Megatrendit ja ilmiöt ovat ruokaa ajattelulle, kun suunnitellaan yrityksen tulevaisuuden strategiaa, skenaarioita tai tuotteita ja palveluita. Kun opettelet bongaamaan trendejä, opit varautumaan tulevaisuuteen ja hyödyntämään trendien antimet entistä paremmin.

Teksti Hanna Nissinen @beledra
Julkaistu 13.8.2019

Liiketoiminnan muotoilua (business design) tehdessämme me OP:n muotoilijat työskentelemme yhdessä asiakasymmärryksen, kilpailija- ja markkinaymmärryksen sekä liiketoiminnan asiantuntijoiden kanssa. Hahmotamme yhdessä, minne maailma on menossa: seuraamme ympärillämme tapahtuvia muutoksia, kilpailijaympäristöä ja kuluttajakäyttäytymistä ja mietimme, mitä ilmiöt konkreettisesti tarkoittavat liiketoiminnan tulevaisuudelle.

Megatrendit, kuten työn murros, ilmastonmuutos ja kaupungistuminen, ovat kaikkialla maailmassa vaikuttavia suuria ilmiötä. Megatrendien lisäksi asioihin ympärillämme vaikuttaa erinäinen määrä pienemmän mittakaavan ilmiöitä, kuten vaikkapa biometriikan yleistyminen tunnistamisessa ja maksamisessa, itsensä mittaaminen ja itsestä kertyvän datan hallinta. Suomessa väestön ikääntyminen on myös trendi, jonka vaikutuksia emme voi jättää huomioimatta, mutta vaikutuksia kannattaa tarkastella sekä muutoksen aiheuttamien uhkakuvien että mahdollisuuksien osalta.

Näin bongaat trendin ja hyödynnät sitä

Mutta mistä ja miten trendejä bongaa? Se vaatii vain uteliaisuutta ja kiinnostusta eri ilmiöihin, ja ympärillä olevan maailman seuraamista. Ennen kuin ilmiö muuttuu laajemmaksi trendiksi, siitä voi havaita hiljaisia signaaleita havainnoimalla edelläkävijäkuluttajien ja -yrityksien toimintaa – hipsterit, teknonörtit ja startupit kannattaa pitää kiikarissa. Nouseva trendi aiheuttaa helposti myös vastatrendin: digitalisaation ja kaupungistumisen seurauksena voidaan nähdä, miten osa ihmisistä hakeutuu mahdollisimman teknologiavapaaseen ympäristöön ja muuttaa maalle. Voittaako trendi vai vastatrendi – sen kertoo vain tulevaisuus!

Trendijahtiin pääset näillä ohjeilla:

  1. Rajaa oma tonttisi. Trendejä bongatessa ei kannata yrittää ymmärtää koko maailmaa, vaan miettiä, mikä on juuri oma näkökulma ja tarve. Jo mindmap aiheen ympäriltä voi viedä eteenpäin! Jos aihepiirisi on esimerkiksi mökkeily, voit lähteä miettimään teemoja, jotka liittyvät siihen, kuten kaupungistuminen, asuminen ja vapaa-aika.
  2. Valitse tarkastelunäkökulmat. Trendejä voi tarkastella esimerkiksi neljän linssin läpi: teknologian, yhteiskunnan muutosten, asiakaskäyttäytymisen ja markkinatilanteen osalta.
  3. Katso menneeseen. Helpointa on aloittaa katsomalla taaksepäin ja miettiä, mitä muutoksia on tapahtunut esimerkiksi viimeisen 10-20 vuoden aikana valitsemallasi tontilla ja kunkin edellisessä kohdassa mainitun neljän linssin läpi.
  4. Katso peiliin. Mitkä trendit vaikuttavat toimintaan eniten nyt? Mieti myös, miten trendit vaikuttavat toisiinsa, ja mitkä trendit nostavat päätään tulevaisuudessa.
  5. Valitse mielestäsi tärkeimmät trendit. Poimi kaikista trendeistä keskeisimmät toimintaasi vaikuttavat trendit. Arvioi, tuleeko trendi kasvamaan, pienenemään, hiipimään pikkuhiljaa vai räjähtämään nopeasti. Mieti, mitä se tarkoittaa – tuleeko muutos olemaan järisyttävä?
  6. Valmistaudu tulevaan. Pohdi ja kuvaa, mitä mikäkin trendi tarkoittaa käytännössä. Miltä maailma näyttää, kun trendi toteutuu täydessä voimassaan. Mitä kuluttajat tekevät? Miten kilpailijat reagoivat? Miten yhteiskunta reagoi? Mitä tapahtuu ympäristölle?

Panostamalla trendien bongaamiseen ja niiden luomien mahdollisuuksien ja uhkien analysoimiseen, saat aineksia tulevaisuuteen varautumiseen ja skenaarioiden tekemiseen. Kun seurattavat trendit on valittu, niitä voi tarkastella sopivin väliajoin ja katsoa, pitivätkö omat ajatukset paikkansa vai pitääkö mahdollisiin muutoksiin reagoida nyt tai joskus sitten tulevaisuudessa.

Jos kipinä trendeihin ja niiden bongaamiseen syttyi, hyvää luettavaa löytyy esimerkiksi mm. Sitran, Fjordin ja Demos Helsingin trendi- ja skenaariokatsauksista:

https://www.sitra.fi/aiheet/megatrendit/

https://www.accenture.com/fi-en/insights/digital/fjord-trends

https://www.demoshelsinki.fi/julkaisut/kaupungistumisen-kaannekohdat-skenaarioita-suomen-kaupungistumisen-tulevaisuudesta-2039/

Vakuutusliiketoimintaa asiakaslähtöisesti muotoileva Business Designer, OP