Tuhansia kukkia päivässä – äitienpäivä on kukkakauppiaalle kuin toinen joulu

Kukkakauppias paiskii äitienpäiväviikolla töitä aamusta iltaan. Äitienpäivänä myynti moninkertaistuu tavalliseen sunnuntaihin verrattuna.

Hämeenlinnalaisen Kaisan Kukan yrittäjälle Annemari Kuvajalle äitienpäivä on vuoden tärkein työpäivä. Siksi kukkakauppakin avaa ovensa jo kuudelta aamulla, ja ovet pysyvät auki iltaan saakka.

Suunnittelutyö on alkanut jo viikkoja aiemmin. Varsinainen sesonki käynnistyy äitienpäiväviikon maanantaina, jolloin varasto alkaa täyttyä kukista. Kukkia saapuu lisää koko viikon ajan, ja kaupankäynti kiihtyy loppua kohti.

– Äitienpäivä on tällä alalla kuin toinen joulu, sillä se on vuoden vilkkain myyntipäivä. Tavalliseen sunnuntaipäivään verrattuna myynti on varmasti satakertaista, Kuvaja kertoo.

Kiireisenä päivänä työvoimaakin on paikalla moninkertaisesti. Töissä ovat niin vakituinen henkilökunta kuin kiireapulaisetkin.

– Jokainen floristi on valmis tekemään silloin pitkää päivää, ja tiimityötaitoja tarvitaan. Suunnittelemme työvuorot siten, että ehdimme kaikki itsekin viettämään äitienpäivää, Kuvaja sanoo.

Kukkien lähetyksen suosio kasvaa

Annemari Kuvajalla on 26 vuoden kokemus kukkakaupan pyörittämisestä. Äitienpäiväsesonkiin on helppo valmistautua, kun tietää, mitä on tulossa.

– Äitienpäivän vietto on muuttunut vuosien varrella yllättävän vähän. Äitienpäiväviikolla kukkia myydään eniten loppuviikkoa kohti, mutta vakioasiakkaat jättävät tilauksensa sisään jo alkuviikosta. Monelle on tärkeintä se, että kukat ovat lounaspöydässä äitienpäivänä.

Kukat ovat pitäneet pintansa äitienpäivän suosikkilahjana. Tänä päivänä yhä useampi lähettää kukkia netin kautta. Kaisan Kukkakin on maailmanlaajuisesti kukkia lähettävän Interfloran yhteistyöliike.

– Kansainvälinen kaupankäynti on lisääntynyt vuosi vuodelta ja kasvaa varmasti jatkossakin. Lähettipalvelu on tehnyt kukkien lähettämisen todella helpoksi, vaikka lahjansaaja asuisikin maailman toisella laidalla.

Yksilöllistä luksusta

Kukkalähetyksistä toivotaan nykyisin entistä yksilöllisempiä. Lahjansaajan mieltymykset saavat näkyä, ja isot ja persoonalliset kukkakimput valtaavat alaa. Annemari Kuvaja kertoo, että nyt äitienpäivänä kukkakimpuissa saa näkyä luksus.

– Äitienpäiväkimppuihin toivotaan tiettyjä värisävyjä ja luksuskimpun tuntua. Varsinkin nudepuuteri ja vaaleanpunasävytteiset kimput tekevät kauppansa. Myös valkoisia äitienpäiväkimppuja toivotaan yhä enemmän.

Äitienpäivän kestosuosikkia ruusua myydään Kuvajan mukaan yhä paljon. Sen rinnalle ovat nousseet uudet suosikkikasvit.

– Atsaleat, hortensiat ja esimerkiksi orkideat kiinnostavat nyt. Ruusutkin ovat muuttaneet muotoaan, sillä markkinoille on tullut uudenlaisia äitienpäiväruusuja. Myös esimerkiksi koristeelliset yrttiruukut ovat kasvattaneet suosiotaan, Kuvaja kertoo.

Hyvää mieltä

Hienointa äitienpäiväkukkien myynnissä on Kuvajan mukaan se, miten samat asiakkaat löytävät tiensä kukkakaupalle vuodesta toiseen.

– Ovet avautuvat joka vuosi samaan aikaan, ja asiakkaiden palveleminen varsinkin aamulla on aina yhtä kiitollista. On ihanaa saada palvella nyt samoja nuoria aikuisia, jotka ovat käyneet hakemassa äitienpäiväkukat aikoinaan lastenrattailla esimerkiksi isänsä kanssa. Kauppiaalle tulee tällaisista kohtaamisista hyvä mieli.

Äitienpäivänä aikaiselle aukioloajalle on muutenkin kysyntää.

– Esimerkiksi kolmivuorotyöläiset saattavat koukata tätä kautta kotiin, ja monen huoltoyhtiön työntekijät tulevat hakemaan kukkakimpun heti, kun lippu on aamulla nostettu salkoon. Normaalisti avaamme sunnuntaisin vasta yhdeksältä, mutta äitienpäivänä se on aivan liian myöhään, Kuvaja kertoo.

Toisinaan sää voi vaikuttaa äitienpäiväkukkien myyntiin. Räntäsadekaan ei silti lannista kukkakaupan myyntiä.

– Tietyt leikkokukat tekevät aina kauppansa, siihen ei huono kelikään vaikuta.

OP sosiaalisessa mediassa