Nyt haetaan uutta edustajistoa ‒ tiesitkö nämä 7 faktaa?

Osuuspankin edustajistoon toivotaan mahdollisimman monipuolista ja kattavaa edustusta pankin omistaja-asiakkaista. Jokaisella omistaja-asiakkaalla on mahdollisuus osallistua osuuspankin kehittämiseen jäsen ja ääni -periaatteen mukaisesti. Tällaiset ovat Osuuspankin edustajistovaalit.

OPn edustajistovaaleissa äänestetään 6.‒19.11. Kaikkiaan 81 osuuspankkiin ympäri Suomen valitaan edustajisto seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Edustajistoon valittavien määrä vaihtelee osuuspankin koon mukaan. Suomessa on noin 170 osuuspankkia. Kaikissa osuuspankeissa ei ole omistaja-asiakkaista vaaleilla valittua edustajistoa. Joissakin pankeissa omistaja-asiakkaiden ääntä käyttää osuuskuntakokous.

Ehdokkaita vaaleissa on yli 5 600. Heistä yli 2 300 valitaan, mutta mitä edustajisto tekee ja miksi tällaiset vaalit järjestetään?

Mikä ihmeen edustajisto? Mitä se tekee?

OPn omistavat sen omistaja-asiakkaat. Osuuskuntamuotoisen pankin omistajien mielipiteet päätöksenteossa ja pankkien kehitystyössä ovat kullanarvoista.

Edustajisto on merkittävä päätöksentekoelin. Vuosittain sille esitellään tilinpäätös sekä kerrotaan tarkasti, miten tilikausi on sujunut. Se hyväksyy tilinpäätöksen ja päättää voittovarojen käyttämisestä.

Osuuspankin liiketoimintaa ja hallituksen työskentelyä valvoo hallintoneuvosto, johon usein on noustu juuri edustajiston kautta.

Viekö edustajisto paljon aikaa?

Edustajistoon kuuluminen ei vie tuhottomasti aikaa, sillä vuodessa on vain yksi sääntömäärinen kokous. Sen lisäksi edustajistoon valituille tarjotaan perehdytystä osuuspankin toimintaan ja pankkikohtaisesti on muutakin toimintaa.

Edustajistoon valituille voidaan järjestää sähköisiä kyselyjä, jotka liittyvät esimerkiksi palvelujen kehittämiseen ja osuuspankin yhteiskuntavastuuseen.

Millaisia ehdokkaita sitten edustajiston vaaleissa on?

Ehdokkaaksi on ilmoittautunut omistaja-asiakkaita erilaisilla taustoilla. Ehdokkaiden joukossa on niin virkamiehiä, toimihenkilöitä, yrittäjiä, vastavalmistuneita, aktiivi-ikäisiä, opiskelijoita kuin eläköityneitä ihmisiä, kuten omistaja-asiakkaissa kaiken kaikkiaan. Pääsy edustajistoon ei vaadi erityistä finanssialan tuntemusta.

Edustajiston vaalien verkkosivulta löydät vaalikoneen, jossa ehdokkaisiin voi tutustua tarkemmin.

Miten edustajiston vaaleissa voi äänestää?

Edustajiston vaalit ovat Suomen suurimmat sähköiset vaalit. Sähköinen materiaali on lähetetty valtaosalle äänestäjiä. Yli 1,2 miljoonaa äänioikeutettua saa oman vaalimateriaalinsa OP-verkkopalveluun.

Äänestää voi kätevästi osoitteessa op.fi/edustajistonvaalit. Siellä olevassa vaalikoneessa pääsee tutustumaan ehdokkaiden ajatuksiin OPn kehittämisestä.

Äänioikeutettuja ovat vaaleihin osallistuvien 81 osuuspankin omistaja-asiakkaat.

Paperimateriaali on lähetetty alaikäisille, yrityksille sekä niille henkilöasiakkaille, jotka eivät aktiivisesti käytä verkkopalvelua.

Mikäli kotiin on tullut vaalikirje, äänen voi palauttaa maksutta postissa tai mihin tahansa OPn konttoriin.

Siis miksi alaikäisellä on äänioikeus edustajiston vaaleissa?

Kysymys on osallistumisesta yrityksen päätöksentekoon. Valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa asiat olisi toisin.

Koska osuuspankissa osallistutaan jäsen ja ääni -periaatteella, äänioikeus on kaikilla vauvasta vaariin. Alaikäisen ääntä käyttää hänen huoltajansa/edunvalvojansa. Alaikäiset omistaja-asiakkaat ovat saaneet vaalimateriaalin postissa.

Mihin asti on aikaa äänestää? Entä tulokset?

Edustajistovaalien äänestysaika päättyy sunnuntaina 19.11. puoliltaöin. Koska edustajistovaaleissa voi äänestää myös postitse, odottaa OP viimeistenkin äänien saapumista useamman päivän ennen ääntenlaskua

Tulokset julkaistaan 4. joulukuuta vaalien verkkosivuilla ja OPn konttoreissa. Valituille ilmoitetaan sitä ennen henkilökohtaisesti.

Miten äänestäjä osallistuu arvontaan?

Jokainen äänestänyt osallistuu automaattisesti arvontaan, jossa on palkintona hybridiauto vuodeksi käyttöön.

Ennen sähköisen äänen rekisteröimistä äänestäjä tunnistetaan ja samalla hänet tallennetaan arvontatietokantaan. Samalla varmistetaan, että äänestäjä ei ole äänestänyt jo aiemmin.

Mikäli omistaja-asiakas äänestää postitse, palautuskuoressa on äänestäjäkohtainen koodi, josta hänen tietonsa tallennetaan arvontatietokantaan.

Ääni rekisteröidään sekä sähköisessä äänestämisessä että postiäänestyksessä aina erikseen eikä sitä yhdistetä äänestäjän henkilöllisyyteen.

Vaalipalvelun tuottaa Edita Prima Oy.

OP sosiaalisessa mediassa