Kuinka kohdataan vakavasti sairas? ”Aina voi sanoa, että minua itkettää”

Vakavasti sairaan henkilön kohtaaminen voi olla vaikeaa, jos itseä jännittää, eikä tiedä, miten tilanteeseen tulisi suhtautua. Tärkeää on olla rehellinen ja varata aikaa tapaamiselle.

Tärkeintä on kohdata ihminen sellaisena kuin hänet on oppinut tuntemaan. Hän ei ole vain sairas, vaan hän on Tiina tai Matti, äiti, isä tai isoisä. Näin neuvoo Syöpäjärjestöjen valtakunnallisten neuvontapalvelujen päällikkö Taina Häkkinen.

– Jos näiden asioiden kanssa ei ole joutunut koskaan olemaan tekemisissä, tuen ilmaiseminen voi tuntua vaikealta, Häkkinen sanoo.

Kuinka toiselle sitten voi näyttää, että välittää?

Tärkeää olisi, että ihminen tulee kuulluksi juuri sellaisena kuin hän itse tilanteen kokee. Joku ei halua ottaa sairauttaan ollenkaan puheeksi, ja silloin toivetta tulee kunnioittaa. Toinen taas tahtoo käydä läpi surullisiakin asioita. Tällöin toiselle voi kertoa rehellisesti, mitä itse sillä hetkellä tuntee.

– Jos toinen viestittää, että tämä oli sitten hänen viimeinen juhannuksensa, voi sanoa vaikka, että minun on vaikea ajatella sitä, koska olet ollut läsnä muinakin juhannuksina. Aina voi myös heittää pallon takaisin ja kysyä: ”Tuntuuko sinusta siltä?”, Häkkinen sanoo.

Henkilöiden roolit sanelevat käyttäytymistä jonkin verran. On hyvin eri asia olla äitinä sairastavan lapsen vierellä kuin olla samassa tilanteessa ammattilaisena.

Kuuntele ja ole läsnä

”Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miltä sinusta tuntuu, mutta jos haluat kertoa, niin kuulisin mielelläni.”

Esimerkiksi tämä on hyvä keskustelunaloitus. Viestität, että olet valmis olemaan läsnä, haluat kuunnella ja olet aidosti kiinnostunut.

– Vältä sanomasta, että tiedät, miltä toisesta tuntuu, koska sitä ei voi oikeasti tietää. Älä myöskään vertaile hänen tilaansa muihin, koska vakavasti sairastuneiden tilanteet eroavat suuresti toisistaan, Häkkinen sanoo.

Tärkeää on, että henkilöä mennään tapaamaan niin, että on oikeasti aikaa pysähtyä. Varaa siis aikaa tapaamiselle.

Muista myös, että tilaa ei tarvitse koko ajan täyttää äänellä. Kaikille tunteille, joita mielessä myllertää, ei ole sanoja. Aina voi myös sanoa, että minua itkettää. Myötätunnossa ei ole mitään hävettävää, ja itku voi olla lohduttava asia.

– On hyvä muistaa, että vakavasti sairas haluaa tietää myös, mitä sinulle kuuluu. Jutelkaa tavallisista asioista, koska silloin ihminen on elämässä kiinni edelleen. Hän ei ole vain sairas henkilö, vaan hän on edelleen oma äiti, ukki tai rakas ystävä, Häkkinen sanoo.

Jos sairastunut ei ole siinä kunnossa, että jaksaisi puhua, voi hänen luokseen silti mennä käymään ja istuskella sängyn vierellä, silitellä kättä, kertoilla kuulumisia tai lukea ääneen kirjaa.

Jos taas et voi mennä tapaamaan sairastunutta, on Häkkisen mielestä paras vaihtoehto soittaa.

– Puhelimessa kannattaa olla rehellinen ja sanoa esimerkiksi: ”Sain tiedon, että olet sairastunut. Mitä minä osaan sinulle sanoa? Olen ihan sanaton.”

Pääasia on, ettei yhteydenpito katkea. On tärkeää viestittää jollain lailla, että ajattelen sinua nyt.

– Sitäkin kuulee ihan liikaa, ettei uskalleta ottaa toiseen yhteyttä, koska muuttunut tilanne jännittää. Vaietaan ja kadotaan. Se on minusta surullista, Häkkinen sanoo.

Entä miten kohdataan henkilö, joka on hiljattain menettänyt läheisensä?

Ihminen, joka on juuri menettänyt esimerkiksi puolisonsa tai lapsensa, kaipaa niin ikään tukea ja läheisyyttä, vaikkei sitä välttämättä osaa tai jaksa viestittääkään.

Vaikka tuntisi toisen henkilön hyvin ja tietää, miten hän reagoi tilanteisiin, on tapaamishetkeen hyvä valmistautua etukäteen.

– Vaikka olisi itse järkyttynyt, tapahtunutta ei kannata kauhistella. Voi todeta, että niinkö kaikki kävi, Häkkinen neuvoo.

Jos läheisen kuolema on tapahtunut nopeasti, voi kysyä: ”Mistä tämä kaikki oikein alkoi?” Usein omainen haluaa käydä läpi kulkemaansa polkua. Samalla, kun hän kertoo tarinaa toiselle, hän käsittelee asiaa itse.

Häkkisen mukaan tilanteessa voi olla rehellinen ja sanoa: ”Kuulostaa siltä, että sinulla on ollut tosi rankkaa.”

Omaiselle voi esittää kysymyksiä: Miten jaksat? Saatko syötyä ja nukuttua? Oletko käynyt ulkona? Toista voi myös yrittää tukea konkreettisesti tarjoamalla apua arjen askareisiin. Esimerkiksi leski voi olla todella onnellinen lastenhoitoavusta tai lapsensa menettänyt perhe siitä, että joku tuo ruokaa.

– Voi myös vaikka tarjoutua pesemään ikkunat. Yhdessä puuhastelu voi antaa tilaa myös keskustelulle, Häkkinen sanoo.

Aina sanoja ei löydy ja joskus ne tulevat aika spontaanisti. Pääasia on olla läsnä.

OP sosiaalisessa mediassa