Metsänomistajuutta yli sukupolvien: "Tila on aina jätetty seuraavalle polvelle hieman paremmassa kunnossa"

Antti Lukkarinen arvostaa metsän taloudellista tuottavuutta, mutta haluaa huolehtia myös luonnon moninaisuudesta ja hyvinvoinnista.

Antti Lukkarinen, 41, on Jauhomäen kylässä sijaitsevan Ylätalon sukutilan 12. tai 13. isäntä. Ihan tarkkaa lukua hän ei osaa sanoa, sillä kirjallisia tietoja tilan historiasta on löytynyt vuodesta 1616 lähtien. Sukututkimustyön mukaan tila on kuitenkin perustettu jo aiemmin, mahdollisesti 1570-luvun alussa.

– Olen itse ollut toiminnassa mukana nuoresta lähtien. Ylätalon isäntä minusta tuli varsinaisesti 2008, kun rakensimme vanhemmilleni uuden talon Jauhojärven rantaan. Sukupolvenvaihdosta on tehty vähitellen. Nykyään omistan tilan maista noin 85 prosenttia. Isäni omistuksessa on vielä pari palstaa, Lukkarinen kertoo.

Lukkaristen tila oli vielä 1950-luvulla täysiverinen maatila. 60-luvulla tilalla päätettiin luopua lehmistä, 90-luvulla metsitettiin ja vuokrattiin peltoja. Nykyisin tilan pääelinkeino on metsätalous. Pientä lisätuloa tuovat tilan 400 omena-, päärynä- ja luumupuuta.

– Valtaosa tilasta on kangasmetsää. Kuusta kasvaa hieman enemmän kuin mäntyä. Koivun osuus on noin 10 prosenttia. Lisäksi tilalla on visakoivumetsikköjä ja joulukuusiviljelmiä. Olen istuttanut myös kokeiluluontoisesti erilaisia puulajeja, kuten metsälehmusta, tammea ja erilaisia ulkomaisia havupuita.

Varusmiespalveluksesta intoa opintoihin

Lukkariselle on ollut lapsuudesta lähtien selvää, että hän jatkaa sukutilaa. Kaksi siskoa halusivat suuntautua muihin ammatteihin. Armeijaiässä Lukkarista alkoivat kiinnostaa myös alan opinnot. Bänditouhut ja tietokoneharrastus jäivät vähemmälle, kun nuoren miehen tie vei vuosituhannen alussa metsätalousinsinöörin opintojen pariin Mikkelin ammattikorkeakouluun Pieksämäelle.

Valmistumisensa jälkeen Lukkarinen jatkoi opintoja Joensuun yliopiston (nyk. Itä-Suomen Yliopisto) metsätieteellisessä tiedekunnassa. Hän valmistui ensin maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi ja vuonna 2013 tohtoriksi. Väitöskirjassaan Lukkarinen tutki uusien venäläisten lehtikuusialkuperien kasvua Suomessa. Lukkarinen on tietääkseen ainoa suomalainen, joka on väitellyt lehtikuusia käsittelevästä aihepiiristä.

– Tutkijan urakin olisi ollut mahdollinen, mutta halusin valmistumiseni jälkeen keskittyä kotitilan hoitamiseen. Oman tilan ulkopuolella olen kuitenkin toiminut metsään liittyvissä luottamustehtävissä. Olin pitkään Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksessä valtuutettuna ja nyt olen yhdistyksen hallituksessa. Saattaa olla, että joskus vielä palaan tutkimuksenkin pariin ja selvitän, miten väitöskirjaani varten tutkimani lehtikuusimetsät ovat vuosien saatossa kehittyneet, Lukkarinen miettii.

Sisäinen kello

Metsätalouden opintojen ja käytännön metsätöiden myötä Lukkariselle on syntynyt merkittävää tietotaitoa. Siitä on ollut apua suuren metsätilan hallinnoinnissa ja metsänhoitotöiden organisoinnissa.

– Minulle on tavallaan muodostunut ”sisäinen kello”, joka auttaa minua rytmittämään vuoden aikana tehtävät työt. Istutuksiin, metsänhoitoon ja hakkuisiin liittyvät toimenpiteet perustan aina Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijan tekemään metsätaloussuunnitelmaan. Koulutukseni puolesta voisin tehdä suunnitelman itsekin. Olen kuitenkin halunnut ulkoistaa sen, jotta saan metsieni tilasta mahdollisimman objektiivisen näkemyksen. Uudet kaukokartoitusmenetelmät eivät tällä hetkellä mielestäni korvaa täysin asiantuntijan käyntiä metsässä, Lukkarinen sanoo.

Kaikki metsätilan hallinnolliset työt, kuten puukauppasopimusten kilpailutuksen, tilalle tehtävät hankinnat ja veroasiat, Lukkarinen hoitaa itse. Excelin avulla talous on helppo pitää aisoissa. Ison tilan hallinnointiin Lukkarinen laskee kuluvan noin kuukauden työtunnit vuodessa. Metsänhoitotöistä hän ulkoistaa merkittävän osan. Lukkarisen mielestä hänen on järkevämpää käyttää rajallista omaa aikaansa tilan rakennusten huoltamiseen ja kunnostamiseen kuin metsätöihin. Timpurin töitä ei nimittäin voi vähentää verotuksessa, eikä yksi mies ehdi joka paikkaan.

– Istutukset haluan tehdä itse, mutta raivauksista ulkoistan suuren osan ja metsähakkuut olen jättänyt kokonaan metsäyhtiöiden tai metsänhoitoyhdistyksen huoleksi. Tilalla tehdään raivaussahatyötä vuosittain 20–30 hehtaarin alalla ja harvennus- ja uudistushakkuiden yhteenlaskettu pinta-ala on samaa luokkaa. Pyrin mitoittamaan hakkuut niin, että metsä kasvaa enemmän kuin sitä hakataan.

Antti Lukkarinen isännöi suonenjokista 1500-luvulla perustettua sukutilaa varmoin ottein. Metsätieteen tohtoriksi väitellyt isäntä haluaa siirtää tilan entistäkin ehompana seuraavalle sukupolvelle.

Talous ja luontoarvot kulkevat käsi kädessä

Antti Lukkariselle metsätalous on pääelinkeino, joten metsästä tulee saada riittävästi tuottoa. Tiettyä tuottoprosenttia hän ei ole kuitenkaan metsätaloudelle asettanut.

– Oleellista on metsänhoitotoimenpiteiden oikea-aikaisuus ja riittävä intensiteetti. Taimikosta ei pääse muodostumaan läpipääsemätöntä vesakkoa, kun työt tehdään ajallaan. Tämä on tietysti myös taloudellisesti järkevin toimintatapa, Lukkarinen sanoo.

Hän kannattaa metsien tasaikärakennetta eikä kavahda isompienkaan hakkuuaukkojen tekemistä metsään. Lukkarisen mielestä jatkuvalla kasvatuksella on sijansa lähinnä sopivilla turvemailla, luontokohteissa ja maisemallisesti arvokkaissa metsissä.

– Metsiä ei ole syytä museoida eikä ilmastoajattelussa pidä tehdä ylilyöntejä. Suomen metsät ovat hyvässä kunnossa. Hiilijalanjäljen vähentäminen onnistuu parhaiten metsien hiilensidontakykyä parantamalla ja valmistamalla puusta pitkäikäisiä tuotteita.

Lukkarisen mielestä metsään liittyvät tuottotavoitteet ja luontoarvojen vaaliminen voivat aivan hyvin kulkea käsi kädessä. Lukkarinen on esimerkiksi itse myynyt valtiolle useita hehtaareita metsää suojelukaupoilla, ja osa omista metsistä on jätetty luonnontilaan, niin sanotuiksi lepokuvioiksi.

Monimuotoisuutta on vaalittu muun muassa jalojen lehtipuiden istutuksilla ja käyttämällä virkistysalueiden metsissä pienempiä käsittelykuvioita ja pidennettyä kiertoaikaa.

– Metsänhoidossa ylisukupolvisuus on tärkeä arvo. Metsä kasvaa hitaasti, joten tuleva sukupolvi hyötyy edellisten sukupolvien tekemästä työstä. Suvullani on ollut perinteenä hoitaa tilaa niin, että sen voi siirtää jälkipolvelle aina hieman paremmassa kunnossa. Itse haluan jatkaa tätä perinnettä, Lukkarinen toteaa.

Antti Lukkarisen ja hänen Heidi-vaimonsa työlle näyttäisi olevan jo jatkaja tiedossa. Seuraavaan sukupolvenvaihdokseen menee kuitenkin vielä tovi, sillä Hemmo-poika täytti keväällä vasta vuoden.

Lukkarisen vinkit metsän tuottavuuden parantamiseen

  • Tee metsänhoitotyöt ajallaan ja riittävän kattavasti. Omatoimisuus tuo säästöä. Ulkoista kuitenkin ajoissa työt, joita et ennätä tai pysty itse tekemään.
  • Kilpailuta puukaupat sekä kaikki metsätilallesi tekemäsi hankinnat ja ulkoistamasi työt.
  • Huomioi kasvatettavan puulajin valinnassa kasvupaikan ominaisuudet. Istuta muutakin kuin kuusta!
  • Tehokkaalla kasvatuslannoittamisella voi saada paremman tuoton kuin ostamalla lisää metsää. Lannoitusinvestoinnin tuotto on 10 –2 0 %.
  • Suunnittelemalla tilan sukupolvenvaihdoksen ajoissa, voit optimoida veroseuraamukset (esimerkiksi tilakaupassa 60 % metsävähennys). Käytä apunasi vaikkapa pankkisi lakimiestä.

OP sosiaalisessa mediassa