toimistoharjoittelija Aurora Vatanen, 23, Helsinki

Kylpytakissa työhaastattelussa

”Viime keväänä hain harjoittelupaikkaa valmennuskeskus Publicista. Olin lähettänyt heille työhakemuksen ja sain vastauksen, että koronan takia työhaastattelu tehdään etänä. Itselleni jäi mielikuva, että kyseessä on WhatsAppilla tehtävä puhelinhaastattelu, mutta pieleen meni.

Haastatteluaamuna heräsin puoli tuntia ennen sovittua aikaa. Kun puhelin sitten soi, huomasin kauhukseni, että kyseessä oli videopuhelu. Tuntui kuin sydän olisi hypännyt kurkkuun, ja mietin kuumeisesti, mitä teen, sillä istuin sängylläni tukka poninhännällä kylpytakki päällä. Hetken ajattelin, että keksin jonkun tekosyyn, etten voikaan vastata, mutta sitten tein nopean päätöksen ja otin videopuhelun vastaan.

Heti alussa pahoittelin, että en ollut käsittänyt haastattelun tapahtuvan videopuheluna. Tilanne oli todella koominen, sillä kolme haastattelijaa olivat siististi pukeutuneet ja laittautuneet, toisin kuin minä. Kaikkia nauratti tilanne kovasti, mutta haastattelu pidettiin normaalisti, tosin aina välillä siihen yksityiskohtaan palaten, että istuin kylpytakissa sängyllä vastailemassa kysymyksiin ja kertomassa itsestäni. Ja taas naurettiin.

Ensimmäinen asia, mitä puhelun jälkeen tein, oli soitto äidilleni. Yhdessä pohdimme, että joko tämä oli tosi hyvä juttu tai sitten tosi huono juttu. Äiti kertoi asiasta työkavereilleen, ja heidänkin mielestään tarina työhaastattelusta oli hauska.

Sovimme haastattelussa, että kuulisin valinnasta viikonloppuun mennessä, mutta sainkin jo parin tunnin päästä soiton yrityksen HR-päälliköltä, että he ottavat minut mielellään töihin. Kaikesta huolimatta olin onnistunut antamaan itsestäni hyvän ja reippaan kuvan. Paitsi että juttu poiki työpaikan, se antoi minulle aiheen kirjoittaa ensimmäisen Linkedin-postauksen. Nolon mokan ansiosta pääsin osoittamaan haastattelijoille, etten hätkähdä yllättäviä tilanteita ja osaan ottaa asiat rennosti."

​

huilunsoitonopettaja Mari Hirvonen, 41, Outokumpu

Lapsi leikki siunaushiekka-astialla

”Kuusi vuotta sitten minulle tarjoutui mahdollisuus hakea nykyistä työtäni soitonopettajana ensin vuorotteluvapaan sijaisuutena. Kahden ja puolen kotiäitiysvuoden jälkeen oli jo kaipuu palata työelämään.

Olimme musiikkiopiston silloisen rehtorin kanssa sopineet työhaastatteluajan. Jo sopimamme aika vaihtuikin aikaisemmaksi, ja ymmärsin, että ehdin viedä 1,5-vuotiaan kuopukseni hoitoon tai laittautua ja ottaa lapsen mukaan tapaamiseen. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Työhaastattelu järjestettiin Outokummun kirkossa ennen musiikkiopiston vuosittaista kevätkonserttia. Rehtori totesi, että mennään kirkon sakastiin, jotta voimme jutella rauhassa.

Olin varannut lapselle mukaan muutaman lelun ja kuvakirjan, mutta nehän eivät häntä kiinnostaneet. Ihan kuin kuopukseni olisi aistinut sen, että periaatteessa hän voi tehdä mitä vain, eikä äiti pääse kieltämään.

Rehtori istui itseäni vastapäätä ja lapseni oli hänen takanaan. Lapsi sattui löytämään sakastissa olleen siunaushiekka-astian, ja lirutteli käsiään ihanasti hiekassa, jota pappi laittaa vainajien arkun päälle siunaustilaisuudessa. Ihan kuin kuopukseni olisi ollut hiekkalaatikolla.

Samalla kun katsoin lapsen touhuavan, yritin keskittyä minulle esitettyihin kysymyksiin. Kerroin, että kyllä, lastenhoito kyllä normaalisti järjestyy, olen työkykyinen ja soittanut aktiivisesti myös kotona ollessani.

Lämpötila oli helteinen, ja olin ihan tuskanhiessä. Minulle kun on jo lapsena painotettu, että kirkossa pitää olla nätisti. Ilmeisesti pystyin olemaan kuitenkin riittävän vakuuttava, sillä sain paikan!”

Food Manager Sanna Mansikkamäki, 46, Helsinki

Itkukohtaus toisella kierroksella

”Hain työtä, jonka tunsin olevan unelmatyöni. Työtä haettiin konsulttitoimiston kautta ja se sisälsi useamman haastattelukierroksen. Toisella kierroksella minua haastatteli nuori mieshenkilö.

Kun innostun jostain ja tiedän, että se jokin on juuri se oma sydämen juttu, liikutun valtavasti. Haastattelu ei jännittänyt minua lainkaan, ja olin aivan liekeissä. Tiesin, mitä työtä olin hakemassa ja tiesin myös sen, että olen täydellinen hakija kyseiseen tehtävään.

Haastattelu kesti pitkään, ja sen puolivälissä innostuin niin paljon, että kyynelet alkoivat valua pitkin poskiani valtoimenaan. Flow-tilassa kerroin itsestäni ja osaamisestani. Kyyneleet virtasivat, ja nenäni alkoi vuotaa, eikä minulla ollut yhtään paperia mukanani. Naamani oli punainen ja likomärkä. Nyyhkimisen lomassa sain kysyttyä haastattelijalta, onko hänellä yhtään paperia. Sain kokonaisen ison paketin käsipyyhkeitä.

Lopulta aloin nauraa ja niin nauroi haastattelijanikin, mikä oli tosi hyvä juttu. Olisi ollut kamalaa, jos haastattelija olisi mennyt tilanteesta lukkoon, mutta hän vaikutti rentoutuvan itsekin.

Totesin hänelle, että olen pahoillani, että olen niin herkkä ihminen. Uskon kuitenkin, että mitä aidompi ihminen on ja mitä enemmän oma itsensä, sitä parempi.

Ja myös haastattelun lopputulos puolsi tuota ajatusta – pääsin jatkoon ja lopulta sain kyseisen, unelmieni työpaikan.”

Lue myös: 6 vinkkiä työnhakuun – näin teet itsestäsi halutun työmarkkinoilla