mutta huomattavasti myöhemmin, Laitinen kertoo ja kannustaa kaikkia eläkeyhtiöiden laskureiden pariin.

– Eläkeyhtiöiden sivuilta löytyy hyviä laskureita, joista kannattaa käydä katsomassa milloin oma eläkeikä koittaisi ja miten eläkettä karttuu.

Miten eläkeuudistukseen tulisi valmistautua?

Työntekijöiden eläketurva ei ole enää samanlainen kuin ennen, joten tämä kasvattaa niin työntekijöiden kuin työnantajienkin joukossa tarvetta etsiä vaihtoehtoisia ja täydentäviä ratkaisuja.

Työntekijöiden kannattaa varautua työelämän jälkeiseen aikaan muun muassa harkitsemalla erilaisia säästämisen muotoja.

– On hyvä muistaa, että eläkeratkaisuissa jokaisella on mahdollisuus itse määritellä oma lisätuoton ansaintamahdollisuutensa, Laitinen toteaa.

Työnantajalla korostuu uudistuksen myötä mahdollisuus palkita ja motivoida henkilöstöä vapaaehtoisilla eläkevakuutuksilla. Esimerkiksi yrityksen työntekijöilleen tarjoama ryhmäeläke antaa työnantajalle mahdollisuuden parantaa työntekijöiden eläketurvaa. Se on lisäksi verotuksellisesti edullinen ratkaisu kummallekin osapuolelle. Vakuutusmaksut ovat yritykselle vähennyskelpoisia kuluja eikä niitä katsota verotuksessa työntekijän ansiotuloksi.

Mikäli tulevaisuudessa uhkaava työvoimapula toteutuu, tulee eläketurvasta työnantajille myös tärkeä kilpailuetu taistelussa osaajista.

– On mahdollista, että pian ollaan tilanteessa, missä työntekijät valitsevat työpaikkansa sen mukaan millainen eläketurva heille karttuu yrityksestä, Laitinen sanoo ja korostaa sitä, kuinka ylipäänsä on tärkeää, että työnantaja käy vuoropuhelua työntekijöidensä kanssa eläkeuudistuksen merkityksestä.

– Yrityksen johdon pitäisi hahmottaa se, miten työyhteisöä kehitetään niin, että työntekijät jaksavat sinne eläkeikään asti. Työeläketurvan kartuttamisen lisäksi työnantajalla on tärkeä rooli työhyvinvoinnin varmistamisessa.

Artikkeli julkaistiin alun perin 7.11.2016 taloudessa.fi-palvelussa.

OPn tarjoama OP-ryhmäeläke on yritykselle kustannustehokas ja helppo tapa varmistaa oman henkilöstön hyvinvointi ja motivaatio pitkälle tulevaisuuteen. Lue lisää OP-ryhmäeläkkeestä.

Tuoreimmat
Oi aikoja, oi tapoja - high yield markkinan ilmiöitä
"Hey, is everybody out there nuts?" Kysyy Gordon Gekko puheessaan yliopistonuorille Wall Street, Money Never Sleeps -elokuvassa. Sama tulee välillä mieleen kun katsoo high yield -markkinaa ja...
Lohen fileointi – näin käytät kalan kokonaan
Lohifile, medaljongit ja kalaliemi – tee kaikki nämä yhdestä kokonaisesta lohesta ja säästä rahaa.
Suunnittele työuran jälkeinen elämäsi – lue eläköitymisvalmentajan vinkit
Piilaakso ei ole vain nuoria startup-yrittäjiä. Teknologialaaksoa rakentamassa olleet ovat nyt eläkeläisiä, jotka toteuttavat unelmiaan ja tekevät asioita, mihin työelämässä ei ollut aikaa. Kaiken...
Rahat kaverin tilille saman tien? Näin se onnistuu
Miten puhelinnumerolla maksaminen oikein toimii? Missä tilanteissa Siirto-palvelua kannattaa hyödyntää? Entä onko se nyt varmasti turvallista ja helppoa?