Vielä muutama vuosi sitten nyt kolmekymppiset Jenny Närhinen ja Maiju Sundvall tekivät sosiaalialan pätkätöitä, säästivät rahaa ja karkasivat sitten yhdessä matkoille pitkin maailmaa. Hauskoissa design-hostelleissa yöpyessään he ihmettelivät, miksei vastaavia löytynyt Suomesta.

– Leikittelimme jo silloin ajatuksella oman hostellin perustamisesta, mutta emme kovin tosissamme, Närhinen muistelee.

Haave kirkastui liikeideaksi, kun naiset lukivat kehitysvammaisia työntekijöitä palkkaavasta italialaisesta hotellista ja keksivät, että he voisivat tehdä samoin. Molemmat olivat työskennelleet kehitysvammaisten ihmisten kanssa ja tiesivät, kuinka vaikeaa heidän oli työllistyä. Monista työllistämiskokeiluista ei myöskään makseta palkkaa.

– Ärsytti nähdä, kuinka monet lahjakkaat ja motivoituneet ihmiset eivät saaneet palkkatöitä, Sundvall puuskahtaa.

Sundvall ja Närhinen päättivät tehdä asiat toisin ja syntyi Myö Hostel johon palkataan työntekijöiksi kehitysvammaisia ihmisiä.

– Haluamme olla työyhteisö, jossa arvostetaan ihmisten erilaisuutta, Närhinen kuvailee.

Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos joku on tosi hyvä petaamaan tuplasänkyjä, sitten hän saa pedata tuplasänkyjä. Työtehtävät voidaan suunnitella joustavasti jokaisen vahvuuksien mukaan.

Lisäksi runsaat puoli vuotta Helsingin Ruskeasuolla avoinna ollut hostelli pyrkii erottautumaan kilpailijoistaan värikkäällä sisustuksella, astetta tasokkaammilla huoneilla ja rennolla tunnelmalla, joka on kaukana ketjuhotellien kliinisyydestä.

– On ollut ihanaa kuulla paljon matkustaneilta vierailta, että meidän hostelli on tosi hieno, Närhinen iloitsee.

Vastoinkäymisiltä ei vältytty

Pitkää päivää painavat hostelliyrittäjät ovat tyytyväisiä: syyskuussa 2017 virallisesti avautunut Myö houkutteli jo talvikaudella mukavasti matkailijoita sekä kotimaasta että ulkomailta. Toukokuusta lähtien on ollut “ihan kreisi hulabaloo”, ja loppukesän varauskalenteri on täyttynyt mukavasti.

Matkan varrelle on kuitenkin mahtunut myös aimo annos turhautumista. Hostellin liiketoimintasuunnitelma oli valmiina jo vuonna 2015, mutta esimerkiksi oikeanlaisten toimitilojen löytämisessä kesti pieni ikuisuus. Monet eivät yksinkertaisesti suostuneet vuokraamaan tiloja aloitteleville yrittäjille.

– Tavallaan ymmärrän vuokranantajien riskin, mutta olihan se hirveän turhauttavaa, Sundvall kuvaa.

Lopulta juuri oikea paikka hostellille kuitenkin löytyi Invalidisäätiön tiloista.

– He ymmärsivät heti ideamme ja halusivat nimenomaan meidät vuokralaisiksi, Närhinen kertoo.

Myös rakennusluvan saamisessa kesti paljon odotettua pidempään, ja yhden kesän yrittäjät joutuivat pyörittelemään peukaloitaan. Kun lupa lopulta yllättäen heltisi syksyllä, hostelli avattiin ilman yhtäkään ennakkovarausta.

– Heikkoja hetkiä on ollut mutta olemme aina uskoneet ideaamme, ja meillä oli onneksi ihan mahtavat taustajoukot tukemassa, naiset sanovat.

Kaikki tervetulleita

Sundvall ja Närhinen korostavat, kuinka tärkeää erilaiset aloittelevan yrittäjän tukimuodot ovat heille olleet. Heti idean saatuaan he marssivat Uusyrityskeskuksen neuvontaan ja kävivät muun muassa yliopiston tarjoamia yrityskursseja. Tärkeintä oli Jyväskylän Yritystehtaan tarjoama, matalan kynnyksen tuki.

– Siellä oli joka päivä saatavilla vertaistukea ja ohjaajia, joilta saattoi kysyä ihan mitä tahansa.

Yritystehtaan avulla kehitettiin myös hostellin mahdollistanut joukkorahoituskampanja, joka keräsi reilut 40 000 euroa ja poiki paljon hyödyllistä julkisuutta.

Myö Hostellilla vieraita vastaanottaa hostellikoira Ruska. Kuva: Aleksi Tikkala

Myö-henki ulottuu myös hostellin vieraiden puolelle. Naiset satsasivat paljon esimerkiksi tilojen esteettömyyteen.

– Haluamme tämän olevan paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita ja jossa ketään ei syrjitä.

Kaiken pohjalla on kuitenkin kannattava taloudellinen malli, jonka turvin työntekijöille voidaan maksaa kunnon palkkaa. Yrittäjät suunnittelevat jo toiminnan laajentamista.

– Täällä homma alkaa pyöriä nyt aika hyvin. Pohdimme jo sopivia kumppaneita uusien toimipisteiden avaamiseen, Närhinen sanoo hymyillen.

Ensin hän ja Sundvall aikovat kuitenkin pitää hieman kesälomaa, viikon kumpikin.

– Milloin olimmekaan viimeksi lomalla? Se taisi olla vuonna 2016, Sundvall muistelee.

Katso myös:

Pienpanimoyrittäjä: ”Yritystoiminta vaatii harrastamista laajempaa ajattelua”

Frameryn menestystarina sai alkunsa yksinkertaisesta tarpeesta – ”Äänekäs pomomme käski kehittämään hänelle puhelinkopin”

Tutustu OP:n tarjoamiin uuden yrittäjän palveluihin.