Omistatko metsää ja harkitsetko puukauppojen tekoa? Nyt on oikea aika myydä ainakin päätehakkuuvaiheessa olevaa eli järeää tukkimetsää.

Suuren saha- ja puunjalostusyhtiö Keitele Groupin metsäpäällikkö Kari Wuolijoki muistuttaa, että nyt on eletty historiallista muutosta Suomen puumarkkinoilla.

– Yhden vuoden aikana on tapahtunut kuuden miljoonan motin lisäys kuitupuun käytössä. Koskaan ennen Suomen historiassa kuitupuun käyttö ei ole lisääntynyt näin paljon näin lyhyessä ajassa, Kari Wuolijoki taustoittaa ja pitää tukkipuun hinnan nousun pääsyynä juuri kuitupuun kysynnän kasvua.

Keitele Group ei kuitupuuta jalosta, vaan myy tukkien mukana tulevan kuitupuun eteenpäin metsäyhtiöille. Suomessa on kolme suurta kuitupuun ostajaa: Metsä Group, UPM ja Stora Enso. Ne ovat tänä vuonna ostaneet kilvan kuitua sellun raaka-aineeksi.

Stora Enson metsäjohtaja Janne Partanen myöntää, että tiukassa puuhuoltotilanteessa myös tukkia on jouduttu ohjaamaan sellutehtaille.

– Mutta ei merkittäviä määriä, Partanen täsmentää.

Metsäteollisuus ostaa suurimman osan raaka-aineestaan suoraan yksityisiltä metsänomistajilta. Partasen mukaan suomalaiset metsänomistajat taas tekevät myyntipäätöksiään erityisesti tukkipuun hinnan perusteella.

– Tämä on iso syy tukkipuun korkeaan hintaan.

Sahat kärsivät hinnoista

Tukin korkea hinta on tuonut vaikeuksia suomalaiselle sahateollisuudelle. Sahatavaran maailmanmarkkinahinnat eivät ole nousseet yhtä ripeästi kuin suomalaisen tukkipuun hinta. Esimerkiksi tärkeällä Saudi-Arabian markkinalla kysyntä on selvästi laantunut rakennusinvestointien hiivuttua. Kiinassa puolestaan ympäristömääräysten tiukentuminen on supistanut sahatavaran tuontia voimakkaasti.

Samaan aikaan Suomen kovan kilpakumppanin Ruotsin sahat saavat tukkipuunsa edullisemmin. Lisäksi Ruotsin kruunun arvo on alhaalla, mikä lisää Ruotsin sahojen kilpailuetua. Keski-Euroopan metsissä puolestaan koettiin viime kesänä suuret hyönteistuhot, minkä vuoksi sieltä on tulossa paljon sahatavaraa sekoittamaan markkinoita entisestään.

Wuolijoen mukaan sahatavaran maailmanmarkkinoiden muutosten vuoksi tukin hinta ei voi enää nousta. Järeää tukkia sahaavan Westas-yhtiön metsäjohtaja Juha Mäki varoittaa jopa tukkipuun ylitarjonnasta Suomessa.

– Äänekosken tehdas ja muut sellu- sekä paperiinvestoinnit parantavat kuitupuun kysyntää. Mutta minne mahtuvat kaikki kuitupuun hankinnan ohessa syntyvät tukkipuut? Juha Mäki kysyy.

Kuitupuuta jalostavia yhtiöitä on syytetty siitä, että ne pyrkivät kauppoihin metsänomistajien kanssa korkealla tukin hinnalla ja samalla antavat omien sahojensa pyöriä tappiolla, jotta sellutehtaisiin saataisiin edullisesti kuitupuuta. Lisäksi metsäyhtiöiden on väitetty piilottavan sahojensa tappiot tuloksistaan.

Stora Enson Partanen kiistää moisen pitävän paikkaansa ainakaan hänen yhtiössään.

– Käyn viikoittain keskusteluja meidän sahapuolen divisioonan kanssa raaka-aineen hankinnasta, raaka-ainetilanteesta ja hintakehityksestä. Olemme huolissamme tukkien hintakehityksestä ja sahojen kannattavuudesta.

Kuitupuun hinta voi nousta

Sellumarkkinoilla tilanne on parempi kuin sahatavarassa. PTT:n ennusteen mukaan sellun kysyntä Suomen päämarkkinoilla jatkuu edelleen hyvänä ja sellun hinta pysyy korkealla.

Tukki- ja kuitupuun suuresta hintaerosta Suomen puumarkkinoilla on käyty pitkään ihmettelevää keskustelua. Tukista on maksettu tänä kesänä jopa yli 70 euroa kuutiolta. Samaan aikaan päätehakkuilta saatavasta kuitupuusta maksetaan keskimäärin noin 20 euroa kuutiolta.

Hintaero säilynee isona jatkossakin, mutta tunnelin päässä näkyy pientä valoa kuitupuuta kaupitteleville metsänomistajille. Äänekoskelle sellutehtaan rakentaneen Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Mäntylä toteaa, että käytön lisäys tukee kuitupuun hintakehitystä.

MTK:n teettämän Metsätutka-kyselytutkimuksen mukaan noin kolmannes yksityisistä metsänomistajista odottaa tukkipuun hinnan nousevan ja vajaat puolet odottaa kuitupuun hinnan nousevan vuonna 2019. Koska inflaatio on kasvussa, tukkipuun reaalihinta saattaa jopa laskea ensi vuonna.

Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tuoreessa ennusteessa todetaan, että vuonna 2018 puun hinnoissa tapahtui selvä loikka ylöspäin. PTT:n ennusteen mukaan mäntytukin nimellinen vuotuinen keskihinta tulee vuonna 2018 nousemaan edellisvuodesta noin yhdeksän ja kuusitukin noin kymmenen prosenttia.

Kuusi-ja mäntykuidun hinnat noussee 8–10 prosenttia. Ensi vuonna hintapiikki on kuitenkin ohi. PTT arvioi havutukin nimellisten keskihintojen nousevan vuonna 2019 noin 1–3 prosenttia.

Koska inflaatio on kasvussa, tukkipuun reaalihinta saattaa jopa laskea ensi vuonna. Havukuitupuun hinnan PTT arvioi nousevan ensi vuonna aavistuksen enemmän eli 2–4 prosenttia.