Sukupolvenvaihdos toi uuden suunnan: Metsä-Multia käynnisti kuljettajakoulutuksen ja moninkertaisti konekantansa

Suomessa on käynnissä yritysten sukupolvenvaihdosaalto, kun suuret ikäluokat eläköityvät ja kymmenet tuhannet yritykset vaihtavat omistajaa. Metsä-Multialle vuosia sitten tehty, onnistunut sukupolvenvaihdos loi pohjan kasvulle.

Kai ja Aki Laaja hankkivat vanhemmiltaan puunkorjuuseen erikoistuneen Metsä-Multia Oy:n osakekannan jo vuonna 2002, kun he olivat vasta parikymppisiä nuoria.

– Kaitsulle vetovastuun ottaminen oli itsestään selvää, kun hän oli opiskellut jo metsäalaa, mutta itselläni ura oli vielä hakusessa peruskoulun jälkeen, kertoo nyt 38-vuotias Aki Laaja.

– Olin jo pikkupoikana haaveillut, että pääsisin jonain päivänä töihin vanhempieni Reijon ja Eijan yritykseen ja pidin yrityksen jatkamista ihan kunnia-asiana, tänä vuonna 44 vuotta täyttävä Kai Laaja kertoo.

Veljesten mukaan sukupolvenvaihdos isän jo vuonna 1977 perustamassa yrityksessä meni joustavasti ja oppikirjamaisesti, kun asioista keskusteltiin avoimesti ja sovittiin vastuista.

– Isä jäi 56-vuotiaana osa-aikaiselle eläkkeelle ja oli valmis luopumaan yrityksen johtamisesta. Olimme nuoria ja intohimoisia kehittämään yritystä eteenpäin ja pääsimme riittävän ajoissa ottamaan vastuuta yrityksestä, Aki Laaja sanoo.

Anna ajoissa vastuu jatkavalle sukupolvelle

Aki Laajan mukaan sukupolvenvaihdoksessa onkin erityisen tärkeää miettiä oikeaa ajoitusta. Jos jatkava sukupolvi on jo ehtinyt 30–40 vuoden ikään, motivaatio lähteä johtamaan perheyritystä ei välttämättä ole niin vahva kuin nuoremmalla iällä.

Johtajuudesta luopuvan sukupolven on puolestaan osattava päästää irti yrityksen toiminnasta, kun päätös sukupolvenvaihdoksesta on tehty. Yksi sukupolvenvaihdoksen sudenkuopista on, ettei yrityksen perustaja malta kuitenkaan luopua ja ottaa etäisyyttä yrityksestä vaan haluaa säilyttää edelleen valta-asemansa.

– Meillä sukupolvenvaihdos toteutui onnistuneesti. Isä oli luonut hyvämaineisen yrityksen, jonka vahvalle perustalle pääsimme kehittämään yritystä eteenpäin, isoveli Kai toteaa.

Hänen mukaansa yhteistyö nuoremman veljen kanssa toimii mutkattomasti.

– Täydennämme toisiamme osaamisellamme. Keskustelemme yhdessä ja avoimesti eri tulokulmista yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen, sovimme asioista ja pidämme niistä kiinni, Kai sanoo.

Veljeksillä on selkeä työnjako yrityksen johtamisessa.

– Aki on äärimmäisen pedantti ja tarkka, hän huolehtii talousasioista ja päivittäisestä operatiivisesta toiminnasta. Minä vastaan puolestani hallinnosta ja henkilöstöasioista, Kai kuvailee.

– Kaitsu on elementissään metsässä tapahtuvasta operatiivisesta toiminnasta, Aki sanoo.

Tavoitteena alan edelläkävijyys

Laajan veljekset ovat määrätietoisesti kehittäneet ja kasvattaneet Metsä-Multia Oy:tä. Kun he ottivat vetovastuun yrityksestä, omisti se neljä konetta ja työllisti kahdeksan henkilöä.

Nyt 17 vuotta myöhemmin lähes 10 miljoonan euron liikevaihtoa puskeva Metsä-Multia Oy työllistää 90 henkilöä ja omistaa noin 50 metsäkonetta ja kaivuria.

Liikevaihdosta pääosa tulee puunkorjuusta, jota tehdään keskisessä Suomessa MetsäGroupille, Versowoodille, Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomelle, UPM Metsälle ja Forest Vitalille.

– Asiakkaat hakevat kumppaneiltaan entistä laajempia kokonaisuuksia ja olemme kasvattaneet palvelujamme asiakastarpeiden mukaan, Kai Laaja sanoo.

Hänen mukaansa viime vuosi oli erityisen hyvä Metsä-Multia Oy:n kysynnän näkökulmasta. Liikevaihto kasvoi 15 prosenttia, mutta tuloksenteko on todella vaikeaa tällä hetkellä. Hän arvioi puunkorjuun kysynnän jatkuvan suotuisasti tänäkin vuonna.

– Kasvu tasaantunee viime vuoden huipusta, mutta arvioin, että palkkaamme tänäkin vuonna 2–4 uutta työntekijää, hän sanoo.

Pula osaajista johti oman koulutuksen perustamiseen

Pula hyvistä tekijöistä puunkorjuualalla on kova, sillä samoista ammattikuljettajista kilpailevat esimerkiksi infra-, rakennus- ja kaivosala.

Metsä-Multia Oy rekrytoikin viime vuonna palkkalistoilleen ammatillisen opettajan Jouni Kauppisen ja aloitti oman kuljettajakoulutuksen.

Yrityksen oma kuljettajakoulutus sai runsaasti myönteistä palautetta ja hakemuksia.

– Hakemuksia tuli reilut 60. Valitsimme seitsemän heistä Training Camp -ohjelmaan, josta kasvaa meille sopivia ammattilaisia, Aki Laaja sanoo.

Metsä-Multia Oy:n Training Camp -ohjelmassa jokaiselle osallistujalle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma, jossa otetaan huomioon aiempi kokemus ja osaaminen.

Kuuden kuukauden koulutusjaksolla perehdytään varsinaisen koneen käyttämisen lisäksi työturvallisuuteen, metsänhoidon ja -käsittelyn periaatteisiin, puutavaran mittaukseen liittyviin kysymyksiin ja luontoarvoihin sekä erilaisiin asiakaskohtaisiin vaatimuksiin.

Laajan mukaan oma kuljettajakoulutus edustaa Metsä-Multia Oy:n halua kehittää sekä yrityksen omaa että toimialan mielikuvaa eteenpäin katsovana ja vastuullisena toimijana.

Jatkaako seuraava sukupolvi tarinaa?

Laajan veljesten yritys on myös aktiivisesti esillä sosiaalisessa mediassa. Läsnäolo Instagramissa ja Facebookissa vahvistaa nuorekasta ja myönteistä työnantajamielikuvaa.

– Koneenkuljettajissa on käynnissä myös sukupolvenvaihdos ja meidän on osattava puhutella nuoria heidän suosimissaan kanavissa. Sosiaalisen median hyödyntäminen on meidän alallamme yllättävän vähäistä. Minusta on hassua, ettei kilpailijoitamme meinaa löytää verkosta edes googlaamalla, Kai Laaja hymähtää.

Laajan veljekset viihtyvät työssään yrityksensä johtajina ja kehittäjinä sekä katsovat luottavasti tulevaisuuteen. Virtaa riittää edelleen toiminnan kehittämiseen.

– Kun kaikki valta ja vastuu ei ole vain yhden harteilla, on se yhteistyön kannalta kaksinkertainen voima ja yrityksemme vahvuus. Viihdymme yhdessä myös työajan ulkopuolella perheidemme kanssa, Kai Laaja sanoo.

Entä onko uudesta sukupolvesta tulevaisuudessa yli 40-vuotisen yrityksen tarinan jatkajiksi?

– Lapset saavat päättää itse aikanaan, mitä tekevät, aivan kuin mekin saimme. Tietysti toivomme, että hyvä esimerkkimme kannustaa heitä mukaan toimintaan, Aki Laaja sanoo.

OP sosiaalisessa mediassa