Kassattomassa kaupassa ostaminen tuntuu rikollisen helpolta. Tarvitsee vain ladata kaupan oma sovellus älypuhelimeen, kerätä tuotteet hyllyistä suoraan kassiin – ja kävellä ulos. Lounaseväät saa ostettua alle minuutissa.

Amazon Go:ssa kauppareissusta puuttuu tuskastumisen tunne kassajonossa.

– Meistä tuntui jännittävältä kokeilla aivan uutta teknologiaa, kertoo perheensä kanssa Amazonin myymälään Kanadasta asti ostoksille tullut Nechia DeKryger.

Maailman ensimmäinen kassaton kauppa avattiin kuluttajille tammikuussa Yhdysvaltain Seattlessa. Helppous viehätti paikallisia. Moni oli tutustumassa kauppaan ensimmäistä kertaa viikkoja avaamisen jälkeen helmikuussa.

Uusi maksutapa pelasti Cassandra Jordanin päivän.

– Unohdin lompakkoni aamulla kotiin, mutta täältä saan ostettua lounasta kännykälläni, hän sanoo.

Koska kassaa ei ole, sille ei tarvitse jonottaa, vaikka perjantaina lounasaikaan kaupassa on asiakkaita tungokseksi asti.

Mitähän ostaisi? Kroissantti, limsa ja juusto maksavat hieman yli kymmenen dollaria (9,15 euroa). Hintatietoinen kuluttaja ei ylläty kauppareissun jälkeen sovellukseen kirjautuvasta loppusummasta – hinnat ovat esillä hyllyissä.

Nechia DeKryger kaivaa ostoskassistaan esiin täytetyn leivän, jonka hän lämmittää pojalleen Laikenille. Kauppaan on rakennettu keittiönurkkaus, joka on asiakkaiden käytössä.

– Pakattujen lounaiden valikoima on tuore ja kattava, DeKryger kiittelee.

Asioinnin automaattiratkaisuja pilotoidaan ympäri maailman

Verkkokauppana tunnettu Amazon perusti kivijalkamyymälän, koska ruuan vähittäismyynti tuoreena internetissä osoittautui hankalaksi.

Sadat kattoon asennetut kamerat ja hyllyjen sensorit skannaavat asiakkaiden ja tuotteiden liikkumista kaupassa.

Amazon Go:ssa ostaminen perustuu älypuhelimella tunnistautumiseen ja tekoälyyn. Kehittynyt tietokonenäkö toimii samalla tavalla kuin itseohjautuvissa autoissa, Amazonilta sanotaan.

Amazon levittänee teknologiaansa joko lisäämällä Go-myymälöitään tai viemällä innovaationsa noin vuosi sitten ostamiinsa Whole Foods -ketjun marketteihin. Yhtiön on myös arveltu myyvän teknologiaansa eteenpäin.

Samanlaista asiointia pilotoidaan ympäri maailmaa. Vähittäiskaupan automaattiratkaisuja kehittelevä Rivender-yhtiö on jo kokeillut digitaalista asiointia automaattikaupassa Suomessa. Lisäksi taksiyhtiö Uberin tai Taksi Helsingin asiakkaat ovat jo oppineet, ettei mukana tarvitse kuljettaa käteistä rahaa tai maksukorttia, koska summa veloitetaan älypuhelimen sovelluksen kautta.

Kun myymälä oli kahden vuoden ajan testivaiheessa ja vain Amazonin työntekijöiden käytössä, asiakkaan hajamielinen käyttäytyminen tuotti ongelmia. Tekniikka meni sekaisin esimerkiksi, jos hyllystä poimi vesitölkin, mutta jätti sen evässämpylöiden joukkoon ja palasi hakemaan limsan.

Nyt tekniikka ei mene näin helppoon, vaan osaa laskuttaa oikeat elintarvikkeet.

Toinenkin tekninen ongelma on korjattu.

Nechia DeKryger skannaa älypuhelimella myös poikansa sisään ostoksille. Siten lapsikin pääsee valitsemaan tuotteita hyllystä. Aikaisemmin lapset tuottivat hankaluuksia, koska he eivät kirjaudu kauppaan omalla laitteellaan.

Uusi teknologia vaatii suuren muutoksen vähittäiskaupan toiminnassa.

Asiakas Mihir Shah olisi valmis menemään tekniikassa vielä pidemmälle.

– Kännykästä on tullut lompakko, mutta joudumme yhä kantamaan puhelinta mukanamme. Siksi en pidä Amazonin ideaa ainutlaatuisena. Teknologiaa voisi kehittää edelleen, Shah sanoo.

Myös Cassandra Jordanilla on ehdotus palvelun kehittämiseksi.

– Auton parkkeeraamisen kaupan edustalle pitäisi voida maksaa samalla systeemillä.

– Hei, kuinka sovelluksen lataaminen puhelimeen sujuu?

Kaupan pihalla työntekijä Leslie huolehtii, että asiakkaat saavat Amazon Go -appin puhelimiinsa.

Tekniikka ei ole korvannut ihmistä Amazon Go:ssa, vaan henkilökuntaa tarvitaan tuotteiden hyllyttämiseen, kaupassa myytävien lounaiden valmistamiseen sekä henkilöllisyyden tarkistamiseen alkoholijuomien ostajilta. Eräs työntekijöistä tervehtii iloisesti ja ojentaa kauppakassin. Hänen tehtävänsä on varmistaa, että jokainen asiakas todella tunnistautuu sisälle kauppaan.

Yli kymmenen työntekijää ahkeroi ruuhka-aikaan lähikaupan kokoisessa myymälässä. Näin paljon palvelua kaupassa tuskin tulevaisuudessa saa.

Maksaminen helpottuu pian Suomessakin

Uudenlainen maksaminen voi tulla käyttöön Suomessa ennemmin kuin tavallinen kuluttaja osaisi arvatakaan.

OP:n Kaupankäynnin ja maksamisen palveluiden johtaja Perttu Kröger iloitsee, että OP on jo aloittanut maksamisen kokeilun, jolla uutta maksuteknologiaa pilotoidaan.

– OP:n Vallilan toimipisteen ruokalassa voi jo nyt pilottiasiakkaana maksaa kasvojentunnistustekniikalla, joka on linkitetty Pivo-mobiililompakkoon, hän kertoo.

Molemmissa konsepteissa käytetään vahvasti biometriseen tunnistukseen perustuvaa teknologiaa, joskin kameratekniikassa on eroja. Vallilan ruokalan katossa ei ole kameroita, vaan myyjä lyö summan kassaan. Maksaminen tapahtuu biometrisesti tunnistautuen.

Kröger kävi tutustumassa Seattlessa Amazon Go -myymälään ja ihastui.

– Ilman muuta vastaava teknologia pitää tuoda Suomeen, koska kokemus on asiakkaalle helppo ja miellyttävä. Maksaminen on se välttämätön paha, joten haluamme siirtää rahaliikenteen kuluttajan kokemuksen taustalle, Kröger perustelee.

Keskon Chief Digital Officer Anni Ronkainen on Krögerin kanssa samoilla linjoilla.

– Amazon Go:n tyyppiset konseptit rantautuvat Suomeen, Ronkainen sanoo.

Tunnistustekniikan laajaan käyttöönottoon isoissa vähittäiskaupan ketjuissa menee vielä vuosia.

Ensimmäisinä kokonaan kassattomina myymälöinä Kröger näkisi kotimaassa huoltoasemien elintarvikemyymälät, joissa valikoima on suppea ja teknologia siten helpompi ottaa käyttöön kuin isoissa marketeissa.

– Voisin kuvitella, että ensimmäiset asiakkaat maksavat pienissä vähittäismyymälöissä biometrisesti jo ensi vuonna, Kröger arvioi.

Myös Ronkainen toteaa, että nopea ostaminen sopii parhaiten lounaiden myyntiin. Amazon Go on vielä yksittäinen ja valikoimaltaan suppea myymälä.

– Kysymys kuuluu, miten tunnistautuminen ja hyllyjärjestelmät skaalautuvat laajaan myymäläverkostoon, Ronkainen sanoo.

Kaupalle tunnistusteknologian rakentaminen on iso ponnistus. Ronkaisen mukaan valmisteltavaa riittää, koska investoinnit ovat merkittäviä, ja teknologia on herkkää.

– Muutokset vaikuttavat kaupan konseptiin ja sen järjestelmiin. Käyttöönotto täytyy tutkia huolellisesti, jotta asiointi kaupassa on sujuvaa ja tunnistautuminen luotettavaa, Ronkainen sanoo.

Kröger näkee uuden maksutekniikan käyttöönotolle kaksi kysymystä: Onko tunnistautumisteknologiaa saatavilla ja miten kuluttajat suhtautuvat identiteetti- ja tietosuojakysymyksiin.

Krögerin mukaan Amazon Go -teknologia olisi kopioitavissa Suomeen.

– Mutta emme tiedä, myykö Amazon teknologiaansa vai rakentaako se vain omaa myymäläverkostoaan.

Uusien maksujärjestelmien käyttöönotto vaatii rohkeutta kauppiailta

– Kauppiaiden innokkuuteen puolestaan vaikuttaa erityisesti kustannustehokkuus, eli kauppiaan mahdollisuus tehostaa kaupan ylläpitokustannuksia, Kröger sanoo.

Siksi tunnistustekniikkaa, maksupäätteitä ja hyllyjärjestelmiä, täytyy vielä kehittää, jotta siitä olisi kauppiaille etua. Kyse ei ole vain tekniikan kehityksestä, vaan myös kuluttajilla on sanansa.

– Kassattomuuden yleistyminen riippuu siitä, löytääkö kauppa konseptin, josta asiakkaat pitävät ja joka siten olisi kaupalle kannattava, Ronkainen sanoo.