Suomen menestyksen taustalla on aina ollut yksi merkittävä tekijä: laadukas suomalainen koulutus. Sen vaaliminen on olennaista myös tulevaisuuden kannalta.

Teksti Pekka Puustinen, Pohjola Vakuutuksen varatoimitusjohtaja, ja tuotteista ja palveluista vastaava johtaja
Julkaistu 10.1.2020

Uskomme OP:ssa siihen, että koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen investoiminen kannattaa. Investoimalla vahvistamme suomalaisten hyvinvointia ja luomme edellytyksiä uusille innovaatioille. OP Ryhmä on tukenut viime vuosien aikana suomalaisia yliopistoja ja ammattikorkeakouluja jo lähes kahdeksalla miljoonalla eurolla. Lahjoituksilla olemme voineet varmistaa yliopistoprofessuureja. Jatkamme työtä korkeatasoisen tutkimuksen mahdollistamiseksi jakamalla tämän vuoden aikana 1,2 miljoonaa euroa apurahoja.

Apurahan myöntää OP:n Tutkimussäätiö, jonka tarkoituksena on taloustieteellisen tutkimuksen ja erityisesti osuuspankkitoimintaan liittyvän tutkimuksen tukeminen ja edistäminen. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja, palkitsemalla rahoituksen alalta tehdyn väitöskirjan sekä myöntämällä kannustus- ja tunnustuspalkinnot.

Erilaiset tutkimusrahoittajat, kuten säätiöt, julkisoikeudelliset toimijat ja yritykset, kohdistavat rahoituksensa valitsemiinsa teemoihin. Tämä mahdollistaa tutkimustulosten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden – tuloksille löytyy imua ja käytännön soveltajia. Vuoropuhelu tutkimuksen ja sitä ympäröivän yhteiskunnan välillä on omiaan lisäämään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Samalla on myös korostettava sitä, että korkeatasoinen tutkimus on aina riippumatonta metodeiltaan ja tuloksiltaan. Tämä vapaus palvelee yhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.

On tärkeää, että korkeakoulutuksen arvostus ja laatu pysyvät korkealla tasolla. Korkeakoulutettujen määrää täytyy Suomessa nostaa, ja tutkintojen laadusta on pidettävä huolta, jotta pieni valtiomme pärjää koko ajan kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Kun suomalaisilla on vahva koulutuspohja, se edistää työllisyyttä sekä parantaa yhteiskunnallisen keskustelun laatua.

Koulutukseen ja tutkimukseen panostaminen on arvovalinta. Yksi OP:n arvoista on yhdessä menestyminen. Ilman maailmallakin tunnettua suomalaista laadukasta koulutusta emme voi menestyä jatkossa. OP:n perustehtävä on luoda hyvinvointia toimintaympäristöllemme, ja siksi osaamiseen ja innovaatioihin satsaaminen on meille luonnollista.

Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että elinkeinoelämä osallistuu yhteiskunnan kehittämiseen ja korkealaatuisen tutkimuksen varmistamiseen. Näin ollen haluan omalta osaltani varmistaa OP Ryhmän, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tiiviin yhteistyön. Olen tänä vuonna ottanut tämän henkilökohtaiseksi tavoitteekseni.

Kirjoittaja Pekka Puustinen on Pohjola Vakuutuksen varatoimitusjohtaja. Hänen vastuualueeseensa sisältyy mm. Pohjola Vakuutuksen tuotteet, palvelut, kehittäminen, jälleenvakuutus sekä digitaalinen myynti ja markkinointi. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden tohtori, pääaineena vakuutustiede. Puustinen käsittelee puheenvuoroissaan erityisesti vakuutusalaan vaikuttavia ilmiöitä.