Mikä on tärkein rahaan liittyvä oppi, jonka opit vanhemmiltasi?

– Voin kyllä sanoa suoraan, että raha ei ollut meidän perheen puheissa ykkösaihe. Äitini työskenteli yrittäjänä, isä oli enemmän taivaanrannan maalari. Joku säästöpossu minulla myös oli, mutta ehkä rahanhallintaa olisi voinut opettaa enemmän kotona. Joskus vierailin kavereilla, joilla oli käytössä suunnitellut budjetit, kuuntelin heitä ihan monttu auki. Minusta kouluissa pitäisi olla käytännön talouskasvatusta, sillä sitä tarvitaan maailmassa jossa mikään – ammatit, avioliitot ja asuinpaikka, ei välttämättä ole pysyvää.

Oletko säästäjä vai tuhlaaja?

– Tuhlaaja! Tai raha ei ole minulle ykkösprioriteetti, mutta jos sitä on ollut, olen mieluummin matkustanut, kuin säästänyt pahan päivän varalle. Olen asunut vuokralla vuodesta 2010 sen jälkeen, kun myimme asuntomme.

– Osaan kyllä elää säästeliäästi, jos tarve vaatii. On ollut aikoja, kun olen harmitellut, etten ollut nuorena järkevä rahan kanssa ja vaikka sijoittanut pitkällä tähtäimellä. Kun äitini kuoli vuosi sitten, elämän rajallisuus realisoitui. Raha ei ole elämässä ykkönen, vaikka sitäkin toki tarvitaan.

Paljonko maksoi viimeisin ostoksesi?

– Kolme euroa. Ostin alakerran K-herkusta aamiaispaketin, jossa oli hedelmä, mehu, riisipiirakka ja proteiinipirtelö.

Mihin käytit ensimmäisen palkkasi?

– Tein töitä jo yläasteiässä: olin kaupankassalla, kaupungin puutarhalla, koruliikkeessä ja valokuvaamossa. Olin täyttämässä 15 vuotta, kun ilmoitin kotona, että lähden ystäväni kanssa Kreikkaan lomalle. Sanoin, että ette voi estää minua, sillä olen tienannut rahat itse.

Tiedätkö paljonko lempiherkku maksaa ruokakaupassa?

– En tiedä. Herkkujani ovat hyvä kala, ehkä nieriä. Nykyään myös monet luomukanat ovat olleet hyviä. Inhoan ruokakaupassa käymistä. Minun ja poikani Miskan taloudessa Wolt on kovassa käytössä.

Voiko raha tehdä onnelliseksi?

– Se helpottaa elämää, mutta kuten totesin, se ei ole prioriteeteissa ykkönen onnellisuuden tuojana. Vaikeissa paikoissa se voi helpottaa elämää ja tuoda sitä kautta onnellisuutta. Esimerkiksi ihmiset, joilla ei ole rahasta pulaa, voivat erotilanteessa ostaa vaikka vierekkäiset kartanot, jotta lasten elämä olisi helpompaa. Itselläni ei ole mahdollisuutta moiseen ylellisyyteen.

Mikä on kallein ostoksesi?

– Varmaan Malediivien matka, jonka teimme ex-mieheni ja poikamme kanssa 10-vuotishääpäivän kunniaksi. Olin unelmoinut aina, että pääsen sinne ja se oli juuri niin surrealistinen kuin kuvissa näyttää. Kun sinne asti menin, niin valitsin myös parhaimman majoituksen. Joku on joskus sanonut, että ole varovainen kenen kanssa teet muistoja matkustamalla, sillä ne kestävät ikuisesti.

Milloin viimeksi tingit?

– En tingi, vihaan koko käytäntöä. Joskus jos olen hankkinut vaikka yritykselle jotain enemmän, niin saatan pyytää ryhmähintaa.

Mitä tekisit, jos voittaisit miljoona euroa?

– Maksaisin yrityksen lainat pois ja sijoittaisin pääosaan. Loput sijoittaisin asuntoon.

Hoitaako jokainen ravintolassa oman laskunsa vai jaetaanko se tasan?

– Maksetaan tasan. Ei tulisi mieleenkään alkaa laskea, kuka joi lasin enemmän viiniä. Ainakin meidän tyttöporukassa, jos joku tarjoaa, ostan yleensä seuraavan, mutta ei niitä tarkalleen lasketa.

Anne Kukkohovin, 48, juontama Koko Suomi leipoo pyörii parhaillaan televisiossa. Annen luotsaama ekokosmetiikkamerkki Supermood täytti juuri neljä vuotta.