Yrittäjä, houkutteleeko Piilaakso? Tämä palvelu auttaa sinut kohti Kaliforniaa

Kalifornian Palo Altossa sijaitseva Nordic Innovation House on palvelu pohjoismaalaisille Piilaaksoon pyrkiville teknologiayrityksille.

Hyppy uuteen maahan ja kulttuuriin vaatii valmistautumista. Yrittäjälle tämä tarkoittaa muun muassa paikallisten tapojen opettelua ja vahvan verkoston luomista.

‒ On tärkeää selvittää, minne on tulossa. Tätä kilpailullista, energistä ja inspiroivaa aluetta ei pysty ymmärtämään sitä kokematta, toteaa Nordic Innovation Housen yhteisömanageri Paula Salomaa.

Salomaa työskentelee Piilaakson ytimessä Palo Alton keskustassa. Salomaan työpaikka on vuonna 2014 perustettu ”pehmeän laskun” -innovaatiotalo, jonka tavoitteena on tukea alueelle saapuvien yritysten ja rahoittajien toimintaa käytännön tasolla, ja helpottaa näin pohjoismaisen teknologiaosaamisen ja yritysten maailmanvalloitusta.

Nordic Innovation Housen taustalla on Pohjoismaiden valtiorahoitteiset innovaatio- ja kansainvälistymispalvelut (Suomesta Team Finland), ja varsinaisia työntekijöitä on kaksi.

Talo tarjoaa kuukausimaksua vastaan yrityksille muun muassa työskentely- ja kokoustiloja, osoitteen tavoitellulla business-alueella ja liiketoiminnan kannalta tärkeitä esittelyjä ja ovia verkostoitumiseen Piilaakson innovaatioekosysteemissä.

Yhteisön avulla eteenpäin

‒ Yhteisön merkitys nousee nopeasti esille, kertoo Salomaa, kun häneltä kysyy, miksi suomalaisen yrittäjän tai pääomasijoittajan kannattaa vuokrata työpiste, fyysinen tai virtuaalinen Nordic Innovation Housesta.

‒ Yhteisöön liittyvät avoin osaamisen ja kokemusten jakaminen, arvokkaat vinkit ja esittelyt eteenpäin, tuki verkostoitumiseen ja osaamisen kasvattamiseen, Salomaa jatkaa.

Yhteisön lisäksi Nordic Innovation Housen etuja ovat keskeinen sijainti ja hyvä maine. Avoimet ovet tuovat Salomaan mukaan paikalle päivittäin lukuisia vierailijoita, ja nämä ennalta arvaamattomat, onnekkaat kohtaamiset ovat osa Nordic Innovation Housen taikaa.

Yhteistyötä Nordic Innovation Housen kanssa voi tehdä muutenkin kuin työpisteen vuokraamalla. Talon tiloissa toteutetaan workshoppeja ja pohjoismaisille yrityksille suunnattuja kiihdyttämö-ohjelmia, sekä teknologia-alaan liittyviä erityisprojekteja.

Tiloihin voi myös tulla matalalla kynnyksellä tutustumaan ja hakemaan vinkkejä sekä kontakteja ja kuulemaan kokemuksia. Nordic Innovation House edustaa lisäksi vuosittain Helsingissä esimerkiksi Slushissa.

Tutustumiskäynti ennen muuttopäätöksen tekoa

Ennen muuttokuorman pakkaamista, kannattaa Piilaakson tulla kuitenkin vain tutustumiskäynnille, ja olla jo ennakkoon yhteydessä Nordic Innovation Houseen.

Salomaa neuvoo ottamaan mukaan visiitille ison kasan käyntikortteja, treenaamaan pitchin kuntoon ja olemaan valmiina vastaanottamaan kokemuksia ja verkostoitumaan.

‒ Reissun jälkeen kannattaa pureskella kokemus huolella ja ylläpitää aktiivisesti saatuja kontakteja. Tämän jälkeen pystyy käynnistämään realistisemman suunnittelun haaveilun sijaan.

Syntymäpäivä ja uusi toimipiste

Tänä syksynä tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Nordic Innovation House perustettiin Palo Altoon. Vuosien aikana jäsenmäärä on kasvanut 180:een pohjoismaalaiseen jäseneen, joista noin 30 on suomalaisia.

Salomaa kertoo, kuinka innovaatiotalosta ponnistaneita yrityksiä on päässyt Piilaakson arvostetuimpiin ja ne ovat tehneet onnistuneita exitejä. Myös yrittäjyyden vuoristorata on tullut tutuksi.

‒ Toisaalta on ollut mahtavaa nähdä kun sama yrittäjä lähtee yhden karikon jälkeen parannetun idean kanssa uudestaan liikkeelle. Meillä on avattu samppanjaa iloon ja suruun.

Salomaa uskoo, että pohjoismainen yhteistoiminta kasvaa, ja Nordic Innovation House on oivallinen alusta tälle. Varsinkin, kun kyseinen alusta on laajentunut Yhdysvaltain länsirannikolta itärannikolle. Syyskuussa avattiin Nordic Innovation House New York.

‒ Olemme onnistuneet luomaan Nordic Innovation Housesta brändin, joka inspiroi pohjoismaista toimintaa laajemminkin. Norja toteuttaa tänä syksynä naisenkeliverkostolle ohjelman, ja se voisi olla jälleen yksi mielenkiintoinen projekti laajentaa pohjoismaiselle tasolle.

OP haluaa tarjota parhaat palvelut asiakkailleen nyt ja tulevaisuudessa. OP on mukana Slushissa, ja esittelee siellä laajan joukon sekä uusimpia että vielä pilottivaiheessa olevia palveluitaan. Luvassa mielenkiintoisia avauksia maksamisen, liikkumisen, yrittämisen sekä terveyden ja hyvinvoinnin alueilta. Lue lisää OPn startup-yhteistyöstä.

Tuoreimmat
Kekseliäimmät joululahjat ilman stressiä
Kun luet tämän, et päädy kiertämään kauppoja selkä hiessä ja yllätät läheisesi osuvilla lahjoilla. Mikä parasta, nämä ehdit hankkimaan vaikka ihan viime tipassa.
Liikenteessä uudistuneella vakuutuksella
Alkuvuodesta päivittynyt liikennevakuutuslaki uudisti autojen vakuuttamista merkittävästi. Muutoksen ansiosta Osuuspankin asiakkaat saavat liikennevakuutukseensa nyt aiempaa suuremman lähtöbonuksen...
Ät och bra billigt
Hur kan man minska matutgifterna med flera hundra euro per månad?
Pienoiskuva asiakaskunnasta
OP Keski-Suomen edustajiston vaalit on käyty. Kiitos kaikille äänestäjille. Lämpimät onnittelut valituille 60:lle edustajiston jäsenelle ja kiitokset kaikille ehdokkaille.

OP sosiaalisessa mediassa