Pimenevät illat sekä lähestyvä joulu ovat otollista aikaa tunnelmointiin kynttilän valossa. Tunnelmallinen hetki voi kuitenkin päättyä ikävästi, jos kynttilöiden polttamisessa ei ole varovainen. Tukesin mukaan joulukuussa syttyy keskimäärin 25 kynttilä paloa, kun koko vuoden aikana kynttilöistä syttyy noin sata tulipaloa. Suurin osa paloista aiheutuu kynttilöiden huolimattomasta ja käyttöohjeiden vastaisesta käytöstä: kynttilät jätetään palamaan vailla valvontaa, tai tuli on liian lähellä syttyviä materiaaleja.

Kynttilöiden turvallinen käyttö mainitaan myös kotivakuutuksessa.

– Vakuutusehdoissa kerrottujen suojeluohjeiden mukaan kynttilää ei saa koskaan jättää valvomatta. Lisäksi kynttilät on sijoitettava palamattomalle alustalle siten, ettei liekki tai lämpö sytytä palavaa materiaalia. Jos ohjeita on laiminlyöty ja laiminlyönnillä on syy-yhteys vahinkoon, on vakuutusyhtiöllä oikeus vähentää korvattavaa summaa, kertoo Pohjola Vakuutuksen omaisuuskorvauspalveluista vastaava johtaja Markus Uimonen.

Kynttilöiden käsittelyn lisäksi kotivakuutuksessa huomioidaan palovaroittimen käyttö. Palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa kodissa jo vuodesta 2000 lähtien.

– Puuttuva tai toimimaton palovaroitin voi tulipalon sattuessa johtaa kotivakuutuksesta myönnettävän korvauksen vähennyksiin. Jos puute vaikuttaa suoraan tulipalon aiheuttaman tuhon laajuuteen, korvausta voidaan vähentää, Uimonen sanoo.

Sen lisäksi, että on hankkinut palovaroittimen, sen pariston ja äänihälytyksen toimivuus tulisi tarkistaa joka kuukausi testinappia painamalla. Moni kuitenkin unohtaa testata varoittimen. Pohjola Vakuutuksen kyselyssä vain 45 prosenttia suomalaistalouksista on tarkistanut palovaroittimen toimivuuden viimeisen kuukauden aikana. Vastaajista jopa puolet ei ollut tarkistanut palovaroittimen toimivuutta ja viisi prosenttia ei osannut sanoa.

Turvallisen tunnelmoinnin muistilista:

  1. Älä koskaan jätä kynttilää palamaan ilman valvontaa.
  2. Käytä vain palamattomia kynttilänjalkoja ja alustoja.
  3. Asettele tuikkukynttilät riittävän kauas toisistaan. Muuten ne voivat synnyttää nopeasti leviävän allaspaloilmiön.
  4. Muista valvoa myös ulkotulia ja kynttilöitä ulkotiloissa. Älä esimerkiksi jätä terassille kynttilälyhtyä palamaan yön yli. Napakka tuulenpuuska voi pahimmillaan sytyttää koko talon.
  5. Tarkista palovaroittimen pariston ja äänihälytyksen toimivuus testinappia painamalla joka kuukausi ja aina silloin, kun asunnossa ei ole oltu muutamaan päivään.
  6. Asenna palovaroittimet aina ohjeiden mukaan kattoon, älä esimerkiksi hyllylle tai seinään.
  7. Vaihda palovaroittimen paristo kerran vuodessa.
  8. Uusi palovaroitin valmistajan ohjeiden mukaisesti, yleensä 5–10 vuoden välein.

Lue myös:

Tunnistatko kodin yleisimmät vaaranpaikat? Tuhoisa tulipalo käynnistyy usein kynttilästä tai saunassa kuivattavista vaatteista

Jouluvalojen sähkönkulutus on pientä – sammuta silti valot, jos olet pitkään poissa