Onnistuminen – sattumankauppaa vai suunniteltu juttu?

Meillä jokaisella on se yksi tuttava, joka onnistuu lähes kaikessa mihin ryhtyy – ja se toinen, jonka kohdalle tuntuu osuvan jokainen este ja hankaluus. Nämä arkielämän hannu hanhet ja epäonnen erkit herättävät usein suuria tunteita ja ennen kaikkea ihmetystä; miten nyt taas sille osuikaan…

Väitän, että onnistuminen on kuitenkin harvoin kiinni sattumasta tai onnekkuudesta, jos koskaan. Lottovoittajat sikseen, mutta jokainen muu onnistuja on valmistautunut onnistumaan. Mukana voi olla ripaus hyvää tuuria tai oikea hetki, ja joskus onnistumiseen vaaditaan monen tähden kohdillaan oloa, mutta joka kerta taustalla on pohjatyötä, valmistautumista ja valppautta.

On totta, että huono tuuri voi pyyhkiä hyvät suunnitelmat pois, mutta onnistujalla on vielä yksi lisäominaisuus – sitkeys. Yksittäinen epäonnistuminen ei kaada onnistujaa, vaan hän on valmis jatkamaan, aina vielä yhden kerran lisää. Onnistujan sitkeydessä on lisäksi positiivinen pohjavire – se ei ole otsa kurtussa perkeleitten viskelyä ja naapurikateutta, vaan enemmän hyväntuulista omaan tekemiseen uskomista. Luotto siihen, että asia on vaivan arvoinen, antaa voimia jaksaa silloinkin, kun eteneminen on vaikeaa.

Onnistuja on myös valmis etsimään uusia keinoja maaliin pääsemiseksi ja kekseliäisyys on yksi onnistumisen perusedellytys. Jos yksi tapa ei ole tuottanut tulosta, oli kyseessä sitten parisuhde, työ tai harrastus, on aika löytää toimivampi tapa.

Jos väitteeni onnistumisesta pätee yksilöihin, pätevätkö samat asiat myös laajemmin, yritysmaailmaan, sairaaloihin tai kouluihin? Kyllä, väitän niinkin. Kuulen usein tilanteista, joissa työntekijä työskentelee olosuhteissa, joissa onnistuminen on tehty vaikeaksi ja epäonnistuminen on vain ajan kysymys. Työntekijä painii resurssipulan keskellä, kiireen latistamana ja ilman riittävää tukea. Ilmiselvien riskien korjaamiseen ei ole tarmoa tai mahdollisuutta, kun työpäivä kuluu tulipaloja sammutellen. Epäonnistumisen todennäköisyys on kuin painehöyrykattila työntekijän päässä ja töistä lähtiessä hartiat painavat kuin Titanin komentamalla Atlaksella.

Surulliseksi tilanteen tekee se, että yleensä asia on kaikkien tiedossa sekä myös korjattavissa – ja toisin kuin työntekijä usein luulee, ei vain johdon puolelta, vaan ihan jokaisen osallistumana. Onnistuminen yhteisössä, on kyseessä sitten työ, perhe tai muu toiminta, vaatii jokaisen panoksen; jokaisen ottamaan vastuuta ja jokaisen lisäämään jotain yhteiseen hyvään.

Onnistuminen työssä vaatii samoja asioita kuin yksilön onnistuminen. Sen lisäksi, että on riittävät taidot tekemiseen, vaaditaan uskoa siihen, että mitä teemme, on tärkeää ja että minun panokseni on tärkeä. Se vaatii optimistisuutta, ylpeyttä työpaikasta ja -kavereista, halua olla itse hyvän tuulen tuoja ainaisen kahvihuonekiukuttelun sijasta. Se vaatii rohkeutta ja kekseliäisyyttä ratkaista ongelmia sekä viitseliäisyyttä olla mukana ongelmanratkaisuyrityksissä – vastuuta olla mukana korjausliikkeissä silloinkin, kun oma usko horjuu.

Terveydenhuollossa onnistuminen on tietysti kaikkien mielestä kriittisen tärkeää ja Suomen 100 v juhlavuotena korkeatasoinen lääketieteellinen hoito kaikkien ulottuvilla on varmasti yksi isoista ylpeydenaiheista. Tuleva SOTE on meistä monille vielä suuri kysymysmerkki ja ammattilaisetkaan eivät tiedä pitäisikö uudistukseen suhtautua hienona mahdollisuutena vai suurella kauhulla. Onneksi samat hyvät ammattilaiset ja hyvä koulutus jatkuu – palapelin palaset pysyvät siis ennallaan, vain kuva muuttuu. Onnistumisen perusedellytys on toki tässäkin muutoksessa hyvä valmistelu ja hyvä osaaminen. Pelkällä sitkeydellä, hyvällä tahdolla ja improvisoinnilla ei pärjää jos tiedoissa, taidoissa ja puitteissa on puutteita. Onnistuminen pitää mahdollistaa – muutenkin kuin ajatuksen tasolla.

Joka tapauksessa uudistus on jo nyt tuonut tullessaan hyvää; olemme heränneet yhteisötasolla siihen, että palvelu on iso osa onnistumista. Itäeurooppalainen palvelukulttuuri haukkoo viimeisiä hengenvetojaan, kun asiakkaat ja potilaat menevät sinne missä ammattitaitoisuuden lisäksi saa myös hyvää palvelua – suomalaisen kohdalla hyvään palvelukokemukseen riittää yleensä ystävällinen tervehtiminen ja omasta tilanteesta riittävä tiedonsaanti, ei mitään sen kummempaa.

Vaarini sanoi kaksikymmentä vuotta sitten minulle lääketieteen pääsykokeiden tulosten varmistuttua: ”Kohtele jokaista potilasta, kuin hän olisi äitisi, lapsesi tai vaarisi”. Neuvo oli hyvä ja toiminut pohjana onnistumisille omassa työssäni – ja onneksi vaari ei puhunut mitään siskoista, heidän palvelukokemuksensa kun siskoudestani eivät aina ehkä ole olleet täysi kymppi.

Tuoreimmat
Kaikenlaisia huijareita
Kun tuntematon ihminen ottaa sinuun yhteyttä verkossa, kannattaa siihen suhtautua aina kriittisesti.
Kuka teillä maksaa kauppalaskun? Näin pariskunnat hoitavat raha-asiansa
Nina ja Taneli Sillantaan rahat ovat yhteiset, Mira ja Niko Ahjoniemi vastaavat kumpikin omista menoistaan. Kaksi pariskuntaa kertoo, mitä hyvää heidän erilaisista tavoistaan järjestää raha-asiat...
Seitsemän laihaa vuotta takana – onko vihdoin Nokian nousun aika?
90-luvulla suomalainen Nokia mullisti ihmisten tavan kommunikoida. Pitkään Suomi ja Nokia olivat matkapuhelinmarkkinoilla se suurin ja kaunein, mutta sitten tapahtui romahdus. Olisiko juhlavuoden...
Hirvi tuhoaa metsää syömällä – osaatko estää vahingot?
Vahva hirvikanta tuottaa metsänomistajille ja autoilijoille päänvaivaa. Kaksi asiantuntijaa arvioi nykytilannetta ja keinoja ennakoida hirvituhoja.