Vain Elämää –ohjelmassa nähtävä Sani: ”En ole niitä tyyppejä, jotka tuhlaavat tonnin käsilaukkuun”

Laulaja Sani sijoitti rahaa ja aikaa kartano-hankkeeseen. Iän myötä hänestä on tullut säästäväisempi.

Mikä on tärkein rahaan liittyvä oppi, jonka opit vanhemmiltasi?

-Pankissa ja hotellialalla työskentelevät vanhempani opettivat, että omat rahat täytyy tienata itse. Isäni oli myös ammatikseen puutarhuri, joten sieltä perin, että pihalla täytyy olla vehreyttä, jotta pääsee möyhimään multaa. Kodin peruina en pelännyt tarttua nuorena minkäänlaisiin töihin. Olin Sokoksella myyjänä, siivoojana hotelleissa ja tehtaalla.

Mihin käytit ensimmäisen palkkasi?

-Ostin lukioikäisenä tehtaan palkoilla jotain kulutushyödykkeitä, kuten meikkejä ja ruokia. Vanhemmat tukivat musiikkiopinnoissa, mutta sain itse ostettua esimerkiksi huonekalut, kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon.

Tiedätkö paljonko lempiherkkusi maksaa?

-Blinit ovat yleensä noin 20 euroa per annos.

Oletko säästäjä vai tuhlaaja?

-Aikakoneen alkuaikoina saatoin tuhlata, mutta jo reilun vuoden kuluttua bändin rakettimaisen suosion aikana ostin Hämeenlinnasta omakotitalon. Sen jälkeen minulla on ollut sijoitusasuntoja. Iän myötä minusta on tullut säästäväisempi. Artistilla eläketurva ei ole kummoinen, joten parempi sijoittaa rahansa järkevästi silloin, kun sitä sattuu olemaan.

Paljonko maksoi viimeisin ostoksesi?

-Ostin kympillä tarjouksesta kartanolle avainrasian, jotta saadaan avaimet sinne järjestykseen.

Voiko raha tehdä onnelliseksi?

-Voi se helpottaa, mutta lopullinen onni on kiinni muistakin asioista. Mielekäs työ on ollut minulle aina iso onnen tuoja elämässä, samoin läheiset.

Olet ollut parikymmentä vuotta laulaja, mutta nyt myös kartanonrouvana ja osakkaana Villilän kartanossa, joka sijaitsee Nakkilassa. Pelottiko yrittäjäksi ryhtyminen?

-Ymmärsin riskin, mutta haaveita pitää olla ja tämä haave on vaatinut lainaa ja investointeja. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja olen tehnyt todella pitkiä päiviä kartanolla. Uskon siihen kuitenkin täysillä ja projekti on ollut mielenkiintoinen maailma. Olen nähnyt paljon hotelleja ja tapahtumia, kun olen kiertänyt Suomen 25 vuotta, joten uskon, että minulla on tällä alalla annettavaa.

Mikä on kallein ostoksesi?

-Yksi sijoitusasunnoistani.

Mihin satsaat?

-Ostan usein laadukkaita esiintymisvaatteita, mutta en ole niitä tyyppejä, jotka pyörivät aidot Guccit päällä. Jos minulla on ylimääräinen tonni, lähden mieluummin vaikka tyttäreni kanssa etelään kuin ostan uuden käsilaukun. Osa esiintymisvaatteistani on kestänyt hyvin aikaa, mutta vaatekaapissani mikään ei ole maksanut tonnia.

Milloin viimeksi tingit?

-Tori fi:ssä! Siellä oli myynnissä hieman rupuiset maitokärryt, jotka ajattelin ostaa kartanolle. Rakastan tavaraa, jossa on vähän historiaa. Viimeisin desing ei ole ikinä ollut se minun juttuni.

Mitä tekisit, jos voittaisit miljoona euroa?

-Laittaisin rahat kiinni kiinteään omaisuuteen ja investoisin yritykseen. Haluaisin myös auttaa läheisiä ja maksaa heidän lainojaan.

Hoitaako jokainen ravintolassa oman laskunsa vai jaetaanko se tasan?

-Tämä on tosi tilannekohtaista. Jos on kyseessä firman osakkaita, niin firma tarjoaa. Kavereiden kesken toimitaan miten milloinkin. Olen itse asiassa juuri joutunut opettelemaan maksupäätteen käyttämistä, niin toivoisin tässä vaiheessa, että lasku jaettaisiin tasan.

Saija Aartela, eli laulaja Sani, 46, asuu Tampereella tyttärensä ja avopuolisonsa kanssa. Sani nähdään Vain elämää –ohjelman tuoreimmalla kaudella. Hänen päivänsä nähdään seitsemännessä jaksossa. Sani pyörittää Villilän Kartanoa kartanonrouvan ominaisuudessa. Kesän hän keikkailee Aikakoneen kanssa ja syksyllä on soolokiertueen vuoro. Sanin uusin soolosingle on nimeltään Hyvä.

OP sosiaalisessa mediassa