Luonnossa oleilu ja siellä liikkuminen edistävät tutkitusti terveyttä. Luonto myös rauhoittaa mieltä. Kysyimme asiantuntijalta vinkit niin luonnossa rentoutumiseen kuin sykettä nostattaviin lenkkeihinkin.

Aloita helposta

  • Jos kaipaat rauhallista menoa, voit lähteä pienelle patikkaretkelle eväiden ja termospullon kera. Aloita helposta, lyhyestä merkitystä reitistä – älä lähde heti 10 kilometrin polulle. Syksyn tullessa myös marjastus ja sienestys sopivat rauhaa rakastavalle ulkoilijalle. Enemmän huhkimista vaativia lajeja ovat polkujuoksu ja suunnistus.
  • Kun liikut epätasaisessa maastossa, lihaksesi tekevät entistä monipuolisemmin töitä, ja tasapainosi ja reaktiokykysi paranee.
  • Uinnin hyviä vaikutuksia nivelille ei voi kyllin korostaa. Luonnonvesissä uiminen onnistuu korona-aikanakin, kun uimahallit on suljettu. Moni jatkaa talviuintia keväällä.
  • Ota luontoretkelle mukaan hyvin ladattu puhelin ja varaa tarpeeksi aikaa. Huomioi se, että sateisella kelillä esimerkiksi juurakot ja kivet voivat olla liukkaita.
  • Luontopolkujen pohja antaa enemmän periksi kuin päällyste, mikä tekee juoksemisesta ihan eri tuntuista kuin jos juoksisi asvaltilla.​

Rentoudu ja liiku – testaa näitä

  • Luonnossa on helppo rentoutua: ota kahvimuki käteen, istu kivelle ja laita silmät kiinni. Vedä keuhkot täyteen happea 10 kertaa. Keskity hengitykseen ja siihen, miltä raikas ilma tuntuu, kun se virtaa keuhkoihin.
  • Kuuntele luonnon ääniä. Jos huomaat ajatusten harhailevan, ohjaa ne takaisin nykyhetkeen.
  • Jos kaipaat fyysistä haastetta: juokse ylös kaikki mäet.
  • Sopivan kiven tai kannon kohdalla nouse sen päälle 10 kertaa toisella jalalla ja 10 kertaa toisella.
  • Kun vastaan tulee kaatunut puunrunko, sitä pitkin voi tasapainoilla. Muista kuitenkin tässäkin varovaisuus ja terve järki, eli aloita helposta ja etene vaikeaan. Huomioi myös sää ja se, millaisen kiven tai tukin päälle astut.​

Luonto auttaa jaksamaan

  • Vaihtelu virkistää myös mieltä! Ihmisen stressitasot pienenevät luontoympäristössä ja mieliala paranee. Suuri osa tästä tapahtuu tahdosta riippumatta, eli luonto vaikuttaa meihin suoraan aistien kautta.
  • Luonnon hyviä vaikutuksia on selvitetty monilla tutkimuksilla. Luonnonläheinen ympäristö parantaa mielialaa, elvyttää stressistä, parantaa tehtävistä suoriutumista ja parantaa tarkkaavaisuutta enemmän kuin rakennettu ympäristö.
  • Ja mikä parasta: mitä suurempi osa vapaa-ajasta käytetään ulkoiluun luonnossa, sitä vahvempia elpymiskokemuksia siitä saadaan ja sitä parempaa on tunne-elämän hyvinvointi.
  • Muista, että useimmilla jo pelkkä metsämaiseman katselu rentouttaa enemmän kuin kaupunkimaisema tai rakennettu ympäristö.

Jutun asiantuntija Pohjola Sairaalan fysioterapeutti Einari Kurittu.

Lue myös:

Tunnetko jokamiehenoikeudet? Kertaa perusasiat ennen kesän retkiä

Vaella vastuullisesti ja pidä luonto siistinä