Suomalainen Golla nousi tämän vuosituhannen alussa kansainväliseen suosioon persoonallisilla kännykkä- ja kameralaukuillaan. Aallon huipulla yrityksen tuotteita myytiin yli 120 maassa, ja vuonna 2011 yritykselle myönnettiin jopa Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto.

Vuodesta 2014 alkaen Gollan sisällä on kuitenkin tehty päämääräistä muutostyötä. Nyt yritys haluaa tarjota moderneja, laadukkaita reppuja ja laukkuja esimerkiksi työkäyttöön ja matkustamiseen.

Taustalla on elektroniikka-alan mullistuminen ja kiihtynyt kilpailu. Yksittäisillä tuotteilla, kuten kännykkäpusseilla, on vaikea kilpailla globaaleilla nykymarkkinoilla, toteaa Gollan toimitusjohtaja Petri Kähkönen.

– Maailmassa on nykyään niin helppo tuottaa tavaraa. Meillä uutena lähtökohtana se, että yksittäistä tuotetta tärkeämpi on konsepti.

Laukkukaupasta löytyi potentiaalia

Elektroniikkakaupan maailmasta pois siirtyminen ja uuden jakelutien aukaiseminen on tarkoittanut pienehkölle yritykselle suuria ponnisteluja. Uudistustyötä on tehty tiiviisti neljä ”melko pitkää” vuotta, Kähkönen kertoo.

Nyt työn tulos alkaa näkyä. Gollalla on omat liikkeet Helsingin Stockmannilla, Helsinki-Vantaan lentokentällä sekä Turussa. Laukut ovat päässeet jo myyntiin arvostettuihin eurooppalaisiin tavarataloihin, ja Japanin markkinoilla pop-up -kokeilut ovat tuottaneet hyvää tulosta. Tavoitteena on avata myös Aasiaan pysyvä liike vuoden sisällä.

– Tuntuu siltä, että olemme menossa jälleen oikeaan suuntaan. Näemme, että laukkukaupan uudistamisessa on paljon potentiaalia.

Vaikka isompiin laukkuihin siirtyminen on merkittävä liiketoiminnan käännös, se ei suinkaan ole Gollan historiassa ensimmäinen. Innovointi ja jatkuva itsensä uudestaan luominen ovat aina olleet vahvasti osa yritystä.

Jatkuva innovaatio on osa yritystä

Gollan tarina alkaa vuodesta 1995, jolloin Petri Kähkönen kehitti yhdessä veljensä kanssa koiranluun muotoisen cd-pöytätelineen. Ensimmäinen tuote syntyi autotallissa ilman sen suurempaa agendaa.

– Meitä ajoi ennen kaikkea insinöörimäinen kiinnostus ratkaista erilaisia ongelmia ja suunnitella käyttötavaroita persoonallisella, oivaltavalla tavalla.

CD-teline ja muut Gollan luomat design-esineet saavuttivat nopeasti kansainvälistä suosiota. Kähkönen kuitenkin näki, että pienten tuotantoerien design-kauppa oli haastava yhtälö kannattavalle yritystoiminnalle.

– 2000-luvun alussa kännykät olivat breikkaamassa ja niiden kantaminen sekä suojaaminen olivat uusi haaste. Me keksimme kehittää puhelimille kantolaukkusarjan, Kähkönen kertaa.

Gollan värikkäät kännykkäpussit sekä kameralaukut lähtivät lentoon, ja yrityksen liikevaihto räjähti vuonna 2004.

Moderni myymälä löytää asiakkaansa

Gollan kolmas suuri käänne käynnistyi jälleen oivalluksella. Tällä kertaa se koski laukkukaupan modernisoimisen mahdollisuuksia.

– Laukkuja käytetään paljon, mutta laukkukaupan konsepti on yhä melko vanhanaikainen. Suomessa ei esimerkiksi ole juurikaan ketjuuntuneita alan kauppoja, jotka myisivät tiettyä brändiä, Kähkönen kuvailee.

Golla päätti tuoda markkinoille laadukkaan, tyylikkään ja käyttöystävällisen laukkumalliston, joka on tarkoitettu erityisesti kaupunkiympäristöön.

Uusi strategia on vaatinut muun muassa täysin uudenlaisen jakeluketjun haltuun ottamista. Ennen Gollan tuotteita myytiin elektroniikkakaupoissa, nyt tavarataloissa ja muotiliikkeissä.

Tärkeä uudistus on myös satsaus yrityksen omiin liikkeisiin. Tavoitteena on ollut luoda moderneja myymälöitä, jotka sopivat nopeasti muuttuvaan, urbaaniin elämänmenoon.

– Jälleenmyyjät ovat tietenkin meille tärkeitä. Tämän päivän maailmassa kuitenkin tuntuu siltä, että pitää päästä kuluttajan luokse mahdollisimman vähillä välikäsillä.

Kierrätysmateriaalit tekevät tuloaan

Isompien laukkujen myötä Golla on astunut maailmaan, jossa materiaaleilta odotetaan huomattavasti aiempaa enemmän. Samalla koko tuotantoketju on pitänyt suunnitella uusiksi.

– Nahka on aivan eri asia kuin polyesteri. Olen kiertänyt itse paljon esimerkiksi Italian nahkamessuilla, jotta olemme oppineet ymmärtämään sitä puolta.

Myös kierrätysmateriaalit tekevät isosti tuloaan käyttölaukkuihin. Gollan uudesta mallistosta löytyy esimerkiksi kierrätetyistä muovipulloista valmistettu reppu.

Vaikeiden vuosien jälkeen yrityksen tulos on kääntynyt takaisin nousukäyrälle. Myyntiluvut ovat kaukana 2000-luvun huippuvuosista, mutta koko liiketoimintaidea toimii nyt täysin eri tavalla.

– Siirtyminen kolme kertaa aiempaa kalliimpiin laukkuihin oli jännittävä hyppäys. On ollut hienoa huomata, että ne näyttävät löytäneen yleisönsä todella hyvin.

Gollan kierrätysmateriaaleista valmistettu reppu on nyt myös mukana OP:n Joukko-osto -kampanjassa. Kyseessä on digitaalinen markkinapaikka, jossa omistaja-asiakkaat voivat ostaa tavaroita ja palveluita. Mitä enemmän kiinnostusta tuote kampanjan aikana herättää, sitä suuremman hyvityksen ostaja saa.

– Olimme jo eri tuotteella mukana edellisessä kampanjassa ja se toimi hyvin. Kun puhutaan paljon joukkorahoituksesta, niin miksi ei joukko-ostamisestakin?

OP Joukko-osto on osuuspankin omistaja-asiakkaiden oma markkinapaikka. OP Joukko-ostosta omistaja-asiakkaat voivat ostaa laatutuotteita edulliseen omistaja-asiakashintaan.