Nico sai lapsen opiskelijana: ”Haluan olla hyvä isä”

Kun lapsi ilmoitti tulostaan, Nico Stirling oli 21-vuotias. Isäksi tulo on tuonut elämään merkitystä ja uusia sosiaalisia suhteita.

William Stirling hyörii ja pyörii yksivuotiaan itsevarmuudella vieraassa paikassa kuin kotonaan. Keittiö on täynnä houkuttelevia vetolaatikoita. Yhdestä löytyy munaleikkuri. Onpa kiinnostava lelu, taapero näyttää tuumivan naama leveässä virneessä. Eiköhän panna esine kuitenkin takaisin paikoilleen, isä toppuuttelee ja ohjaa lapsensa oikeiden lelujen äärelle.

Nico Stirling on tullut Silmu-toiminnan tiloihin ensin haastateltavaksi ja sen jälkeen jubailemaan toisten nuorten isien kanssa. Se on uutta hänen elämässään. Hän on löytänyt uusia tuttavuuksia ja ystäviä samassa elämäntilanteessa olevista nuorista miehistä, joita hän tapailee Kallion sydämessä sijaitsevassa viihtyisässä huoneistossa. Siellä toimii nuoreen vanhemmuuteen tukea antava Silmu.

Nico Stirling käy tapahtumissa, joita Silmu järjestää nuorille isille. Nicon avovaimo Hanna Virrantalo, 23, käy puolestaan Silmun nuorille äideille suunnatuissa tapaamisissa. Tänään Williamin äiti on jäänyt kotiin, sillä on miesten päivä.

Pääroolin varastaa ensihetkestä William. Eläväinen, päiväunet juuri ottanut touhuaja vaatii isänsä herpaantumattoman huomion. Sen saamiseen ei tarvita kitinää, sillä isä ymmärtää muutenkin, mitä pikkumies milloinkin tarvitsee.

Nico Stirling oli miettinyt jo nuorempana, että jos joskus tulisi yllätys, hän haluaisi olla hyvä isä ja kantaa vastuunsa. Hän tiesi haluavansa lapsia. Kun elämä sitten yllätti itäsuomalaisen tytön kanssa, tilanne oli selvä: lapsi oli tervetullut maailmaan. Sitä Nico ei etukäteen tiennyt, miten paljon pienokainen hänen elämäänsä muuttaisi.

Botswanasta Kajaaniin

Pikku-William tulee eittämättä kuulemaan elämänsä varrella hieman erilaisia sukutarinoita kuin monet hänen suomalaisista kavereistaan. Williamin isänpuoleiset isovanhemmat asuvat kaukana Euroopasta, Botswanassa. Isoisä on skotlantilainen ja isoäiti suomalainen. Nico-isä syntyi Afrikassa kuten myös hänen kaksi vuotta vanhempi isoveljensä.

– Tulin kolme vuotta sitten Botswanasta inttiin Kajaaniin, ja Kuopiossa tapasin Hannan, Nico kertoo. Nyt pariskunnan yhteinen koti sijaitsee Viikissä Helsingissä.

Nicon lapsuudenkodin peruja on kaksikielisyys. Hän puhuu äidinkielenään englantia ja kotikielenään suomea, jota hänen suomalainen äitinsä on aina puhunut lapsilleen.

– Äiti kysyi, miten aion tehdä itse Williamin kanssa. En halua tehdä samalla tavalla kuin äiti, vaan haluan, että koko perhe puhuu samaa kieltä eli suomea. Yritän puhua Williamille joskus myös englantia.

Pikku naskali varttuu siis monikulttuurisessa perheessä, jossa yhdistyvät äidin puolelta pohjoissavolaiset ja isän puolelta skotlantilais-suomalaiset tavat ja perinteet. Rikkautta elämään tuo myös äidin iso sisarusparvi. Englantia William oppinee Suomessa helposti ilman isääkin.

Nicoa mietityttää kielikysymyksen sijaan se, mitä vanhemmuus merkitsee. Millainen isä hän haluaisi olla?

– Mietimme koko Hannan raskauden ajan, millaisia olemme vanhempina, olemmeko hyviä vai huonoja. Nyt otamme haasteen kerrallaan, ja olemme selvinneet hyvin.

Se on helppo todeta myös ulkopuolisin silmin; Nicon ja Williamin yhdessäolo näyttää vaivattomalta ja välittävältä. Tuossahan sitä on hyvää vanhemmuutta vaikka muille jakaa.

– Ennen laskin kaiket päivät matematiikkaa eikä minulla ollut paljon sosiaalista elämää. William on tuonut elämääni uusia sosiaalisia kontakteja, sanoo Nico Stirling.

Ohjaaja ja suojelija

William kiipeilee innokkaasti Silmun ryhmähuoneen rappuja ylös ja alas. Välillä tuulispää aikoo istahtaa alas eikä lainkaan huomaa, että pepun alla ei olekaan riittävästi rappua. Isä nappaa poikansa ajoissa kiinni eikä leikki pääty itkuun.

Sama hyörinä jatkuu koko haastattelun ajan. Isä seuraa haukan silmin lapsensa liikkeitä samalla, kun miettii vastauksia kysymyksiini. Kuka sanookaan, että vain nainen voi tehdä kahta asiaa yhtä aikaa?

Nico, millainen isä sinä haluaisit olla?

– Haluan olla suojelija ja ohjaaja ja löytää niiden välille tasapainon. Jos William haluaa tökätä sormen pistorasiaan, ohjaan hänet toisaalle. Haluan kannustaa tutkimaan maailmaa mutta niin, että siinä on turvalliset rajat.

Vauvan arki on jatkuvaa kokeilemista ja ihmettelyä, joten ohjaaminen käy vanhemmilta kokopäivätyöstä.

– Meillä on Hannan kanssa vähän eri käsitykset kasvatuksesta, mutta samanlaiset arvot. Minulla ei ole yhtä paljon empatiaa kuin Hannalla, Nico toteaa.

Se näkyy Nicon mukaan arkisissa tilanteissa, esimerkiksi ruokaillessa. Jos William ei keskity syömiseen ja alkaa itkeä, Nico ei reagoi itkuun yhtä herkästi kuin Hanna. Tai jos hän ottaa Williamilta lelun pois ja poika alkaa kiljua, hän ei ala Hannan tavoin lohduttaa vaan keksii pojalle jotain muuta tekemistä.

Perhe-elämä on täynnä uusia juttuja, mikä tuntuu tuoreesta isästä hyvältä. Vanhalle elämäntyylille ei ole enää yhtä paljon aikaa kuin ennen. Se ei entistä bilettäjää ja nykyistä perheenisää kuitenkaan harmita. Muutokseen oli helppo tottua.

Alku oli silti aika pelottava.

Teoreettisen fysiikan opiskelija synnytyksessä

Kun synnyttämisen hetki koitti, Nico seurasi Hannaa Naistenklinikalle. Synnyttämisen näkeminen pelotti mutta se kannatti. Nicoa olisi harmittanut, jos hän ei olisi ollut mukana.

49 sentin pituinen ja 3 150 grammaa painava esikoinen syntyi 1.10.2018, pari päivää ennen laskettua aikaa. Jos hän olisi syntynyt ajallaan, hän olisi viettänyt merkkipäiväänsä yhdessä isänsä kanssa.

Nico katkaisi napanuoran, pesi vauvan ja piteli häntä ihoaan vasten. Kotiin perhe pääsi viikkoa myöhemmin.

– Williamin raajojen hapetusarvot olivat matalat, ja hän joutui heti synnytyksen jälkeen yhdeksi yöksi teho-osastolle ja sai antibioottikuurin, joka kesti viikon.

Tuon viikon kolmikko vietti sairaalan perhehuoneessa.

Kotona arki löysi nopeasti uudet uomansa. Pariskunta sopi tehtävänjaosta. Hanna hoitaa nyt Williamia kotona ja Nico jatkaa opintojaan Helsingin yliopistossa. Hän opiskelee teoreettista fysiikkaa. Ehkä hänestä tulee jokin päivä tutkija, joka voi yhdistää yliopiston leivissä intohimonsa matematiikan ja tutkimuksen – ja löytää tasapainon työn ja perheen välille.

Opiskelijakavereiden joukossa ei ole toistaiseksi muita perheellisiä kuin hän. Suomalainen yhteiskunta ei tunnu tarjoavan kuin yhden vaihtoehdon, Nico harmittelee: nuorena on keskityttävä opintoihin ja uran luomiseen, perheen perustaminen ei siihen sovi.

Nicolle perheellisyys sen sijaan sopii. Ja monelle muullekin. Tilastokeskuksen mukaan alle 24-vuotiaita isiä oli vuonna 2017 lähemmäs 6 000.

Perheen perustaminen oli hyvä ratkaisu taloudellisestikin.

– Ennen Williamin syntymää tyydyin elämään pelkillä opintotuilla enkä halunnut käyttää opintolainaa. Rahasta oli aina pula. Mutta heti kun William sai alkunsa, tuli pakkomielle saada töitä. Menin tiskaamaan. Töiden tuloilla plus perheellisten tuilla saimme säästettyä rahaa, vaikka menot nousivat. Nyt meillä on sen verran säästöjä, että pystyin irtisanoutumaan ensi kesään asti, Nico kertoo.

Nyt hän voi keskittyä opintoihin sekä Williamiin – ja muiden isien tapaamiseen.

Nuorten isien ja vauvojen juttuja

Arjen keskellä nuoriin isiin ei hevin törmää, ja siksi Nico on hakeutunut Silmun toiminnan pariin. Isä–lapsi-tapaamisissa on helppo vaihtaa kuulumisia ja seurailla kavereiden taaperoiden edesottamuksia.

Nico on osallistunut Williamin kanssa isäleirille kaksi kertaa. Keväällä he olivat mukana vain päiväsiltään, syksyllä he myös yöpyivät. Ensimmäinen yö ilman äitiä jännitti. Mitenhän William reagoisi, kun äiti ei ollutkaan vieressä?

– Se oli hyvä kokemus, minä selvisin! Se vahvisti mun oloa isänä, että William pystyi tukeutumaan minuun. Minä pystyn hoitamaan häntä!

Pikku naskali on pysynyt koko pitkän haastattelun ihmeteltävän hyväntuulisena, mutta loppua kohti vipellys selvästi kiihtyy. Onkohan hänellä nälkä, isä miettii ja kaivaa laukustaan eväät. Hyvästellessäni isä ja poika istuvat vierekkäin pöydän ääressä, ja hennot sormet noukkivat pikkuruisia vesimelonipalasia purkista suuhun. Sinne ne uppoavat tuomaan lisää energiaa. Ja sitten taas mennään.

OP sosiaalisessa mediassa