Pellervon taloustutkimuksen tuoreen metsäsuhdannekatsauksen perusteella vuosi 2019 näyttää lupaavalta metsänomistajille. Vuoden 2018 ennätystasoihin ei kuitenkaan enää ylletä.

– Viime vuonna yksityismetsien pystykauppa nousi parikymmentä prosenttia edeltävästä vuodesta. Nousu oli huima. Tällaisista lukemista tullaan varmasti alas, mutta edelleen puukauppaa tehdään, tiivistää PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne.

Myös bruttokantorahatulojen odotetaan laskevan viime vuoden 2,26 miljardista. PTT:n tuoreen ennusteen mukaan odotettavissa on kuitenkin, että niiden taso pysyy yhä reilussa 2 miljardissa eurossa.

Samoin hakkuumäärien odotetaan laskevan viime vuoden ennätyksellisestä yli 72 miljoonaan kuutiometristä.

Mitä metsänomistaja voi odottaa tältä vuodelta? Entä mitkä trendit ohjaavat metsäteollisuuden tuotteiden kysyntää? Näin PTT:n Horne ja OP:n metsäpalvelupäällikkö Petri Kortejärvi tiivistävät metsäsuhdannekatsauksen olennaisimmat kohdat.

Muuta evästeasetuksiasi