Rajaa, etsi ja ole läsnä ‒ tee töitä asiakkaiden eteen joka päivä

Pelkkä asiakaspalvelu ei riitä. Crossfit-salia luotsaava Rebekka Lalli on seurannut liiketoimintasuunnitelmaansa tarkasti myös asiakashankinnassa ‒ se on kannattanut.

Kolme vuotta sitten yrittäjä Rebekka Lalli päätti pistää elämänsä uusiksi. Hän perusti crossfitiin erikoistuneen salin kotikuntaansa Kirkkonummelle. Sitä ennen hän pyöritti yhtiökumppanin kanssa värikkäitä sähköjohtoja myyvää Johtoi-yritystä.

Crossfitin suosio on Suomessa kasvanut koko 2010-luvun ajan. Crossfit on toiminnallinen laji, jonka tavoitteena on mahdollisimman hyvä yleiskunto ilman fyysisiä heikkouksia. Crossfit on kehitetty Yhdysvalloissa ja se on saanut vaikutteita useista eri lajeista.

Kun Lalli perusti CrossFit Kirkkonummen, laji oli ottanut jo lujan aseman suomalaisella hyvinvoinnin ja liikunnan kentällä. Lalli vahvistaa, että trendi on vallalla edelleen. Se on auttanut naista oman yrityksen asiakaskunnan vakiinnuttamisessa.

Jo liiketoimintasuunnitelmaa tehdessään Lalli teki tarkat tavoitteet sille, kuinka paljon hän tarvitsisi asiakkaita saadakseen toiminnan kannattavaksi. Nykyisin yritys työllistää hänen lisäkseen yhden vakituisen sekä useita työntekijöitä, jotka laskuttavat joko laskutuspalvelun tai oman toiminimen kautta.

‒ Itse asiassa suunnitelmani ovat menneet juuri niin kuin ajattelin. Salin asiakaskuntaan kuuluu noin 200 henkilöä. Heistä osa on tauolla, äitiyslomalla tai muiden syiden vuoksi estyneitä harjoittelemaan. Maksavia asiakkaita minulla on listoilla nyt noin 150, Lalli paljastaa.

Kun toiminta pyörähti toden teolla käyntiin, hänen ensimmäisenä tavoitteenaan oli saada kurssit täyteen. Se on edelleenkin yrityksen kannattavuuden ehto.

Heti alussa oli selvää, että pelkkä erinomaisesti hoidettu asiakaspalvelutyö ei yksin riittäisi. Järjestelmällisyydellä ja tarkoilla laskelmilla Lalli on onnistunut mitoittamaan toimintansa täysin oikein.

Oma alue haltuun

Lalli luonnehtii CrossFit Kirkkonummea pieneksi, mutta kompaktiksi crossfit-saliksi, jossa jokainen neliö on otettu asiakkaiden käyttöön. Näin saadaan hänen mukaansa aikaan paras kannattavuus.

CrossFit Kirkkonummi toimii Masalassa. Lähin kilpailija sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Espoossa. Lalli sanoo hyödyntäneensä yrityksen markkinoinnissa paikallisuutta. Hän on pyrkinyt haarukoimaan asiakaskuntaansa lajista kiinnostuneita, jotka arvostavat niin helppoa ja nopeaa kulkuyhteyttä kuin tehokasta harjoitusta.

‒ Asuinalueellani on esimerkiksi paljon kiireisiä vuosia eläviä äitejä. Heille crossfit on hyvä tapa kohottaa kuntoa ja pitää itsestä huolta, Lalli sanoo.

Asiakkaita hankkiessa juuri sopivien asiakasryhmien löytäminen on Lallista tärkeintä. Yrittäjän täytyy pitää mielessään, ettei kaikille voi myydä. Hän neuvoo valitsemaan pienistä kohderyhmistä sen suurimman mahdollisen, jolle omaa tuotetta kannattaa markkinoida.

Ensin suunnitelma, sitten yritys

Liiketoimintasuunnitelma on ollut Lallille onnistuneen toiminnan kulmakivi. Siitä hän kehottaa asiakashankinnan kanssa tuskailevia yrittäjiä lähtemään liikkeelle. Mitä tarkemmat suunnitelmat tekee jo ennen yrityksen perustamista, sitä varmemmin hänen mielestään onnistuu.

Lalli myöntää, että asiakashankinta voi olla erityisesti yksinyrittäjälle raskasta puuhaa, kun se pitäisi hoitaa kaiken muun ohella. Kun kaiken tekee itse, on pohdittava sitä, millä keinolla tuloksiin pääsee varmimmin. Esimerkiksi markkinointia tehdessä on tiedettävä kohderyhmän toimintatavat.

Vaikka asiakas päätyisi alkeiskurssille kokeilemaan crossfitiä, se ei vielä merkitse, että hänet on saatu sitoutettua liikuntakeskuksen asiakkaaksi. Lalli sanoo, että hänellä on jokaisella kurssilla selvä tyyli, jolla hän pyrkii sitouttamaan asiakkaan pidemmäksi kuin vain yhden kurssin ajaksi.

‒ On äärimmäisen tärkeää kannustaa harrastajia oikein ja saada heidät todella motivoitumaan lajiin.

Vaikka kurssin vetäjänä toimisi joku muu, suurin vastuu on luonnollisesti yrittäjällä itsellään.

Älä unohda uusia asiakkaita

Myös hinnoittelussa on onnistuttava. Lalli sanoo, että oikean hinnan määrittäminen vaatii tarkkuutta. Liian halpa hinta voi saada asiakkaan epäilemään laatua, ja liian kallis maksu taas ajaa kiinnostuneet kilpailijoiden leiriin.

Vakioasiakkaista huolimatta asiakashankintaa ei pidä koskaan unohtaa. Lallin mukaan korjausliikkeen pystyy tekemään koska tahansa. Uusien asiakkaiden hankkiminen ei ole ollut Lallille hankalaa, mutta hän myöntää sen olevan iso haaste. Jokaista siirtoa on mietittävä tarkasti.

Sosiaalinen media on tärkeä tapa löytää uusia kontakteja sekä tiedottaa vanhoille asiakkaille uusista palveluista. Lisäksi näkyvyyttä voi ostaa edullisesti.

Myös muita mahdollisia markkinointikanavia kannattaa arvioida sen mukaan, millaista palvelua kukin myy: onko minun yritykselleni paras tapa saavuttaa asiakkaita lehtimainonnalla, lentolehtisillä vai sosiaalisessa mediassa?

‒ Asiakkaita hankkiessa on mietittävä, minkä ryhmän haluaa tavoittaa ja missä he ovat.

Tutustu OPn aloittelevan yrittäjän palveluihin

Tuoreimmat
Totta vai tarua? 8 väitettä kyberturvallisuudesta
CGI:n kyberturvallisuuskonsultti Jyrki Huhta katkoo vääriltä tietoturvauskomuksilta siivet.
Kim Heiniö: Trendien mukana täytyy kehittyä jatkuvasti
Ravintoloitsija Kim Heiniö jakaa videolla vinkkinsä, miten pysyä mukana ravintola-alan trendeissä.
Kuinka kasvattaa lapsesta fiksu rahankäyttäjä?
Käteisen käyttö vähenee ja digitaalinen raha on tätä päivää myös yhä nuoremmille lapsille. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapselle hankitaan oma maksukortti onkin hyvä opettaa lapselle...
Tarinoita ja tahtoihmisiä
Satavuotiasta Suomea juhlittiin ansaitusti viime vuonna. Tänään juhlitaan keskisuomalaista yrittäjyyttä, kun perinteinen maakunnallinen Yrittäjäjuhla kokoaa yrittäjät ja sidosryhmät Jyväskylän...

OP sosiaalisessa mediassa