Heinäkuinen ostosreissu oli kuin aikamatka omiin koulumuistoihin.

Ensimmäisenä koulupäivänään Kristine Alanko oli kävellyt päättäväisin mielin naapurin tytön kanssa kouluun ja pitänyt lujasti kiinni repustaan.

– Muistan uuden repun tuoksun ja senkin, millaisia kyniä minulla oli, Kristine kertoo.

Johannes Strangin ensimmäinen koulureppu oli sininen, ja siinä luki Winnipeg Jets. Sen saattoi huoletta heittää liukumaan koulunkäytävää pitkin. Hyvä reppu kesti pienen riepottelunkin!

– Koulureppu on enemmän kuin reppu. Sen arvoa ei voi mitata rahassa, sanovat Kristine ja Johannes nyt.

Kun Kristine kuuli OP Ryhmän ja Hope ry:n koulureppukampanjasta, hän innostui. Innostus tarttui Kristinen kumppaniin Johannekseen, ja tässä sitä oltiin – kauppakeskus Triplassa Helsingissä reppuostoksilla.

– Koulutie alkaa repusta, joten repulla on myös symbolinen merkitys, Kristine ja Johannes sanovat.

”Reppu suojelee koululaista joka päivä”

Mistähän pienet koululaiset nykyään pitävät, Kristine ja Johannes miettivät reppuhyllyn edessä. Ainakin legot näyttivät olevan pop. Ehkä repun koollakin olisi väliä.

– Olen kuullut, että mitä vanhempi lapsi, sitä pienempi reppu, Kristine nauraa

Kristine ja Johannes päättivät ostaa kaksi pienille koululaisille sopivaa isoa reppua. Toinen reppu tulee tytölle, toinen pojalle.

Reppujen valinta ei ole läpihuutojuttu, vaan Kristine ja Johannes miettivät asiaa monelta kantilta.

– Hei, tässä repussa on vahvike pohjassa. Ja täällä on jumppapussikin! Kristine innostuu.

– Ei meidän repuissa vaan ollut. Me teimme jumppapussit itse neljännellä luokalla, muistaa Johannes.

Repuista löytyy paljon kivoja yksityiskohtia: sivutaskuihin voi sujauttaa juomapullon, sisätaskuihin varastoida vihkoja ja lämpöä eristävässä etutaskussa säilyttää eväitä. Kirjoja mahtuu paljon. "Täyden palvelun reppuja", kuten myyjä huikkaa kulman takaa.

Miltähän reppu tuntuisi omassa selässä? No hyvältä!

Kristinen ihastelema reppu on kevyt ja hylkii sadetta. Selkäosa on ergonomisesti muotoiltu. Repussa on myös heijastimet. Se on tärkeää syksyllä, kun koulut alkavat.

– Reppu suojelee koululaista, Kristine sanoo.

– Ja se on mukana joka päivä, jatkaa Johannes. – Repulla on lapsen kehityksen kannalta tosi suuri merkitys. Reppu kannustaa oppimaan.

Reppu todellakin on enemmän kuin pelkkä reppu!

Lopulta Kristine valitsee vaaleanpunaisen repun kissankuvineen ja Johannes mustan repun ninjoineen.

Keillehän upouudet reput menevät?

Uusi reppu on kivempi kuin käytetty

Kristinen ja Johanneksen lahjoittamat reput toimitetaan perheisiin, joilla on tiukkaa rahasta. Tilastojen mukaan yli 110 000 suomalaista lasta elää vähävaraisissa perheissä.

– Jokainen perhe kyllä varmaankin haluaisi ostaa repun koululaiselle, mutta sitten he nipistäisivät esimerkiksi ruokamenoista, sanoo Hope ry:n toiminnanohjaaja Nora Virtanen.

Koronapandemia kiristi monen perheen tilannetta entisestään, mikä on näkynyt myös vapaaehtoisvoimin toimivan HOPEn työssä. Lomautukset, irtisanomiset ja sosiaalietuuspäätösten pitkittynyt odotus on lisännyt apua tarvitsevien perheiden määrää tuntuvasti kaikkialla Suomessa. Virtasen mukaan ihmisillä on ollut suurin puute ruoasta.

Valtakunnallinen reppukampanja toteutetaan tänä vuonna neljännen kerran. Osa repuista päätyy koulutiensä aloittavien käyttöön, osa isommille koululaisille.

– Reppu on hyvä päivittää, kun siirrytään vaikkapa alakoulusta yläkouluun. Lapset ovat erilaisia, joten on kiva, kun saamme myös erilaisia reppuja.

Tärkeää on sekin, että reput ovat uusia, eivät käytettyjä. Monessa lapsiperheessä vaatteita ja tavaroita kierrätetään isommilta pienemmille, mutta uusi reppu lämmittää mieltä eniten.

Ostosreissunsa päätteeksi Kristine ja Johannes täydentävät hankintoja koulutarvikeostoksilla.

Pieni teko, iso vaikutus – jokainen voi auttaa

Kristine ja Johannes osallistuivat reppukampanjaan ensimmäisen kerran. Reppukampanja sopii heidän mielestään hyvin esimerkiksi niille, joilla ei ole varaa kuukausittain tehtäviin lahjoituksiin.

– Jokaisella on mahdollisuus auttaa. Repun sijaan voi ostaa vaikkapa penaalin, Kristine sanoo.

Kristine, 28, on tutustunut lapsiperheiden köyhyyteen opintojensa yhteydessä. Hän opiskelee sosiaalipolitiikkaa Turun yliopistossa.

Johannes, 27, työskentelee juristina helsinkiläisessä asianajotoimistossa.

– Reppu on tosi tärkeä kouluikäiselle lapselle. Se lisää viihtyvyyttä ja motivaatiota. On kiva mennä kouluun, kun on hyvä mieli, Johannes sanoo.

He pakkaavat reppuihin vielä kyniä ja viivoittimia ja kirjoittavat tsemppikortin lahjansaajalle. Reput he vievät Ruskeasuon Pohjola Sairaalaan, jossa reppuihin sujautetaan vielä Pohjola Vakuutuksen lahjoittamat led-valot koulutietä turvaamaan.

– Koulutus on tärkeää, mutta kaikilla vanhemmilla ei riitä energiaa panostaa koulunkäyntiin. Hyvä reppu on pieni, mutta merkittävä ele. Se on myös osa laajempaa eriarvoisuuden tasoittamisprosessia, pohtivat Kristine ja Johannes ostosreissunsa päätteeksi.

Reppu joka selkään -kampanja on voimassa 31.7. saakka. Repun voi toimittaa OP:n toimipisteisiin seuraavilla paikkakunnilla: Aura, Espoo, Forssa, Hamina, Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Imatra, Joensuu, Juupajoki, Jyväskylä, Järvenpää, Jämsä, Kaarina, Kajaani, Kangasala, Kankaanpää, Kemi, Keuruu, Kokkola, Korkeakoski, Kotka, Kouvola, Kuopio, Kälviä, Lahti, Lappeenranta, Lestijärvi, Lohja, Lohtaja, Maalahti, Marttila, Merimasku, Mikkeli, Mänttä-Vilppula, Naantali, Nummela, Nurmijärvi, Nurmes, Närpiö, Orivesi, Oulainen, Oulu, Paattinen, Parainen, Perniö, Pori, Porvoo, Pyhäsalmi, Pälkäne, Pöytyä, Raahe, Raisio, Rauma, Riihimäki, Rusko, Ruukki, Salo, Seinäjoki, Somero, Tampere, Tarvasjoki, Toholampi, Tornio, Tervakoski, Turenki, Turku, Tornio, Uusikaarlepyy, Vaasa, Vantaa, Vehmaa, Vöyri and Ylivieska. Mukana ovat näiden paikkakuntien Osuuspankit, lisäksi Pohjola Sairaaloiden kaikki toimipisteet.

Hope ry on vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi toimiva järjestö. HOPE jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.