Putous-tähti Timo Lavikainen: ”Olen aivan onneton kaupantekijä”

Putous-ohjelmasta ja 95-elokuvasta tutun Timo Lavikaisen elämän kalleimmat kaupat käteltiin Nurmijärvellä. Vuodenvaihteen tienoilla Lavikaisen kukkaroa on rasittanut myös toinen iloinen perhetapahtuma.

Mikä on tärkein rahaan liittyvä oppi, jonka sait vanhemmiltasi?

– Kotona sanottiin aina, että älä nyt tuhlaa kaikkia rahojasi. Kai se on jäänyt selkäytimeen. Meillä oli iso perhe, kuusi lasta. Vanhemmat olivat perusduunareita, ja äiti lasten kanssa paljon kotona. Raha oli välillä todella tiukassa.

Mihin käytit ensimmäisen palkkasi?

– Olin 15-vuotiaana Joensuun kaupungilla töissä. Tehtävänämme oli siivota kaatopaikka. Pesimme myös koulun roskiksia, josta jäi mieleen appelsiinisulatejuuston järkyttävä haju. Ostin palkalla stereot, jossa oli tuplapesä. CD-soittimet olivat juuri silloin tulleet markkinoille, ja se oli kova juttu.

Oletko säästäjä vai tuhlaaja?

– Nuorempana sorruin tuhlaamaankin, mutta iän myötä rahan käyttöön on tullut järkeä ja suunnitelmallisuutta. Aiemmin esimerkiksi elokuvaroolista tulleet rahat saattoivat mennä yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Nykyään mietin etukäteen, mihin kotiin tarvittavaan asiaan sijoitan sen vähän suuremman palkkion.

Mikä ostos on tehnyt sinut erityisen iloiseksi?

– Ostimme vuosi sitten Nurmijärveltä rintamamiestalon. Se on ollut pitkäaikainen haaveeni ja kallein asia, jonka olen elämässäni ostanut. En kuitenkaan usko, että materia tuo pidemmän päälle onnea – yleensä ostamisesta tulee vain hetkellinen ilo. Talon uskon tuovan iloa pidempäänkin.

Milloin tingit viimeksi?

– Olen todella huono tinkimisessä – aivan onneton kaupantekijä ja itseni hinnoittelija. Talonkin hinnasta olisin suostunut ensimmäiseen pyyntiin, mutta onneksi vaimoni osasi tinkiä. Yksi veljistäni on kauppamies. Hänen mielestään kaikki pitäisi saada melkein ilmaiseksi. Itseltäni on aina puuttunut tinkaamisen taito.

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan?

– Maksaisin asuntolainan pois, ja varmaan hankkisin myös jenkkiauton. Se on toinen pitkäaikainen haaveeni. Nyt sille olisi autotallikin valmiina.

Onko raha joskus tehnyt sinut onnelliseksi?

– Sellaisessa tilanteessa, kun rahaa ei ole penniäkään ja taskun pohjalta löytyykin seteli. Olen tehnyt näyttelijän töiden ohella hanttihommia raksalla, rengasmiehenä ja hoitoalalla, mutta viime vuodet elänyt pelkästään näyttelijän töillä. Putouksen jälkeen hahmokeikkoja olisi ollut tarjolla niin paljon, että kaikkia en ole ottanut vastaan. Ihminen ei hirveitä omaisuuksia tarvitse. Kunhan pystyy laskut maksamaan ja ruokaa ostamaan, se riittää minulle.

Mihin kannattaa aina sijoittaa?

– Hedelmäpeleihin! Minulla on purkissa noin 400 euroa aika lyhyeltä ajalta kertyneitä pelivoittoja. Olen sijoittanut niihin alkupääomaa viiden euron verran. Aikuismaisempi sijoitus on rahastosäästäminen, johon on myös tullut laitettua rahaa.

Paljonko sinulla on käteistä lompakossasi juuri nyt?

– Ei yhtään, käytän lähinnä kortteja. Taskun pohjalla on muutama kolikko.

Paljonko maksoi viimeisin ostoksesi?

– 160 euroa: ostin autoon turvakaukalon joulukuussa syntyneelle lapsellemme. Minulla on ennestään 20-vuotias tytär ja vaimon tytär on kymmenen. Heidän vauva-ajoistaan on sen verran aikaa, että joudumme ostamaan tulokkaalle kaiken uutena.

Haluatko, että ravintolassa jokainen maksaa omat ruokansa vai että lasku jaetaan tasan?

– Se riippuu siitä, kenen kanssa ollaan syömässä. Jos on perhettä ja ystäviä, niin voin maksaa vaikka koko laskun. Puolituttujen ja ystävien kanssa kukin maksaa omansa.

Timo Lavikainen, 43, on näyttelijä ja muusikko, joka nähdään Putous-ohjelmassa tammikuussa 2018. Lavikainen tähdittää myös joulukuun lopulla ensi-iltansa saanutta 95-elokuvaa.

OP sosiaalisessa mediassa