Laina haetaan normaaliin tapaan pankista, jonka kanssa sovitaan myös muut lainaehdot. Takaus on hakijalle maksuton. Valtiontakauksesta tekee päätöksen alueen ELY-keskus. Hakuaika on suhteellisen lyhyt: sitä pitää hakea kesäkuun loppuun mennessä. Hakumenettely on asiakasystävällinen, sillä liitteiden määrä on tingitty minimiin.

Takausta voidaan myöntää maatilalle, joka on kokenut tilapäisiä taloudellisia ongelmia säätilojen tai markkinoiden muutosten vuoksi. Takausta ei kuitenkaan myönnetä niille, jotka ovat jo niin suurissa vaikeuksissa, että riski ajautua konkurssiin tai muuhun maksukyvyttömyysmenettelyyn on merkittävä.

Takauksen hakijoiden maataloustoiminta määritellään samalla perusteella kuin investointituessa. Maataloudeksi katsotaan perinteisen kasvinviljelyn ja kotieläintalouden lisäksi myös erikoismaatalous, eli puutarha-, kasvihuone- ja turkistuotanto sekä hevosten kasvatus.

Lisätietoa maksuvalmiuslainasta ja sen valtiontakauksesta saat lähimmästä osuuspankista tai op.fi-verkkopalvelusta.