Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasen, 39, arkea seuratessa meinaa alkaa hengästyttää. Yrittäjänä työskentelevä 20-, 14- ja 6-vuotiaiden tyttärien äiti on monessa mukana ja asuu kahdella paikkakunnalla, joiden välillä on 862 kilometriä. Kauppiaanrouva-blogia kirjoittava, sosiaalisessa mediassa inspiroiva Minttu on myös yksi Pohjola Vakuutuksen #eläse -haasteeseen tarttuneista vaikuttajista.

– Hetkessä eläminen on ollut itselleni oppimisprosessi. Olen elänyt myös sitku-elämää – sitku täytän vuosia, sitku lapseni ovat riittävän vanhoja tai sitku minulla on tarpeeksi rahaa. Sitku on toisinaan tuntunut olevan kuin mantra arjessani, Minttu muistelee.

Yksi tärkeä tekijä hetkessä elämisen opettelussa on ollut elämäntapamuutos, jota Minttu alkoi tehdä pari vuotta sitten laihduteltuaan aiemmin siinä onnistumatta. Neljänkymmenen ikävuoden lähestyessä Minttu päätti haluta olla parhaassa kunnossa kuin koskaan aiemmin – ja on saavuttanut tavoitteensa jo nyt.

– Erityisesti viimeisen vuoden aikana olen oppinut sen, että ihminen voi tehdä valintoja vain siinä hetkessä, jossa on. Voi esimerkiksi valita syökö epäterveellisesti vai valitseeko ruoka-aineet, jotka vievät itseä terveyttä ja omaa tavoitetta kohti. Olen lakannut olemasta ikuinen odottaja, olen alkanut toimia ja tehdä valintoja, Minttu toteaa.

Hetkessä eläminen tuntuu huojentavalta

Sitku-ajattelusta poisoppiminen on tuntunut Mintusta helpottavalta. On huojentavaa elää ilman, että odottaisi jotain tiettyä etappia. Toisaalta hetkessä eläminen voi syödä pitkän tähtäimen tavoitteellisuutta, joka elämäntapamuutoksessakin on tärkeä.

– Puolisoni Sampo on visionääri, ja pystyy näkemään viiden vuoden päähän. Minun itseni pitää pilkkoa iso tavoite pieniin askeleisiin. Toisaalta hetkessä eläminen taas auttaa nauttimaan enemmän tässä ja nyt ja on opettanut arvostamaan myös omia tunteitani. Jos minua itkettää nyt, hyväksyn sen, koska 10 minuutin päästä voi olla eri fiilis.

Hetkessä eläminen kasvattaa itseä, omaa selkänahkaa ja lisää pettymystenkin sietokykyä. Pettymyksiin Minttu onkin saanut tottua jo lapsesta saakka.

– Minulla on kehitysvammainen pikkuveli, Ipo, joka syntyi, kun olin 9. Välillä Särkänniemi tai muu kiva suunniteltu tekeminen sai jäädä Ipon akuutin sairaalahoidon vuoksi. Uskon kuitenkin, että suunniteltujen asioiden mönkään menemisellä on aina jokin suurempi merkitys.

Ei mitään kaduttavaa

Jos elämä loppuisi huomenna, Minttu ei katuisi mitään. Hän kertoo tehneensä systemaattisesti töitä menestyksensä ja hyvän elämän eteen. Mintun on helppo puhua asioista perheensä ja muiden ihmisten kanssa, hän on saanut matkustaa ja nähdä maailmaa ja on ollut läsnä tyttärilleen.

– Minulla ei ole mitään kaduttavaa. Ei ole sellaisia ajatuksia, että olisinpa käynyt siellä tai tehnyt tai sanonut toisin.

Amerikkalaisen isän ja suomalaisen äidin tytär on saanut elää kahden kulttuurin keskellä läpi elämänsä. Kun Minttu alakouluikäisenä muutti äitinsä kanssa Yhdysvalloista takaisin Suomeen, paluu ei ollut kivuttomin. Ihonväriltään koulukavereitaan tummempi tyttö ei ollut tavallinen näky 1980-luvun Tampereella ja joutui kiusatuksi.

– Kaksikulttuurisuutta ja omaa taustaani enemmän elämän yllättävyydestä minua on opettanut kuitenkin veljeni. Ipon synnyttyä lääkärit sanoivat, ettei hän tule koskaan täyttämään kahta vuotta. Veljeni täyttää pian 31. Se on hyvä esimerkki siitä, että kukaan meistä ei voi hallita sitä, milloin elämä päättyy emmekä muutenkaan voi kontrolloida elämää.

Ei reissuun ilman vakuutusta

Elämän kontrolloimattomuuteen ja sen yllätyksellisyyteen liittyy myös itsensä, rakkaidensa ja omaisuutensa vakuuttaminen.

– Pohjola Vakuutus on yksi parhaita asioita, joita ihminen voi itselleen antaa, Minttu nauraa.

Hän on itse joutunut Thaimaassa sairaalaan. Yhdysvalloissa kahden vanhimman tyttärensä kanssa yksin reissatessaan tuli myös sairaalakeikka, koska esikoinen oli sairastunut angiinaan.

– Kukaan perheestämme ei lähde matkalle ilman vakuutusta. Vakuutusyhtiöstä olen aina saanut nopeasti toimintaohjeet, mitä tehdä ja minne mennä. Omaa rahaa ei ole tarvinnut käyttää kalliisiin lääkärikuluihin juuri koskaan, tai vähintäänkin rahat ovat palautuneet omalle tilille pikavauhtia.

Hiljattain Minttu päivitti perheensä vakuutukset.

– Yhdessä katsoimme, että saamme parhaan mahdollisen vakuutusturvan niin matkoille, kotiin kuin tapaturmienkin varalta, mutta en maksa liikaa. Vakuutustenhoitaja laittoi vakuutukset kuntoon, ja vieläpä säästi minulle samalla rahaa!