Yli 65 prosenttia OP:n suuryritystutkimukseen vastanneista yrityksistä uskoo, että ilmastonmuutoksen torjuminen on heille merkittävä liiketoimintamahdollisuus.

– Yritykset ovat selvästikin heränneet siihen, että nyt pitää toimia, sanoo suuryritystutkimuksen vetäjä, Aalto Yliopiston professori (professor of practice) Pekka Mattila.

Mattila muistuttaa, että vaikka tutkimukseen vastataan yrityksen nimissä, vastaajat puhuvat lopulta ihmisinä ja kansalaisina.

– Vastauksissa yhdistyy henkilökohtainen velvollisuudentunto ja joskus jopa idealismi ymmärrykseen siitä, että nyt on käsillä uusi liiketoimintamahdollisuus tai ainakin tilaisuus erottua kilpailijoista. Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole enää jotain ylimääräistä. Se on asia, joka voidaan linkittää liiketoiminnan ytimeen.

Lisää ilmastoystävällisiä tuotteita

Tarjotaanko kuluttajille entistä enemmän ilmastoystävälisiä tuotteita ja palveluja?

– Tähän suuntaan mennään koko ajan pienin askelin eri alueilla. Yritykset tekevät esimerkiksi paljon työtä meidän puolestamme pakkaussuunnittelussa. Katsotaan, kuinka kestäviä erilaiset pakkaukset ovat ja miten paljon ne kuormittavat ympäristöä. Lisäksi kuluttajille kerrotaan eri pakkausmuotojen ympäristövaikutuksista.

Mattilan mielestä kuluttajien valistaminen on vain osa ratkaisua.

– Kuluttajien osallistaminen varmasti lisääntyy, mutta se ei vaikuta kaikkiin kuluttajiin. Osa haluaisi muutenkin tehdä oikeita valintoja. Lisäksi en pidä kestävänä sitä, että yritykset tekevät oman osansa pelkästään kuluttajia opastamalla ja syyllistämällä. Suurimmat ongelmat liittyvät tuotantoketjuun. Millaisista raaka-aineista tuotteet tehdään? Miten ne valmistetaan? Miten kuljetukset hoidetaan? Miten hävitys tai kierrätys hoidetaan?

Suurten ongelmien ratkaisu kuuluu myös yrityksille

Suuryritystutkimus antaa selviä viitteitä siitä, että yritykset kokevat yhteiskunnallisen vastuunsa entistä laajemmin. 56 prosenttia vastaajista arvioi, että heidän yrityksensä tehtävä on ratkoa polttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä.

– Luku on erittäin korkea. Yritykset ymmärtävät, että heillä on useita sidosryhmiä, ja heidän täytyy toimia vastuullisesti useisiin suuntiin. Globaali vastuu työoloista ja raaka-aineista kasvaa. Äänet, joita tullaan kuulemaan lisää, ovat puhtaasti arvopohjaisia. Yritykset kertovat mihin ne uskovat, ja mihin ne eivät usko.

Mattilan mielestä osa suomalaista yrityksistä tarttuu jo rohkeasti suuriinkin ongelmiin.

– Tie on uusi, ja sitä pitkin eteneminen tapahtuu eri aloilla eri tahdissa. Cleantech-ala on jo pitkällä, samoin metsäteollisuus ja osa polttoaine- ja kemianteollisuudesta.

Yrityksiltä myös odotetaan ratkaisuja.

– Suuryrityksillä on isot muskelit, ja niillä voi tehdä hyviä asioita. Koko ajan kasvava joukko kansalaisia odottaa, että suuryritykset todella osallistuvat globaalien ongelmien ratkaisuun. Se voi tapahtua normaaleja markkinatalouden lakeja noudattaen. Sama logiikka, joka on aiheuttanut ongelmat, tulee niitä myös ratkaisemaan.

OP:n ja Aalto-yliopiston professorien toteuttama suuryritystutkimus kokosi suuryritysten ylimmän johdon näkemykset yhteen jo seitsemättä kertaa. Tutustu tutkimukseen.