Kalliolan setlementtitalon tiloissa istuskelee ihmisiä yksin ja ryhmissä. Helsingin ytimessä sijaitseva rakennus kerää uumeniinsa monenlaisia toimijoita, myös innokkaita leipojia. Tänä iltana vuorossa ovat Kallion Uudet Martat, jotka ovat ilmoittautuneet hapanjuurileivontakurssille.

Kurssinvetäjä Laura Niemi on ohjeistanut kurssilaiset etukäteen. Kotoa on tuotava reikäsiivilä tai kohotuskori sekä leivinliina. Kotiin viedään juuri ja paistovalmis leipätaikina.

Hapanjuuri saa sekä Niemen että Hakalan sydämen sykkimään kiivaasti. Illan mittaan syy selviää muillekin. Hapanjuuri vie perimmäisten asioiden äärelle. Siihen on helppo hurahtaa.

Laura Niemi on ollut Kallion Nuoret Martat ry:n jäsen kuluvan vuoden helmikuusta, eli melkein alusta lähtien; Uudenmaan Marttoihin kuuluva jäsenyhdistys perustettiin tammikuussa. Thomas Hakala liittyi joukkoon kesällä työkaverinsa rohkaisemana. Ensin hän lähetti Marttaliittoon jäsenhakemuksensa, ja sen jälkeen hän liittyi jäsenten omaan Facebook-ryhmään. Syksyinen leivontailta oli hänen ensitutustumisensa varsinaiseen yhteisöön.

Molemmat hakivat elämäänsä samanhenkisiä ihmisiä. Omaa Juttua. Yhteisöä.

– Muutin Helsinkiin puolitoista vuotta sitten Hyvinkäältä enkä tuntenut oikein ketään. Martat ovat keino kasvattaa omaa tuttavapiiriä, sanoo Thomas Hakala, 25.

– Aikuisiällä on vaikea saada uusia ystäviä. Minä olen saanut niitä martoista, jatkaa Laura Niemi, 33.

Martoista saa myös vertaistukea, ja säästämäänkin oppii. Hyviä puolia tuntuu löytyvän roppakaupalla.

Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle, vaan seurataan, miten leivänteko iltapuhteina onnistuu. Tuleeko vaaleasta leivästä niin maittava kuin itseoppinut leipurimestari väittää, ja pääseekö reilun kymmenen hengen porukka oikeasti ”nostelemaan kissaa”?

Ei kurssilla sentään kotieläimiä ole, mutta kissoista siellä kyllä puhutaan. Siitä tuonnempana.

Marttailloissa työasiat unohtuvat, sanovat Thomas Hakala ja Laura Niemi.

Hapanjuuri on prosessi

Ison pöydän ympärillä olevat tuolit täyttyvät viimeistä myöten. Thomas Hakala on ryhmän ainoa mies, mutta siitä viis. Hän keskittyy Niemen esitykseen. Jospa hän tänä iltana oppisi, mikä leivonnassa pitää tehdä toisin kuin tähän mennessä. Hän on yrittänyt leipoa hapanjuureen ennenkin, mutta epäonnistunut surkeasti. Olikohan syy kenties huonolaatuisessa juuressa?

Laura Niemi on raijannut kotoaan ison määrän tarvikkeita, joita hän poimii illan mittaan isosta matkalaukustaan tai kasseistaan. Ainakin yksi asia iskostuu kolmen tunnin aikana mieleen: hapanjuurileipominen vaatii suunnittelua. Tietyissä leipomisen vaiheissa voi olla joustava, tietyissä ei. Niemi on kantapään kautta oppinut perusniksit, ja aikataulu pysyy hyppysissä.

Eri vaiheissa olevat juuret ja taikinat toimivat juuri niin kuin on tarkoituskin. Niemi pitää langat käsissään ihailtavan hyväntuulisesti. Hän heijastaa itse laatimansa kuvauksen kankaalle ja etenee rauhallisesti diasta toiseen. Jauhot ja työvälineet digivaa’asta lähtien täyttävät pöydän. Yhdessä astiassa on kuplivaa juurta, toisessa astiassa niin sanottua taittelua odottavat taikinat.

– Kohotusvaiheessa taikinoita voi nostella niin kuin kissaa, Niemi sanoo ja näyttää, miten temppu tehdään. Kissaa roikotetaan vatsasta, ja saman voi tehdä taikinallekin, jotta siihen kehittyisi sitkoa.

Yksi leipätaikina työnnetään keittiönuuniin paistumaan. Sen päälle pannaan hetkeksi kupu, jotta leipä ei paistuisi liian kuivassa uunissa ja se kohoaisi optimaalisesti. Kuvun poistamisen jälkeen ryhmä palaa omaan huoneeseensa seuraamaan Niemen opetusta. Aah ja nuuh! Kun paistuvan leivän huumaava tuoksu leviää sieraimiin, rapean kuoren voi jo melkein tuntea rasahtavan hampaissaan.

Hetken päästä oveen yllättäen koputetaan.

– Onko teidän leipä uunissa? Se on melkein musta, ystävällinen ääni ovensuussa sanoo ja naurahtaa.

Aika oli karannut käsistä! Äkkiä tarkastamaan asian tila. Totta se on: leivänpinta on paistunut hitusen liian tummaksi. Uuni osoittautuu oletettua tehokkaammaksi, ja leipä kypsyi odotettua nopeammin. Tärkeä oppi, meitä opastetaan: kaikki paistoajat ovat viitteellisiä. Tumma kuori ei kurssilaisia kuitenkaan pelota, vaan hetken päästä leipä humpsahtaa äänen nopeudella nälkäisiin suihin.

– Minulta on kysytty, miltä tuntuu olla martta miesten joukossa. Minusta on kiva rikkoa stereotypioita ja juurtuneita käsityksiä. Kestävät elämäntavat ja valinnat sekä taloustaidot kuuluvat kaikille, sanoo Thomas Hakala.

Paremman arjen tykötarpeet

Kolme tuntia vierähtävät yhdessä hujauksessa. Illan päättyessä kurssilaiset pakkaavat mukaansa hapanjuurta sekä itse muotoilemansa leipätaikinan, jota voi säilyttää jääkaapissa jopa useita päiviä otollista paistohetkeä odottamassa.

Innostus on käsin kosketeltavaa. On saatu seikkaperäistä tietoa, ”ruokittu” juurta, taiteltu taikinaa, nosteltu kissaa, muotoiltu taikinaklönteistä palloja työpöydällä ja jauhotettu. On syöty taivaallisen maukasta leipää ja ryypätty päälle vettä. Mikä ateria! Hämmentävän yksinkertainen ja täyttävä.

On seurusteltu tuttujen ja tuntemattomien kanssa. On vietetty ilta yhteisen kiinnostuksen parissa ja opittu yhdessä uutta. Joitakuita harmittaa, että gluteenittoman hapanjuurileipomisen kurssi oli ehtinyt täyttyä liian nopeasti. Ehkä sellainen järjestetään pian uudestaan.

Kallion Uusien Marttojen illat täyttyvät ohjelmasta, jota jäsenet itse ehdottavat ja tarjoavat.

– Saimme ideoita jäseniltämme ensimmäisessä tapahtumassa, ja käymme listaa pikkuhiljaa läpi, kertoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Sonja Sipponen.

Yhdistys syntyi alun perin kalliolaisten omasta toiveesta. Kaupunginosassa oli aiemmin ollut marttoja, mutta toiminta oli hiipunut. Sellaista kaivattiin, ja niin syntyi uusi yhdistys, Kallion Uudet Martat.

Laura Niemi ilmoitti jo liittymisensä yhteydessä, että voisi ryhtyä aktiivijäseneksi. Hän oli perehtynyt hapanjuuren saloihin ja voisi opettaa sitä muillekin. Ei hän kuulemma mikään supermartta ollut, mutta eihän sellaista vaadittukaan. Thomas Hakala tuntee puolestaan sieniä ja haluaisi viedä martat sienimetsään – tai vaikkapa retkelle Nuuksion kansallispuistoon.

Sekä Niemi että Hakala tunnistavat itsessään kaipuuta perusasioiden äärelle. Niemi työskentelee viestintätehtävissä kiinteistöalalla, Hakala johdon assistenttina valtion palveluksessa. Työ tapahtuu pitkälti ohjelmissa ja järjestelmissä, digitaalisessa maailmassa, jossa on vaikea nähdä konkreettista työnjälkeä.

– En jaksa pelkkää somea ja tekoälyä. Marttailu sopii nykyihmiselle, Niemi sanoo.

Molemmat hakevat martoista eväitä parempaan arkeen. Kun Niemen mummi, entinen martta, kirjasi sodan jälkeen muistiin pienimmänkin menoerän, lapsenlapsi haluaa puolestaan tietää, miten elää nykyhetkessä ekologisesti kestävällä tavalla.

Siinä auttavat arjen pienet valinnat. Aamunsa voi aloittaa keittämällä puuroa kotimaisista kauraryyneistä tiibetiläisiä goji-marjoja sisältävän myslin sijaan. Pyykkietikan voi valmistaa itse ylihinnoitellun valmistuotteen sijaan. Thomas Hakala on kokeillut häkellyttävän simppeliä ja halpaa reseptiä: Sekoitetaan puoleen litraa väkiviinaetikkaa kolmen appelsiinin kuoret. Annetaan tekeytyä pari päivää, ja valmista on.

Itse tekeminen on marttojen arvomaailman kovinta ydintä.

– Täällä ollaan minun, ei jonkin kaupallisen toimijan asialla, Hakala kiteyttää.

Ideoiden toteuttamisessa vain taivas – eli jäsenten mielikuvitus – on rajana.

Laura Niemi esittelee itse leivottua juurileipää.