Reissulle koti-Suomeen: 8 tärppiä kesälle – muutakin kuin pandat

Kesäisen Suomen uutuuksista löytyy lomalle takuulla tekemistä – lähde saunomaan, tansseihin, risteilylle tai vaikka metsäseikkailulle.

Pakopeli metsässä

Pellingin saaristossa Porvoon edustalla järjestetään Islandriddle-ulkoilmaseikkailu pakopelityyliin. Minne sitten jouduitkaan? -niminen seikkailu on järjestetty Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? -kirjan innoittamana, ja se sisältää vihjeitä ja tehtäviä. Seikkailuun tulee varustautua sään mukaisesti, sillä sen aikana patikoidaan noin kolme kilometriä metsän vaihtelevassa maastossa.

Risteilemällä Riikaan

Latvian pääkaupunki Riika on ihastuttava kesäkohde kaupunkimatkailijalle Baltiassa. Tallink Silja järjestää kesällä kaksi Riian-risteilyä, 10. kesäkuuta ja 8. heinäkuuta. Uudella erikoisristeilyllä vietetään kaksi yötä laivassa ja perillä Riiassa yksi kokonainen päivä.

Oulussa iloa

Hietasaaren leirintäkeskuksen tiloissa toimii uusi tapahtumakeskus Ilo, joka tarjoaa majoitus-, kokous- ja juhlapalveluja sekä toimintaa ja tekemistä kesäpäiviin. Ilo on hostelli, kahvila, tapahtumapaikka ja viestintäpalvelu. Alueelle pystytetään kesäksi teltta, jossa järjestetään tansseja, konsertteja ja tapahtumia.

Isopandat Ähtärissä

Ähtärin eläinpuistoon saatiin uutta vipinää, kun sinne muutti vuoden alussa kaksi pandaa Kiinasta: Lumi ja Pyry. Ne ovat varsinaisia valioyksilöitä: Lumin odotetaan kasvavan maailman suurimmaksi pandaksi ja Pyry taas on pandamaailman kaunein. Jos ei pääse paikalle, pandojen elämää voi seurata myös netin pandalivessä vuorokauden ympäri.

Manseen saunomaan

Tampereen uusi saunaravintola Kuuma avataan kesällä Laukontorille. Ratinan suvannossa voi kesästä alkaen saunoa ja pulahtaa veteen tai yksinkertaisesti nauttia kesäpäivästä terassilla kahdessa kerroksessa. Löylyjä on tarjolla muuallakin Tampereella: Tampere-talon läheisyyteen avattiin vastikään Tullin sauna, jossa on myös laadukas ravintola.

Fillarointia Turussa

Turun seudun joukkoliikenne Föli lanseeraa tänä keväänä upouudet kaupunkipyörät, jolla voi fillaroida läpi kesäkaupungin. Käyttäjäksi voi rekisteröityä netissä tai palvelutoimistossa, jos on luottokortti. Käyttömaksun maksettuaan (5€/pvä, 10€/vko, 40€/kausi) pyörällä voi ajaa maksutta puoli tuntia kerrallaan – ja sillähän ehtii Turussa vaikka minne.

Smakumatkalle Porvooseen

Smaku-kävely tarjoaa kattavan katsauksen suloisen Porvoon kuuluisaan ravintolamaailmaan. Mukana on neljä ravintolaa, joista kukin tarjoilee pienen nimikkoannoksensa osallistujille, ja kierrosta vetää opas, joka kertoo tarinoita ravintoloista, ruokakulttuurista ja Porvoon historiasta.

Jyväskyläläistä kulttuuria

Yläkaupungilla sijaitseva, alkuvuonna avattu kulttuuriteemainen boutiquehostelli Local toimii yli 150 vuotta vanhassa jugend-rakennuksessa. Localissa on kahden hengen huoneita sekä neljän ja kuuden hengen makuusaleja. Jos et tarvitse majoitusta, piipahda hostellin kirppis- tai kulttuuritapahtumissa tai kahvilassa maistamassa kasvis- ja vegaanivalikoimaa, kahvia tai vaikkapa paikallisia käsityläisoluita.

Lue myös:

10 asiaa, jotka sinun kannattaa tietää matkavakuutuksestasi

Kesäloma pienellä budjetilla - vinkit lapsiperheille

OP sosiaalisessa mediassa