Kesäyrittäjä on oman itsensä herra ‒ ilmiön suosio kasvaa

Mistä on Akselin, Miian, Saran, Roopen, Juhon ja Henrin kesä tehty? Uuden oppimisesta, jännityksestä ja yrittämisestä nyt ainakin. Heidän tapaansa yhä useampi nuori työllistää itse itsensä kesällä. Yritysmuodot vaihtelevat sen mukaan, millaisia tavoitteita kukin on itselleen asettanut.

Vasta 13-vuotias Akseli Markkanen halusi tienata kesällä omat taskurahansa. Haaveestaan hän kertoi äidilleen, mutta harmitteli samalla, että harva ottaisi hänen ikäistään kesätöihin.

Sitten Markkasen äiti kuuli 4H-kesäyrittäjäkurssista, jolle poika meni. Kun muuta ratkaisua ei ollut, vantaalainen Markkanen päätti työllistää itse itsensä kahvilanpitäjänä ja videokuvaajana.

‒ Nyt kukaan ei sanele, mitä teen. Vaikkei huvittaisi, on ryhdyttävä leipomaan. Muuten tuloja ei tule. Toisaalta parasta on se, että pystyn pitkälti vaikuttamaan omiin aikatauluihini, Markkanen pohtii.

Markkanen on pyrkinyt pitämään puistokahvilaa viikoittain Vantaan Kivistössä. Syntymäpäivälahjaksi saadulla kuvauskopterilla on myös ollut käyttöä, kun Markkaselta on tilattu useampia keikkoja esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin.

Hänen saamansa palaute on ollut positiivista ja moni kaveri on toivonut pääsevänsä mukaan.

‒ Työntekijöiden palkkaaminen 4H-kesäyrittäjänä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Tietoisuus kasvanut

Suomen Yrittäjien järjestöpäällikön Joonas Mikkilän arvion mukaan nuorten kesäyrittäjyysinto on kasvanut viime vuosien aikana. Tutkittua tietoa aiheesta ei ole, mutta nuorten kesäyrityksen saama medianäkyvyys puhuu suosion puolesta.

‒ Muun muassa median ansiosta tieto kesäyrittäjyydestä on levinnyt entistä laajemmalle. Kun tieto on lisääntynyt, vanhemmat ovat kannustaneet nuoria kesäyrittäjiksi, Mikkilä kertoo.

Mikkilän mukaan juuri Akseli Markkasen käymä 4H-yhdistyksen kesäyrittäjäohjelma on auttanut monia nuoria työllistämään itsensä kesällä. Tämän lisäksi esimerkiksi Oulussa ja Joensuussa on omia paikallisia projekteja, jotka auttavat nuoria yrittäjän alkutaipaleella.

‒ Myös Espoo on ottanut käyttöönsä kesäyrittäjäsetelin, Mikkilä lisää.

Nuorten kiinnostus yrittämistä kohtaan on kasvanut nopealla tahdilla. T-Median vuonna 2015 toteuttamasta Kansan arvot -tutkimuksesta selviää, että 15‒24-vuotiaista 44 prosenttia ja 25‒34-vuotiaista 45 prosenttia on kiinnostunut perustamaan yrityksen jossakin vaiheessa elämäänsä.

Vuonna 2014 alle 30-vuotiaita yrittäjiä oli 18 000, kun kymmenen vuotta aiemmin heitä oli noin 15 000.

Kokemusta ja oppia omilta veljiltä

Akseli Markkasen ohella myös 21-vuotias oululainen Miia Aho on perustanut kesäksi yrityksen, joka järjestää 3.‒6. luokkalaisille ohjattua liikuntatoimintaa. Englannin kieltä Oulun yliopistossa opiskelevalle Aholle lasten parissa työskentely oli luonnollinen vaihtoehto.

‒ Oulussa on paljon opiskelijoita, ja kesätyöpaikat ovat kortilla. Olin menossa viimeiseen tenttiin ja poljin pyörällä kentän ohi, jossa oli jalkapallomaalit. Mietin, että olisi kiva järjestää kesällä tekemistä lomaileville lapsille ja samalla työllistää itsensä.

Ahon nuoremmat veljet osallistuivat Oulussa järjestettävään kesäyrittäjäohjelmaan viime vuonna. Heiltä Aho sai kannustusta ja vinkkejä yrityksen perustamiseen.

Ensimmäisen kuukauden aikana hän on opiskellut yrittäjyyden perusteita ja saanut sparrausta kokeneemmilta konkareilta. Hän on käynyt läpi esimerkiksi kirjanpitoa, myyntiä ja markkinointia sekä opiskellut erilaisia yritysmuotoja.

‒ Erityisen paljon olen oppinut markkinoinnista ja sen merkityksestä liiketoiminnalle. Minun kerhollani on Facebookissa Tuuppa pellaan! -niminen sivu ja sen lisäksi olen jakanut mainoksia, kertonut liikunnallisesta kerhosta kasvotusten kiinnostuneille ja vienyt mainoksia kauppojen seinille.

Kesän ajan Aho toimii kevytyrittäjänä ja hänen tavoitteenaan on hankkia yrityksen tuotoilla ainakin tatuointi.

Hajonneesta kännykästä yritysideaksi

Helsingin Ressun lukiota käyvät Henri Kleemola, Roope Kauhanen ja Juho Koivisto perustivat yrityksensä jo viime syksynä. Alennusvahti-sovellus lanseerattiin toukokuussa, minkä ansiosta nuorukaiset päättivät työllistää itsensä oman startup-yrityksensä HRJ Solutions Oy:n kautta koko kesäksi.

Se oli kolmikon mukaan luonnollinen ratkaisu, sillä eihän alkanutta yritystoimintaa olisi voinut niin vain keskeyttää.

‒ En näe, että olisimme voineet työllistää itsemme tänä vuonna muualla. Koska sovellus on juuri lanseerattu, se vaatii jatkuvaa kehitystyötä, Kauhanen muistuttaa.

Mutta miten yrityksen ensimmäinen lanseeraus, Alennusvahti-sovellus on saanut alkunsa?

‒ Olin viime syksynä Kustavissa ajamassa moottoripyörällä. Takkini tasku oli jäänyt auki, ja kännykkäni putosi tielle. Loppujen lopuksi auto ajoi sen päälle, ja minun oli ostettava uusi puhelin rikkoutuneen tilalle. Aloin selata tarjouksia ja tehdä hintavertailua. Lopulta pari viikkoa myöhemmin huomasin, että ostamani puhelimen olisi saanut paljon paremmalla hinnalla muualta. Siitä se idea sitten lähti, Kleemola kertoo.

Tapahtuneen jälkeen Kleemolaa harmitti, ettei ollut olemassa sivustoa tai sovellusta, jossa olisi nähnyt helposti tarjoukset yhdestä paikasta.

Hän kertoi lukiokavereilleen harmituksestaan, ja oman yrityksen ideointi alkoi siltä istumalta. Lähipiiriltä tulleet kannustukset ja yrittäjämyönteinen kasvatus saivat nuoret hyppäämään tuntemattomaan.

Markkasen ja Ahon tapaan myös kolmikko on kasvanut yrittäjyyden myötä.

‒ Osakeyhtiön saimme pystyyn talvella. Alaikäiselle se prosessi ei tosiaan ollut mikään helppo, sillä osakepääoman piti olla meidän tienaamiamme ja ne, jotka ovat allekirjoittaneet perustamiskirjat alaikäisten puolesta eivät saa kuulua yhtiön hallitukseen. Lopulta saimme jokaiselle nimenkirjoitusoikeuden, vaikka olimme alaikäisiä, Kleemola kuvaa haasteita.

Kolmikon itse ideoiman sovelluksen kehitystyö jatkuu tiiviinä läpi kesän. Lukiossa tutustuneista nuorista on kasvanut yhteisen yrityksen myötä tiivis kolmikko.

‒ Toimimme entistä paremmin tiiminä, ja meistä on tullut entistä parempia ystäviä yrityksen myötä. Kun työn jäljestä on vastuussa vain itselleen, kasvaa huomaamattaan, Kauhanen muistuttaa.

Harrastuksesta työ

Niin ikään lukioikäinen Sara Kamula, 18, teki pitkäaikaisesta koiraharrastuksesta itselleen kesätyön.

Hän on kouluttanut ennen koiria seurassa, joka lakkautti toimintansa. Kun kyselyitä Kamulan järjestämistä kursseista tuli, hän päätti aloittaa koirakoulutuspuuhat uudestaan ‒ tällä kertaa yrittäjänä.

‒ Järjestän rennolla otteella koirakoulutusta harrastelijoille. Tarkoituksena ei ole siis ohjata kisaavia koiria. Kun harjoittelu pidetään rentona, kynnys osallistua on pienempi. Tarjoan arkitottelevaisuuskurssia aikuisille ja pennuille, ohjaan agilitya sekä näyttelykurssia, kevytyrittäjänä Haukiputaalla työskentelevä Kamula kuvailee.

Tutustu OP Kevytyrittäjä -palveluun.

Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja OP tekevät yhteistyötä hankkeesta, jonka tavoitteena on tukea nuorten työelämään siirtymistä Ajokortti työelämään -kursseilla. Hankkeessa paikalliset Osuuspankit ja 4H-yhdistykset järjestävät yhdessä omalla paikkakunnallaan työelämävalmiuksia tarjoavia kursseja yli 13-vuotiaille. Ajokortti työelämään –kurssi antaa nuorelle työkaluja työnhakuun ja opettaa työelämän pelisääntöjä. Kurssilla pyritään myös lisäämään taloustiedon ymmärrystä ja vahvistamaan nuorten itsenäistä otetta omien raha-asioiden hoitoon.

Tuoreimmat
Auton osto on surkea sijoitus – Voiko siitä selvitä pienillä kolhuilla?
Me suomalaiset olemme järkevää autoilukansaa. Siksi panostamme auton hankinnassa usein siihen, että auton jälleenmyyntiarvo olisi hyvä. Arvon lasku on väistämätöntä, mutta millaisilla kärryillä...
Osakesijoittaja - katse Eurooppaan
Tämän vuoden aikana sijoittajat ovat joutuneet tarkastelemaan suhdettaan riskiin ja tuottoon normaaliakin tarkemmin.
Talon rakentaja, tiedä nämä neljä asiaa asuntolainasta
Asuntolainan hakeminen on erilaista uuden talon rakentajalle kuin valmiin kodin ostajalle. Ota huomioon nämä asiat.
Muutatko ensimmäistä kertaa vuokralle? Lue miksi kotivakuutus kannattaa
Koti on tilastojen valossa maailman vaarallisin paikka. Yli 70% kaikista tapaturmista tapahtuu tuttujen seinien sisällä, joten siihen kannattaa varautua vakuuttamalla.