Kalle Freese kehottaa startup-yrittäjiä ratkaisemaan suuria ongelmia

Kalle Freese tuli tunnetuksi palkittuna baristana ja maailman parasta pikakahvia kehittävänä startup-yrittäjänä. Sudden Coffee -pikakahviyritys pyörii nyt vakaasti ja Freese keskittyy tukemaan muita startup-yrittäjiä ja löytämään tapoja tehdä ihmisten päivistä parempia suuremmalla skaalalla.

– Olen nähnyt jenkeissä älykkäitä tyyppejä, jotka ratkaisevat helppoja ongelmia. Siinä on tehokkuustappio, kun koko potentiaalia ei hyödynnetä, Freese kertoo.

Hän on saapunut syksyksi Suomeen San Franciscosta ja fokus on siirtynyt kahvista startupeihin. Yhdysvalloissa vietetty aika on opettanut Freeselle paljon yrittäjyydestä, mutta myös sen, että yrittäjänä voi suunnata energiansa suurtenkin ongelmien ratkaisemiseen.

– Kahvin avulla voi konkreettisesti tehdä jonkun päivästä paremman. Mietin, että miten voisin tehdä päivistä parempia paljon isommassa skaalassa. Niin paljon kuin rakastankin kahvia, kiinnostaa kuitenkin nyt lähteä miettimään uudella tavalla ratkaisuja.

Tätä ajatusta vahvisti Freesen Kaliforniassa näkemä eriarvoisuus, ja tosiaan se, että fiksut ihmiset kuluttivat aikaansa triviaalien keksintöjen parissa. San Franciscossa miljonäärejä ja miljardöörejä oli kymmeniä tuhansia, mutta samoin oli myös kodittomia. Sosiaalinen eriarvoisuus oli niin räikeää, että Freese kokeekin nyt moraaliseksi velvollisuudekseen auttaa huonompiosaisia ja tehdä maailmasta parempi paikka.

Freese uskoo, että maailmaan voi tuoda paljon hyvää, ilman että se tarkoittaa huonoa bisnestä. Liiketoiminnan kautta voidaan hänen mukaansa ratkaista merkittäviä ongelmia ja skaalautuvasti tuottaa positiivista vaikutusta.

Hän on itse kiinnostunut erityisesti ruokaan liittyvistä uusista innovaatioista. Freese nostaa esimerkiksi Piilaaksossa toimivan Impossible foods -yrityksen, joka valmistaa kasvishampurilaisia erityisesti lihansyöjille. Hän on myös sijoittanut Movebutter-nimiseen ruokakauppaan, jonka tavoitteena on toimittaa ruoka suoraan tuottajilta asiakkaille ja vähentää samalla jätteen määrää.

Yrittäjästä sijoittajaksi ja valmentajaksi

Kalle Freese ammentaa paljon omista Piilaakso-kokemuksistaan nykyiseen tekemiseensä. Hän on alkanut sijoittaa arvoihinsa sopiviin startup-yrityksiin ja luennoi nuorille startup-yrittäjyydestä.

Kysyttäessä reseptiä menestyneelle startup-yrittäjälle, mainitsee Freese onnen lisäksi sinnikkyyden.

– Monet menestykset eivät ole tulleet helposti. Tekeminen on kiinni perustajien uskosta ja sisusta.

Myöskään normaali oppimisin tahti ei Freesen mukaan riitä startupeissa. Pitää osata oppia nopeasti ja kyseenalaistaa. Tätä helpottaa kaikki tarjolla oleva apu, jota Freese ei sanojensa mukaan osannut alkuun pyytää. Hän painottaa, että tärkeää on saada ihan aluksi substanssiosaaminen kuntoon. Startupmaailman toimintatavan voi opetella sen jälkeen.

– On vaikeaa lähteä tilanteesta, jossa ei ole vahvaa osaamista. Monille opiskelijoille sanonkin, että täytyy ensin löytää se, mistä diggaa. Kun pohja on kunnossa, on helppo lähteä skaalamaan.

Mitä suomalaisyrittäjät voivat oppia amerikkalaisilta ja toisin päin?

Ei yllätä, että nuori yrittäjä on viihtynyt Yhdysvalloissa. Miehestä paistaa sellainen palo startup-yrittäjyyttä kohtaan, että Suomen pimeässä talvessa se melkein häikäisee. Freese kertookin Piilaakson kanssayrittäjien olevan todella innostavia. Ympäri maailman tulleiden ihmisten kanssa on helppo verkostoitua ja saada synergiaa omaan tekemiseen. Muiden into puskee myös itseä eteenpäin. Toki kunnianhimo on monella kova ja töitä tehdään paljon.

Se, mikä Freesen kuitenkin yllätti, oli ihmisten tavallisuus.

– Suomessa on jengiä, joiden taidot ja potentiaali ovat samaa luokkaa, mutta ero voi olla ambitiotasossa ja miten lähestyy asioita.

Vaikka Freese näkeekin Piilaakson mielenkiintoisena paikkana startup-yritykselle, ei hän kannusta lähtemään sinne ilman painavaa syytä. Eläminen Piilaaksossa on kallista ja kilpailu kovaa.

– Syy lähtemiseen voi esimerkiksi olla se, että on asiakkaita sillä alueella, tai jos tarvitsee sellaista osaamista, jota löytyy vain sieltä.

Tiettyjä oppeja Piilaaksosta voi kuitenkin omaksua, vaikka ei sinne muuttaisikaan. Freese listaa näiksi avuliaisuuden ja tutustumisen helppouden.

– Ihmiset tapaavat todella mielellään, ja miettivät, miten voivat auttaa ja kenelle voivat introta sinut. Kaikki kertovat myös hyvin avoimesti tekemisistään.

Idea ei ole mitään

Listalle pääsee myös tekemisen kulttuuri. Yhdysvalloissa ideat eivät ole vielä mitään vaan kaikki on kiinni toteutuksesta.

Piilaaksossa asuvilla olisi kuitenkin opittavaa myös suomalaisesta työkulttuurista.

– Suomalaisissa firmoissa ollaan paljon lojaalimpia. Piilaaksossa keskimääräinen työsuhde kestää 18 kuukautta, kertoo Freese ja lisää, että tämä on seurausta kovasta kilpailusta.

Suomessa myös se, mitä sanotaan, yleensä tehdään. Freese pitää hyvänä lisäksi sitä, että suomalaiset osaavat vähän paremmin tasapainottaa työn ja vapaa-ajan, eikä itseä kuluteta loppuun.

– Suomalaisilta saa myös suorempaa palautetta, jos osaa kysyä. ”Awesome” ja mieletöntä ovat vähän erilaisia ilmauksia.

Startup-yrittäjän ideaalimalli muovautuukin jossain suomalaisen rehellisyyden ja tasapainoisuuden sekä amerikkalaisen kunnianhimon ja sosiaalisuuden välimaastossa.

Tutustu OPn startup-yhteistyöhön.

Tuoreimmat
Iso ketju jäi toiseksi ‒ franchaising-yrittäjyys vaihtui omaan myymälään
Kymmenen vuotta Musti ja Mirri -ketjussa franchising-yrittäjänä vakuutti Maarit Karhu-Teiskosen siitä, että yrittäjyys on hänen juttunsa. Lopulta hänestä tuli kuitenkin yksityisyrittäjä.
Mitä pakkaat jääkiekon nuorten MM-kisoihin mukaan, Miro Heiskanen?
Jääkiekon nuorten MM-kisat pelataan 26.12.2017-6.1.2018 Yhdysvaltojen Buffalossa. Nuoret Leijonat starttasivat MM-leirityksen Vallilassa OPn tiloissa 15.12. Yksi joukkueen jäsenistä on Miro...
Miten saada rahaa?
Google listasi juuri trendaavimmat hakunsa vuodelta 2017. Henkilökategoriassa voiton vei edesmennyt presidentti Mauno Koivisto, mutta kiinnostavimmat asiat löytyivät hakukoneelta kysytyistä...
Korkoa korolle -ilmiö: tunnetko jo automaatin, joka moninkertaistaa säästösi?
Oletpa kaksi-, kolme- tai nelikymppinen, ehdit vielä kartuttaa muhkean säästöpotin, kun annat korkoa korolle -ilmiön tehdä työn. Asiantuntija kertoo, miten onnistut.

OP sosiaalisessa mediassa