Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa luonnonvarojen käyttöön sekä ilmastonmuutoksen torjuntaan valintojemme kautta niin töissä kuin kotonakin. Kansainvälisenä Nollapäästöpäivänä 21.9. on tavoitteena antaa maapallolle vapaapäivä, auttaa päästöjen vähentämisessä ja keventää taakkaa kiinnittämällä huomiota esimerkiksi asumisen energiatehokkuuteen, ilmastomyönteiseen ruokaan ja hankintoihin sekä puhtaampaan liikkumiseen.

Teksti Kati Ihamäki, yritysvastuusta vastaava johtaja, OP Ryhmä @Katiihamaki
Julkaistu 17.9.2019

Me OP:ssa haluamme olla vastuullisuuden edelläkävijänä finanssialalla. Olemme sitoutuneet edistämään kestävää taloutta ja rahoitusta sekä julkaisseet omia, kunnianhimoisia tavoitteitamme kuten hiilipositiivisuuteen tähtääminen vuoteen 2025 mennessä. Toimitilojen ympäristöjohtamisen työkaluna OP käyttää Green Office -järjestelmää ja esimerkiksi keskusyhteisössä OP:n työntekijöiden hiilijalanjäljen pienentämiseen etsitään keinoja jatkuvasti.

Asiakkaillemme on tarjolla rahoitustuotteita, jotka edistävät kestävää kehitystä ja vihreämpää taloutta. Tänä keväänä OP laski liikkeeseen ensimmäisen Green Bondinsa sekä julkisti yhdessä Finnfundin kanssa Suomen ensimmäisen kehittyville markkinoille sijoittavan OP Finnfund Global Impact Fund I -rahaston, joka hakee systemaattista ja mitattavaa vaikuttavuutta ensisijaisesti kestävän maa- ja metsätalouden, uusiutuvan energian ja rahoituslaitosten hankkeista. Tämän lisäksi vastuullisuus huomioidaan yrityslainoissa ja esimerkiksi yhteistyössä LeaseGreenin kanssa tarjoamme asiakkaillemme energiaremontteja, jotka puolittavat taloyhtiön lämmityskustannukset ja leikkaavat lämmityksen hiilijalanjälkeä noin 60 prosenttia.

Toimenpiteisiin ja kehitystyöhön meitä kannustaa palaute niin sisäisiltä kuin ulkoisilta sidosryhmiltämme. Uskomme vakaasti myös yhteistyön voimaan ja olemme sitoutuneet useaan eri aloitteeseen paremman ja kestävän tulevaisuuden saavuttamiseksi. Climate Leadership Coaltitionin (CLC) jäsenenä vietämme Nollapäästöpäivää toista kertaa. Lisäksi tämän viikon lopussa, 22. syyskuuta finanssialalla koittaa tärkeä hetki, kun UNEP FI Principles For Responsible Banking -periaatteet julkaistaan. OP on mukana aloitteessa yhtenä perustajajäsenistä. Uskomme, että finanssialalla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa. Aloitteen kautta toimiala voi kehittää toimintaansa edelleen vastuullisemmaksi yhdessä. Aloitteesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä kerromme lisää ensi viikolla.

Nollapäästöpäivän tärkeä tehtävä globaalina aloitteena on muistuttaa meitä, että maapallon suojelemiseksi tulee tehdä töitä joka päivä omassa arjessamme, niin kuluttajina kuin työntekijöinäkin. Voimme miettiä päivittäisiä valintojamme kotona ja tehdä niistä hieman parempia ympäristön kannalta, voimme työssämme kehittää ja miettiä ratkaisuja, joilla edistämme myös asiakkaidemme valintoja kestävän kehityksen tueksi. Me OP:ssa haluamme jatkuvasti kerätä ideoita, joilla voisimme kehittää tuotteita ja palvelujamme edelleen sekä toisaalta toimia päivittäin ympäristömyötäisemmin. Vastuullinen toiminta on myös taloudellisesti järkevää niin yrityksille kuin henkilökohtaisestikin.

Mitä sinä toivoisit finanssialan tekevän yhteisesti, mitä haluaisit nähdä OP:n tekevän paremmin, mitä toimia itse teet ja tuet, miten pääsemme kaikki yhdessä kohti paremmin voivaa maapalloa ja kestävää tulevaisuutta? Maapallon tulevaisuus riippuu meistä kaikista!

Kirjoittaja Kati Ihamäki on OP Ryhmän yritysvastuusta vastaava johtaja.