Yritysten uusi kasvupalvelu maakuntien vastuulle

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee merkittävää yritystukien uudistusta. Nykyiset TE- ja yrityspalvelut yhdistetään kasvupalveluksi, jonka järjestämisvastuu on tulevilla maakunnilla. Lisäksi kasvupalvelujen tuotanto avataan kilpailulle.

Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on koota nykyiset TE-palvelut ja ELY-keskusten hallinnoimat yrityspalvelut yhdeksi uudeksi julkiseksi kasvupalveluksi.

Uutta on sekin, että tulevan kasvupalvelun järjestämisvastuu aiotaan antaa maakunnille. Maakunnat vastaavat jatkossa myös aluekehittämisestä. Muutos astuu voimaan vuonna 2020.

Maakunnat eivät tuota kasvupalvelua itse. Ne hoitavat viranomaistehtäviä, vastaavat palvelun järjestämisestä ja tilaavat varsinaisen kasvupalvelun yhtiömuotoisilta tuottajilta.

Maakunnat voivat päättää itse millaisia palveluja ne haluavat yrityksille tarjota. Halutessaan maakunnat voivat myös perustaa omia tuottajayhtiöitä.

Vielä ei tiedetä tarkasti mitä muutos merkitsee yrityksille, sillä kasvupalveluja koskeva lakiluonnos on vielä lausuntokierroksella.

Tekes sai lisärahaa

Maakuntien tulevat organisaatiot ovat myös portti valtakunnallisiin kasvupalveluihin, joita tarjoavat Finnvera ja Tekes. Nämä palvelut säilyvät entisellään, mutta hakua halutaan yksinkertaistaa.

– Kasvupalvelut toimivat jatkossa yhden luukun periaatteella, kuvailee Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen johtaja Petri Keränen.

Hallitus jätti äskettäin puolivälin riihessään yritystukien uudistuksen väliin, mutta kasvatti Tekesin määrärahoja.

Yrityksien innovaatiotukiin suunnataan Tekesin kautta yhteensä 70 miljoonaa euroa vuosina 2018 ja 2019. Pk-yrityksille suunnattua innovaatioseteliä jatketaan ja sen määrärahatasoa nostetaan.

Tekesin rahoitusta suunnataan kasvua vauhdittaviin yritysten, tutkimuslaitosten ja valtion yhteishankkeisiin.

Maaseudun yritystukien hakuaika päättyy

Maaseudun yritystukien hakuaika päättyy toukokuun lopussa. Yritystukia voi hakea, vaikka hakija ei harjoittaisikaan maataloutta yritystoiminnan lisäksi. Maaseudun yritystoimintaa tuetaan EU:n maaseuturahastosta.

Yrityksen kehittämisavustusta voi hakea koska tahansa. Avustusta myönnetään pk-yritysten liiketoiminnan kehittämiseen.

– Itä- ja Pohjois-Suomessa rahoitustilanne on juuri nyt hyvä. Etsimme erityisesti hankkeita, jotka tähtäävät kansainvälistymiseen ja innovaatioihin, Petri Keränen sanoo.

Tutustu OPn tarjoamiin yrityksen rahoitusratkaisuihin ja uuden yrittäjän palveluihin.

Tuoreimmat
Suunnittele työuran jälkeinen elämäsi – lue eläköitymisvalmentajan vinkit
Piilaakso ei ole vain nuoria startup-yrittäjiä. Teknologialaaksoa rakentamassa olleet ovat nyt eläkeläisiä, jotka toteuttavat unelmiaan ja tekevät asioita, mihin työelämässä ei ollut aikaa. Kaiken...
Rahat kaverin tilille saman tien? Näin se onnistuu
Miten puhelinnumerolla maksaminen oikein toimii? Missä tilanteissa Siirto-palvelua kannattaa hyödyntää? Entä onko se nyt varmasti turvallista ja helppoa?
Hyvällä työntekijäkokemuksella kohti parempia tuloksia
Asiakas on ykkönen yrityksen arvoasteikossa, ja odotukset ylittävän asiakaskokemuksen tuottaminen on melkein jokaisen työntekijän tavoitelistalla. Kovana kakkosena tulevat työnhakijat. Tänä päivänä...
6 vinkkiä, joilla saat vanhan asuntosi kaupaksi
Pitääkö keittiö tai kylpyhuone remontoida, jotta vanha asunto menisi kaupaksi? Tuskin, mutta pieni ehostus on paikallaan. Asiantuntija kertoo, mitä muuta vanhojen asuntojen ostajat arvostavat.