Vesa Ristikangas: ”Haastavinta on ollut oikeiden ihmisten löytyminen”

Useiden yrittäjien rypäs voi olla monelle yksin- ja pienyrittäjälle hyvä tapa toimia. Kaikkiin tilanteisiin ja liiketoimintamalleihin se ei kuitenkaan sovi.

Johdon valmennusta tarjoavan BoMentis Oy:n toimitusjohtaja Vesa Ristikangas kertoo, että ennen perheyrityksen perustamista hän toimi vaimonsa kanssa yrittäjäryppäässä, jonka rakenne ei kuitenkaan enää sopinut oman yrityksen toimintaan.

– Halusimme, että suutarin lapsella on kengät. Huomasimme, että silloinen rakenne palveli yksittäisiä yrittäjiä, muttei koko yhteisöä.

Silloin oli rohkeasti uskottava omaan tunteeseen ja lähdettävä.

Ryppäästä irtautuminen ja oman yrityksen kasvattaminen on vaatinut uusien ihmisten etsimistä, mikä on Ristikankaan mukaan ollut suurin haaste.

Katso Yrittäjän 100 oppia -videolta, mitä Vesa Ristikangas oppi siirtyessään yrittäjien ryppäästä kasvollisen perheyrityksen vetäjäksi.

Vesa Ristikangas: ”Haastavinta on ollut oikeiden ihmisten löytyminen”

OP sosiaalisessa mediassa