Jytämusa vetää diskoon pyörätuolissakin – ”Olen aina ollut kova menemään”

Leena Lahtinen on aina nauttinut tanssimisesta, eikä pyörätuoli ole hidastanut menoa. Hän on käynyt tanssimassa kaikissa tähän mennessä järjestetyissä Mummodiskoissa.

69-vuotias Leena Lahtinen muistaa hyvin ensimmäisen Helsingin Tavastia-rockklubilla järjestetyn Mummodiskon.

– Invataksia oli silloin Helsingissä mahdoton saada, kun kaikki autot olivat varattuina. Tavastian edusta oli ihan tukossa, kun ei kukaan ollut osannut varautua siihen, että taksilla tulijoita olisi niin paljon, hän kertoo.

Mummodiskot ovat hyväntekeväisyysjärjestö Mummodisko ry:n järjestämiä tapahtumia, joissa erityisesti ikäihmiset voivat tanssia sydämensä kyllyydestä. Kaikenikäiset diskoilijat ovat tervetulleita tapahtumiin.

Sittemmin Lahtinen on oppinut ennakoimaan, jottei diskoiltaa tarvitse jättää ainakaan kyydin puutteen vuoksi väliin.

– Usein minulla on avustaja mukana, mutta joskus menen itseksenikin taksilla. Varaan kyydin hyvissä ajoin etukäteen.

Lahtinen on liikkunut neljä vuotta pyörätuolilla, ja yhtä kauan hän on asunut Helsingissä, jonne muutti Kuopiosta.

Diskossa tavataan

Leena Lahtinen kertoo rakastaneensa aina tanssimista. Musiikkityylillä ei hänen mukaansa ole väliä, kunhan se on menevää ja tanssittavaa.

– Enimmäkseen Mummodiskoissa soitetaan rokkia ja muuta jytämusaa, sellaista mitä on hyvä tanssia. Kyllä sen pari tuntia jaksaa heilua ihan helposti, Lahtinen kertoo.

Mieleen on jäänyt yksi diskokerta, jolloin tunnelma oli erityisen korkealla.

– Se oli maaliskuussa Maunulassa, kun esiintymässä oli Meiju Suvas. Silloin riitti meininkiä, Lahtinen kertoo.

Diskoissa tapaa vanhoja tuttuja ja tanssimisen lomassa on hyvä vaihtaa kuulumiset.

– Paljon tuttuja näissä käy. Mutta on aina jotain uusiakin. Miehiä on kyllä kummallisen vähän, valtaosa on naisia, Lahtinen kertoo.

Menevä luonne saa liikkumaan

Diskoilun lisäksi Lahtinen harrastaa muun muassa uintia ja ulkoilee paljon, aina sään salliessa.

– Ulos lähdetään aina kun mahdollista. Huonolla säällä sitten siivotaan. Kaupoilla käyn silloin tällöin pyörimässä ja tapahtumissa.

Joku saattaisi ajatella, että pyörätuolin kanssa on hankala tanssia. Tanssimisesta iloa ja energiaa saava Lahtinen pudistaa päätään.

– Kun musiikki alkaa soida, niin minulla lähtee heti jalat ja kädet liikkeelle. Hien saa tanssiessa takuulla pintaan, vaikka istuisi tuolissa, hän kertoo.

Kysyttäessä, mikä on hänen vireytensä salaisuus Lahtinen naurahtaa, ettei hänellä mitään salaisuutta ole.

– Olen aina ollut menevä ihminen. Haluan mennä ja tavata ihmisiä, eikä se ole muuttunut mihinkään, vaikka liikun nyt pyörätuolissa. Mitäs sitä kotona tekisi kaikki päivät, muuta kuin tylsistyisi.

Seuraava Mummodisko järjestetään 16.5.2018 Tavastialla. Tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin ja OPn henkilöstö osallistuu tapahtumaan yritysvapaaehtoistyönä. OP Helsinki ja vapaaehtoistyön välityspalvelu Hiiop100.fi ovat tapahtuman yhteistyökumppaneita.

OP sosiaalisessa mediassa