Kasvuyritys Silmusalaatissa tuote ja toimitusjohtaja on brändätty

Kun nuori kasvuyrittäjä antaa itsestään kaiken, tulosta syntyy ja tuotanto kasvaa.

Seitsenvuotias Samuli Laurikainen antoi aikoinaan lupauksen: isona hänestä tulee viljelijä.

– Jo kotona opetettiin, ettei mies ole mies, jos hän ei ole aina sanojensa mittainen.

Lupauksensa pitänyt Laurikainen viljelee tänä päivänä luomusalaattia Vantaan Vaaralassa. Oma yritys, Snafu Oy, on toiminut neljä vuotta ja tuplannut liikevaihtonsa joka vuosi.

Ennen yrityksensä perustamista Laurikainen kulki pitkin maita ja mantuja mukanaan muistikirja, johon hän kirjasi muiden viisaita ajatuksia. Loppuvuonna 2011 mies meni maailmalle kuulostelemaan kansainvälisiä kuvioita ja kehittämään syntynyttä liikeideaansa vielä paremmaksi.

– Juhannuksena lähdin kotikulmille Savoon ja maistatin ystäville silmusalaatteja, siemenestä kasvatettuja versoja. Kun ne tuntuivat maistuvan, valo vaihtui vihreäksi.

Laurikainen halusi brändätä sekä tuotteensa että itsensä. Lähiruokafilosofiaan sopii, että luomuruoan takana on näkyvä viljelijä, joka esittelee itse tuotteitaan messuilla ja tapahtumissa. Yrityksellä on myös tehokas verkkomarkkinointi, jonka hoitavat yhteistyökumppanit.

Viljelyn lisäksi Laurikainen vastaa tuotekehityksestä. Repertuaarissa on neljä erilaista Silmusalaattia, joiden maku määräytyy sen mukaan, millaisia siemeniä kasvatetaan keskenään. Satoa korjataan kolmesti viikossa, mikä tarkoittaa tuhansia rasioita kymmenine tuhansine versoineen. Lähiaikojen suunnitelmissa on kaksinkertaistaa tuotanto.

Viljely on energiatehokasta, sillä ikkunaton kasvihuone on osittain maan alla. Versojen kasvatus on automatisoitu, ja siinä diplomi-insinööriksi valmistunut Laurikainen pystyy hyödyntämään myös omaa konetekniikkaosaamistaan.

Laatujärjestelmät ja tuoteturvallisuus ovat huippuluokkaa, vaikka vuosien varrella peistä on saanut taittaa eri viranomaisten kanssa. Silmusalaatteja kun on vaikea lokeroida: ne eivät ole perinteistä maataloutta ja tuotteetkin kasvavat myyntipakkauksessa.

– Toleranssi epävarmuuden sietämisessä on kasvanut, ja viranomaisten ansiosta päivät eivät ole tylsiä, hymyilee suorasukaiseksi tunnustautuva toimitusjohtaja.

Koska kasvuyritys haluaa kasvaa, yksi mies ei ehdi kaikkeen. Viimeisen 1,5 vuoden sisällä Laurikainen on palkannut lisää käsipareja. Puskaradio ja some ovat olleet tehokkaita rekrytoinnissa. Toimitusjohtaja kiittelee, että yhdessä hyvän porukan kanssa toiminta kehittyy fiksusti eteenpäin.

– Olen kiitollisessa asemassa, kun saan tehdä sitä hommaa, jota rakastan. Silloin on valmis antamaan itsestään kaiken: sellainen on hyvä päivä, kun tulee nuokkuen kotiin.

Snafu Oy

Vuonna 2012 perustettu yritys, joka viljelee ja myy luomusalaattia. Yrityksen aputoiminimi ja tuotemerkki on Silmusalaatti.

Liikevaihto 196 000 euroa vuonna 2015

7-8 työntekijää (vuonna 2016)

Omistaja ja toimitusjohtaja Samuli Laurikainen

Tuotanto Vantaan Vaaralassa, toimisto Helsingissä

Tilat ja tuotanto kaksinkertaistuivat vuoden 2016 aikana.

Yritys voitti vuonna 2016 Fast Track Bio -kategorian kasvuyritysten Kasvu Open -kilpailussa. Tuomariston mukaan Silmusalaatti on brändännyt itujen kasvatuksen ja tuotantokonseptin uudella, tehokkaalla tavalla.

Artikkeli on julkaistu alun perin 1.6.2016 taloudessa.fi-palvelussa.

Tuoreimmat
Tulevaisuutta rakennetaan puun varaan
Puurakentamisen suosio kasvaa hinnasta huolimatta. Suosiota vauhdittavat erityisesti julkinen rakentaminen ja puukerrostalot. Joensuuhun on suunnitteilla Suomen korkein kerrostalo.
Koukuttavaakin koukuttavammat työmatkat
Merja Naroma kulkee saaressa sijaitsevaan toimistoonsa laivalla. Martti Virtanen taas ajaa autolla, jonka hän pistää työpäivän päätteeksi latauspistokkeeseen.
Hyvää mieltä itselle ja tarvitseville
Joulu on hyvien tekojen juhlaa. Turun seudulla voit jakaa hyvää mieltä apua tarvitseville ja saada samalla ripauksen joulutunnelmaa myös itselle osallistumalla nyt starttaaviin joulukeräyksiin....
Omistaja-asiakas, tervetuloa joulukonserttiin!
OP Turun Seudun perinteinen joulukonsertti kutsuu omistaja-asiakkaita Mikaelinkirkkoon nauttimaan jouluisista sävelistä.

OP sosiaalisessa mediassa