Loma loppui, ahdistus alkoi ‒ Työinto löytyy näillä vinkeillä

Työpsykologi Anne-Maria Latikka ohjeistaa, miten paluu töihin loman jälkeen on helpompaa.

Ensimmäisenä päivänä pitkän loman jälkeen tuijotat ruutua ja tuntuu, ettet saa mitään aikaiseksi. Harhailet toimiston käytävällä kahvikuppi kädessäsi ja haaveilet jo ensi vuonna siintävästä seuraavasta lomasta.

Pelkäät, että aikaansaamattomuus jää päälle. Näin siitäkin huolimatta, että työpöytäsi notkuu tekemättömiä töitä, sähköpostisi on tukkeutunut saapuneista viesteistä ja puhelimesi soi taukomatta.

Edellisenä iltana olo on ollut turhautunut ja apea. Paluu sorvin ääreen tuntuu ahdistavalta.

Kuulostaako tutulta?

Pohjola Sairaalan työpsykologi Anne-Maria Latikka neuvoo, miten selviät lomaltapaluusta ja pääset takaisin työrytmiin mahdollisimman nopeasti.

1. Aloita kevyesti

Paluu töihin vaatii käynnistymistä. Kannattaa aloittaa helpoimmasta, kuten päivittämällä kalenteri, suunnittelemalla, organisoimalla asioita tai järjestelemällä paperit paikoilleen.

2. Tee töitä lyhyissä pätkissä

Jos tuntuu, että vietät ensimmäisenä päivänä enemmän aikaa taukohuoneessa kuin työpöytäsi ääressä, vaadi itseäsi keskittymään työntekoon vaikkapa 15‒20 minuuttia kerrallaan. Voit esimerkiksi selata lomalla tulleet sähköpostit ja vastata tärkeimpiin. Nopeasti huomaat uppoutuneesi töihin paljon pidemmäksi aikaa kuin olit alun perin ajatellut. Näin saat onnistumisen tunteen, mikä vaikuttaa positiivisesti työvireeseesi.

3. Ole armollisempi

Osa turhautumisen ja tehottomuuden tunteista voi johtua omista vaatimuksistasi. Jos annat itsellesi aikaa käynnistyä työhön, se palkitsee varmemmin. Muista, ettei kukaan pysty työskentelemään täydellä teholla pitkän tyhjäkäynnin jälkeen.

4. Älä vaadi lomaltasi liikoja

Loman päättymisestä syntyvään kurjaan oloon voi vaikuttaa jo loman aikana. Toisinaan apeuden ja tyhjyyden tunteet johtuvat liiasta suorittamisesta. Kun loma on ollut palauttava, rentouttava ja palkitseva, paluu työpaikalle on varmemmin mukavaa. Jos vaatimukset loman suhteen ovat liian kovia, negatiivinen ajattelu ottaa helpommin paikkansa. Älä siis tee liian tiukkaa aikataulua.

Koska lomalla on enemmän aikaa, ihmiset saattavat asettaa sille jo ennakkoon odotuksia. Toiveissa saattaa olla esimerkiksi, että jokin arjessa taustalle jäänyt suuri kysymys ratkeaa. Kun näin ei tapahdu, turhautuminen purkautuu loman loppuessa.

5. Muista, että lomalla saa olla tylsää

Vaikka lomaan kuuluisi paljon perhejuhlia, mökkeilyä ja tapahtumia, tylsät päivät eivät ole pahaksi.

Päivinä, jolloin ei ole mitään tekemistä, mieli palautuu. Toisaalta sellaiset päivät muistuttavat loman ohjelmantäyteisistä hetkistä.

6. Vie hyvä olo työpaikalle

Jos koet loman lopussa olevasi energinen ja rentoutunut, myös osa näistä tuntemuksista siirtyy töihin.

7. Palaa rutiineihin

Ihminen pitää usein rutiineista. Varsinkin työorientoituneille loman alku voi olla sokki. Samoin käy, kun palaa takaisin töihin: juuri, kun mieli on tottunut lomaan, se on ohi. Mitä nopeammin arki palautuu kotona ja työpaikalla ennalleen, sitä nopeammin ahdistus laantuu.

8. Käännä ajattelusi

Loman loppumisen surkuttelun sijaan ajattele positiivisia asioita, kuten mukavia työkavereita tai palkitsevia työtehtäviä.

Jos kaipaat tukea tai keskusteluapua, varaa aika Pohjola Sairaalan ammattilaisilta. https://ajanvaraus.pohjolasairaala.fi/

Tuoreimmat
Puukauppa käy vilkkaasti – jopa ennätystahtiin
Puukauppa käy vilkkaasti – jopa ennätystahtiin
Tänä vuonna puukaupalle on erinomaiset edellytykset ja odotettavissa on jälleen uusi hakkuuennätys. Näin metsätalouden edustajat kommentoivat puumarkkinaa.
Juhannus vaikuttaa suomalaisten kulutustottumuksiin – ”Kesällä miehet ovat elämyshakuisempia ja naiset tekevät enemmän heräteostoksia”
Juhannus vaikuttaa suomalaisten kulutustottumuksiin – ”Kesällä miehet ovat elämyshakuisempia ja naiset tekevät enemmän heräteostoksia”
Tutkimuksen mukaan suomalaiset kuluttavat juhannuksena eniten rahaa tarjoiluihin ja ruoanlaittoon. Tutut keskikesän juhlaperinteet elävät edelleen, mutta juhannushäiden sijaan nuoret suuntaavat...
Graafikon pätkätyöt taakseen jättänyt Keijo: ”Uusi työ vahtimestarina tuntuu jopa kutsumukselta”
Graafikon pätkätyöt taakseen jättänyt Keijo: ”Uusi työ vahtimestarina tuntuu jopa kutsumukselta”
Puolen vuoden lomautus ja sitä seurannut työnantajan konkurssi sysäsivät viisikymppisen Keijo Korhosen lopulta työhön, joka sopii hänen luonteelleen. Vaikka kolmen vuoden työttömyys ketutti...
Taloustaidot haltuun jo nuorena
Taloustaidot haltuun jo nuorena
Oman talouden hallitseminen on elintärkeä taito. Nuorena aloitettu omien menojen suunnittelu ja säästäminen opettavat järkevään rahankäyttöön.

OP sosiaalisessa mediassa