Sarin koti tuhoutui silmien edessä – tulipalo vei kaiken

Nopeasti edennyt tulipalo tuhosi viisi asuntoa, myös Sari Kokon kolmion. Onni oli myötä, sillä kukaan ei loukkaantunut rivitalon palossa.

Kotia lähestyessään Sari Kokko ihmetteli taivaalle nousevaa savua. Onkohan jonkin lähinaapuruston omakotitalon pihasauna kärähtänyt? Ei ollut. Savu lähti rivitalosta, jossa Kokko oli asunut kaksi vuotta.

Vierumäellä sijaitsevan kiinteistön pihalla oli porukkaa kuin Vilkkilässä kissoja.

Palomiehet sammuttivat kattoa. Poliisit pitivät huolta järjestyksestä. Isännöitsijä selvitteli palopäällikön kanssa turvallisuusseikkoja. Uteliaat hämmästelivät spektaakkelia.

Kaksi koiraa juoksenteli pihapiirissä paniikissa. Ne kuuluivat Kokon naapurille. Lemmikkibisneksessä työskentelevä Kokko tunsi koirien tavat. Kukaan muu kuin omistaja ei saisi niitä kiinni. Kun tämä ei vastannut työpaikallaan puhelimeen, Kokko hyppäsi uudestaan autonrattiin ja haki ennätysajassa omistajan pelastamaan koiransa.

Koti tuhoutui täysin

Elettiin kesää 2015. Juhannukseen oli reilu viikko. Tuolloin 37-vuotias Kokko oli ollut viettämässä pitkää viikonloppua ulkopaikkakunnalla, ja autossa oli siksi useampi vaateparsi. Se oli hänen onnensa, mutta sitä hän ei vielä silloin tiennyt. Autossa istuivat myös hänen kaksi belgianpaimenkoiraansa, jotka hän sinä päivänä oli poikkeuksellisesti ottanut mukaan työpaikalle. Se oli koirien onni, Kokko jälkeenpäin ajatteli. Tuuria hänellä oli siinäkin, että hän oli vienyt maakilpikonnansa hoitoon poissaolonsa ajaksi.

Sari Kokko seurasi pihalla palon etenemistä ja tunsi itsensä turraksi. Yhtäkkiä hän tajusi olevansa lirissä. Hän maksaa asuntolainaa asunnosta, jota ei enää ole! Hän kääntyi poliisin puoleen. Poliisi kehotti tekemään ensimmäiseksi vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön.

– Soitin heti vakuutusyhtiön päivystysnumeroon ja ilmoitin asiasta. Lupasivat ottaa yhteyttä, Kokko muistelee. Se rauhoitti.

Palopaikalla tilanne kiihtyi, ja palomies kysyi, haluaisiko Kokko pelastaa jotain asunnostaan. Mieleen juolahtivat valokuva-albumit.

– Hassu juttu, sillä eivät ne varmasti kuulu tärkeimmän omaisuuden piiriin. Olin varmaan oppinut sen jostain, Kokko pohtii.

Valokuvat jäivät asuntoon, koska katto romahti. Sisälle jäivät myös mapit ja kalliit oppikirjat sekä työasioita sisältäneet muistitikut. Niiden kohtalo kiinnosti myöhemmin Kokon silloista työnantajaa. Kokon piti varmistaa, ettei salassa pidettävää tietoa kulkeutuisi vääriin käsiin. Huoli osoittautui turhaksi: muistitikut olivat sulaneet kuumuudessa.

Rivitaloasuntojen palo havaittiin neljän aikaan iltapäivällä. Iltaan mennessä palo oli sammutettu. Sari Kokon omistusasunto tuhoutui käyttökelvottomaksi. Ensimmäiseksi Kokon piti keksiä itselleen yöpaikka. Se löytyi ystävän luota Vääksystä.

Sari Kokko menetti tulipalossa lähes koko irtaimistonsa. Jäljelle jäivät sohva ja koiraportti ja osa liinavaatteista, jotka sai pestyä 90 asteessa. Muihin vaatteisiin tarttui kitkerä lemu, joka ei lähtenyt pestessäkään.

1970-luvun rakennus

Kun taloyhtiön puheenjohtaja Harri Suoknuuti saapui tulipalosta kuultuaan isännöimänsä rivitalon parkkipaikalle, hän lamaantui. Häntä odotti täsmälleen sama näky kuin Sari Kokkoa. Piha oli täynnä väkeä, vesi suihkusi palavalle katolle palokunnan letkuista.

Suoknuuti terästäytyi ja ryhtyi palopäällikön opastamana käytännön toimiin. Tilanne oli saatava nopeasti haltuun ja turvallisuus taattua. Tuli riehui valtavalla voimalla.

– Palo eteni rakennuksen yläpohjassa neljässä minuutissa kolmekymmentä metriä, Suoknuuti kertoo.

Nopeus johtui osittain siitä, että vuonna 1977 valmistuneessa talossa ei ollut asuntojen välissä niin sanottuja palokatkoja, eli seiniä, jotka hidastaisivat palon etenemistä. 70-luvulla niitä ei vaadittu toisin kuin nykyisin.

Viidestä tuhoutuneesta asunnosta Suoknuuti omisti kaksi. Ne olivat onnettomuushetkellä tyhjinä. Se lohdutti. Yhteinen onnenkantamoinen oli, että tulipalossa ei vahingoittunut yksikään ihminen tai lemmikki. Moni mietti, mitähän olisi tapahtunut, jos palo olisi syttynyt vaikkapa yöllä tai aikaisin aamulla.

Suoknuutille käynnistyi taloyhtiön puheenjohtajana ja isännöitsijänä monipolvinen työsarka. Ensitöikseen hän halusi kuitenkin auttaa ihmisenä ihmisiä.

– Tuntui pahalta, kun yksi asuntonsa menettänyt katseli paloa crocsit jalassa ja sanoi, että hänellä ei ole edes sukkia, Suoknuuti kertoo.

Suoknuutilla oli tarjota harvinaista apua. Hänen vaimollaan oli majatalo Heinolassa. Sieltä löytyisi yöpaikka hädänalaisille. Yksi tarttuikin tarjoukseen ja asui majatalossa muutaman kuukauden. Muut löysivät apua omista turvaverkoistaan.

Suoknuuti otti välittömästi yhteyttä vakuutusyhtiöön ja rakennusvalvontaan. Keskeisenä pohdinnan kohteena oli, rakennetaanko tuhoutuneiden asuntojen paikalle uudet asunnot, vai jätetäänkö rakentamatta.

– Kuulimme asuntonsa menettäneitä ja päätimme olla rakentamatta, Suoknuuti sanoo.

Ratkaisuun vaikuttivat monet seikat, muun muassa nykyiset rakentamismääräykset. Ne olisivat nostaneet rakennuskustannukset ja sitä myötä asuntojen arvon vanhoihin asuntoihin verrattuna suhteettoman korkeiksi.

Tänä päivänä kangasmaan viereisellä tontilla seisoo tynkäversio alkuperäisestä kokonaisuudesta. Purettujen tuhojälkien sijalla levittyy hiekkamaa. Tulipalosta ei näy jälkeäkään. Sari Kokon ja Harri Suoknuutin mieleen onnettomuus on kuitenkin syöpynyt.

– Joskus kannattaa pysähtyä ja miettiä, miten toimisi, jos tulipalo syttyisi vaikkapa yöllä. Miten poistuisi asunnosta ja mitä ottaisi mukaansa, sanoo Harri Suoknuuti.

Tarkkana sähkölaitteiden kanssa

Kun talon tulevaisuus oli sinetöity, Sari Kokko sai selvyyttä omaan tilanteeseensa ja asiat etenivät. Hänen tililleen napsahti vakuutusyhtiön maksama korvaus menetetystä asunnosta. Ennen sitä hän oli jo saanut korvauksen tuhoutuneesta irtaimistosta, joka kuului kotivakuutuksen piiriin.

– Vakuutustarkastaja toimi hienosti. Tulipalo tapahtui tiistaina, tarkastaja kävi paikalla torstaina ja seuraavana maanantaina korvaussumma oli tilillä, Kokko toteaa.

Tarkastajalla oli tarjolla kaksi eri vaihtoehtoa: joko könttäsumma, tai sitten Kokko listaisi kaikki asunnossa olleet tavarat ja ilmoittaisi ostohinnat. Jälkimmäinen tuntui sillä hetkellä Kokosta ylivoimaiselta ponnistukselta. Hän valitsi könttäsumman.

Tavaroita ja vaatteita hän alkoi ostaa pikkuhiljaa, tarpeen mukaan. Onneksi kaikkea ei tarvinnut hankkia yhdellä kerralla.

Uuden asunnon löytäminen osoittautui vaikeaksi. Ensin Kokko etsi vuokra-asuntoa. Vuokranantajat karsastivat kuitenkin työssä käyvää yksin elävää naista, jolla oli kaksi isoa koiraa. Joku oli jopa tokaissut, että aiotko tuoda ne sisälle. Aluksi Kokko sai tilapäisen kortteerin vanhempiensa luota. Ja koska oli kesä, hän asui myös vanhempien sekä ystävänsä kesämökillä.

Lopulta uusi koti löytyi Hollolasta. Kokko osti omakotitalon, jossa oli tilaa koirille ja hänelle sekä lukuisille palovaroittimille, joita hän on kiinnittänyt eri puolille taloa.

– Suhtaudun nykyään hyvin tarkasti ja huolellisesti kaikkiin sähkölaitteisiin. Irrotan kotoa lähtiessäni pistokkeet pistorasioista enkä jätä koneita valmiustilaan. En pidä yön aikana kännykän laturia seinässä, Kokko luettelee.

Myös asenne vakuutuksiin on muuttunut. Vaikka laskun saaminen aina kirpaisee, summa tuntuu nykyään pieneltä, kun sitä vertaa onnettomuudesta aiheutuneisiin kustannuksiin.

– Sen olen oppinut, että jos ostan jotain arvokasta, tarkistan, että vakuutusturva on ajan tasalla. Samoin olen alkanut kuvata asuntoani. Voin sitten tarvittaessa näyttää, miltä asunto on alun perin näyttänyt, hän sanoo.

Ylipäänsä kaikki, mikä voi tuhoutua tai kadota tavalla tai toisella, kannattaa Kokon mielestä kuvata. Paperi palaa, mutta sähköpostiin tai pilveen tallennettu tieto ei katoa minnekään.

Palon syttymissyy ”tuntematon”

Harri Suoknuuti suhtautuu sähkölaitteisiin nykyään yhtä tarkaksi kuin Sari Kokko. Hän sulkee kaikki sähkölaitteet, ennen kuin astuu ovesta ulos.

Vierumäellä palon syy ei ollut kuitenkaan päälle jäänyt kahvinkeitin tai väärin asennettu pistorasia. Palon syttymispiste oli tosin seinässä astianpesukoneen takana pistorasian yläpuolella. Sen palonsyyntutkijat määrittivät sentin tarkkuudella.

Varsinaista palon syytä ei ole kuitenkaan kirjattu yhteenkään tutkintapöytäkirjaan. Syttymissyy jäi lopulta mysteeriksi, pelkäksi kokeneiden tutkijoiden oletukseksi. Kuivan kangasmaan vieressä sijaitsevan päätytalon seinässä kulki todennäköisesti muurahaisten reitti. Sen varrelle osui myös sähköjohtoja ympäröivä putki. Muurahaisia oli kulkeutunut putkeen, ja sinne ne olivat kuolleet, runsain määrin. Sähköasentajat kuulemma tietävät, että sähkövirta houkuttelee muurahaisia.

Kuolleet muurahaiset olivat toimineet vastuslangan tavoin vanhassa putkessa ja kuumentaneet sen. Putki syttyi palamaan – kohtalokkain seurauksin.

OP sosiaalisessa mediassa