Erilaiset kanta-asiakkuusohjelmat ja bonuskertymät ovat olleet jo pitkään päivän sana vähittäiskaupassa ja asialle herätty myös pankki- ja vakuutusalalla. Ideana on tarjota asiakkaille mahdollisimman monipuolisia palveluja yhden luukun periaatteella ja palkita “merkkiuskolliset” asiakkaat erilaisilla alennuksilla, bonuksilla ja keskittämiseduilla.

OP lukeutuu kanta-asiakasajattelun kotimaisiin pioneereihin. Sillä jäsenyyteen perustuva asiakkuus on ollut käytössä ensimmäisten osuuspankkien perustamisesta eli vuodesta 1902 lähtien. Vuosituhat on toki ehtinyt jo vaihtua ja etujärjestelmä kehittyä, mutta markkinointipäällikkö Pekka Keskiahon mukaan perusfilosofia on edelleen sama.

– OP on perustaltaan omistaja-asiakkaiden muodostama osuuskunta, joka tuottaa hyvinvointia paitsi omistajilleen myös ympäröivälle yhteiskunnalle, hän painottaa.

Selkeitä etuja omavastuissa ja pankkipalveluissa

Omistajajäseneksi pääsee sijoittamalla jäsenmaksun, joka tyypillisesti on sata euroa. Sen jälkeen ovat ulottuvilla jäsenedut ja bonukset, joista Keskiahon mukaan kertyy varsin nopeasti jäsenmaksun ylittävä summa.

Ja mitä enemmän erilaisia palveluja käyttää, sitä nopeammin kertyy myös bonuksia.

– Omistaja-asiakkaat saavat alennuksia mm. vakuutusmaksuista ja päivittäisasiointi pankkipalveluissa on edullisempaa. OP-bonuksia kertyy omistaja-asiakkaalle esimerkiksi säästämisen ja sijoittamisen palveluista, vakuutuksista ja lainoista. Myös OPn kumppaniyritykset tarjoavat omistaja-asiakkaille etuja. Yhdessä tästä kaikesta kertyy vuositasolla merkittävä summa ja jäsenmaksu voi palautua jopa tuplana takaisin jo ensimmäisenä vuonna, hän huomauttaa.

Osuuskunta-filosofia näkyy Keskiahon mukaan myös OPn tuloksenjaossa. Pelkästään ensimmäisellä vuosineljänneksellä omistaja-asiakkaille jaettiin bonuksia noin 56 miljoonaa euroa. Se on liki neljännes koko yhtiön tuloksesta.

Valistu ja vaikuta kotipankissasi

Suomen suurimmalla finanssitalolla OPlla on yli 1,8 miljoonaa omistaja-asiakasta ja määrä on kasvanut viime vuosina tasaisesti. Taloudellisten etujen lisäksi omistaja-asiakkuus raottaa ovea myös oman paikallisen osuuspankin päätöksentekoon, mikäli siihen tuntee kiinnostusta ja vetoa.

Osuuspankeissa ylintä päätösvaltaa käyttää omistaja-asiakkaista muodostuva edustajisto, joka valitsee pankille hallintoneuvoston. Hallintoneuvosto puolestaan valitsee pankille hallituksen, jossa istuu omistaja-asiakkaiden lisäksi pankin toimitusjohtaja. Omistaja-asiakkaita on lisäksi mukana koko OP Ryhmän päätöksenteon joka tasolla.

– Ensimmäinen askel on asettua ehdolle edustajiston vaaleissa ja jatkaa siitä sitten eteenpäin. Päätöksenteko toimii aidosti jäsen ja ääni-periaatteella, joten asiakasomistajilla on OP:ssa todellista vaikutusvaltaa, Keskiaho muistuttaa.

Mikäli hallinnon kautta vaikuttaminen ei kiinnosta, voi oman pankkinsa tekoihin vaikuttaa myös omistaja-asiakasyhteisössä, jonne rekisteröidytään op.fi-verkkopalvelun kautta. Siellä voi vastata muun muassa kyselyihin, jotka koskevat kehitysideoita tai hyväntekeväisyyskohteita. Oma osuuspankki voi kuulostella asiakkaidensa mielipiteitä muutaman kerran vuodessa.

– Omistaja-asiakkaat ovat meille tärkeitä keskustelukumppaneita myös kehitettäessä liiketoimintoja ja palvelukonsepteja, Keskiaho lisää.

Mistä OP-bonuksia kertyy ja mihin niitä voi käyttää? Lue lisää OP-bonuksista.