Suomessa tapahtuu vuosittain noin 130 000 työpaikka- ja työmatkatapaturmaa. Työterveyslaitoksen mukaan yhden työtapaturman hinta yritykselle on keskimäärin 6000 euroa. Lasku voi nousta huomattavasti suuremmaksi, jos tapaturma johtaa eläköitymiseen.

Tapaturmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä, vahinkoa liiketoiminnalle ja haittaa yrityksen maineelle. Yksi avainasia työtapaturmien ehkäisyssä on hyvä perehdytys.

– Jos turvallisuuden tekeminen tuntuu kalliilta, niin kokeile tapaturmaa. Jos perehdyttäminen jätetään hoitamatta, niin sieltä saattaa tulla kallis lappu turvallisuuden menetyksen vuoksi tai sen vuoksi että hommat eivät toimi, Pohjola Vakuutuksen työturvallisuus- ja työhyvinvointiasiantuntija Ulla Juuti kertoo.

Työtapaturmiin suhtaudutaan Suomessa entistä vakavammin, mutta silti yritykset maksavat satoja miljoonia euroja työtapaturmien takia.

Perehdyttäminen antaa eväät työn turvalliseen suorittamiseen. Riittämätön perehdytys voi aiheuttaa riskejä niin työturvallisuuden kuin liiketoiminnan kannalta.

Jos työntekijällä ei ole riittäviä tietoja ja taitoja tehtäviensä suorittamiseen, hän saattaa tehdä virheitä tajuamatta niitä itse.

– Jos perehdyttämistä ei ehditä suorittamaan tai se jätetään vajaaksi, niin voidaan puhua tuottavuusvajeesta. Voidaan ajatella, että henkilö ei pääse aloittelijatasolta osaajaksi.

Kokenutkaan työntekijä ei aina tiedä, mitä uudessa työtehtävässä pitää tehdä, joten jokainen työntekijä tarvitsee perehdytystä.

Perehdyttämisen polussa on eri tasoja: ensin olemme vasta-alkajia, sitten selviytyjiä, sitten osaajia ja lopulta työn hallitsijoita. Juutin mukaan perehdyttäminen antaa meille kyvyn ymmärtää oman työmme vaikutus osana kokonaisuutta.

Ulla Juuti kertoo lisää perehdyttämisen tärkeydestä alla olevalla videolla.

Lataa avuksesi maksuton riskienhallinnan muistilista, jonka avulla voit kartoittaa työpaikan vaaranpaikat.