Kolmen polven naiset puhuvat äitiydestä: ”Olen kiitollinen, että olemme läheisiä”

Kolme sukupolvea saman perheen naisia istui vanhojen valokuvien ääreen miettimään mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Sisko Rosenborgia, 69, Marika Rosenborgia, 49, ja Selina Ala-Nikkolaa, 24, yhdistää huumori.

Nyt ollaan äitienpäiväjuttusilla Helsingissä, mutta poiketaan aluksi Kainuun sydänmaille pieneen mökkiin, johon Sisko syntyi.

– Äiti oli mahtava, hyvä ihminen, ja kovakin, kun selvisi niissä oloissa yksin lasten kanssa, Sisko miettii.

Siskon äidillä oli ollut raskas elämä. Tämä oli menettänyt sodalle miehen ja kaksi veljeään. Hän oli tullut äidiksi kuusi kertaa, mutta kaksi vauvoista oli kuollut. 10 vuotta nuorimmaisen jälkeen syntyi Sisko, mutta 44-vuotias äiti menetti vielä tyttärensä isänkin.

– Kasvatukseni oli vähän kainuulaista. Äiti totesi, että kun on neljä jo kasvattanut, minua ei enää jaksaisi. Mutta ei se niinkään mennyt. Ihan hyvin minut kasvatettiin, vaikka kehuja ei jaettu. Jos nurkat jäivät lattian pesussa pölyisiksi, äiti saattoi nuhdella, että "ei sinusta koskaan mitään ihmistä tule!" Sisko nauraa.

– Mutta en minä siitä kovia vammoja sieluuni saanut. Se oli sellaista silloin.

Kuuden navetassa lehmien seurassa vietetyn vuoden jälkeen Sisko kävi kansa- ja keskikoulun ja noudatti sitten 17-vuotiaana paikallisia tapoja lähtemällä Helsinkiin työnhakuun. Töitä löytyikin, ja rakkautta, ja kaksi vuotta myöhemmin Kallioon asettunut kainuulaistyttö huomasi odottavansa lasta.

– Minähän en ollut suunniteltu lapsi, Marika puuttuu muisteluun.

– Niin. En heti maininnut sitä, kun yritin salata sen tässä, Sisko heittää, ja saa koko kolmikon nauramaan.

– Ei se mikään salaisuus oikeasti ole. Tilanteeseen ei liittynyt hirveän suurta dramatiikkaa, eikä sen kummempia pelkoja siitä, miten elämä järjestyisi. En ollut ehtinyt ajatella koko lapsiasiaa, enkä koskaan erityisesti haaveillut äidiksi tulemisesta, mutta kun tilanne oli mikä oli, ajattelin aika käytännönläheisesti, että tästä nyt sitten mennään eteenpäin, Sisko toteaa.

Kaksi kuukautta äitiyslomaa

Marika syntyi marraskuussa 1969 rankan, 23 tuntia kestäneen urakan päätteeksi. Vauva oli eturaivotilassa, eli syntymässä kasvot edellä. Paikalle kutsuttu lääkäri auttoi lapsen maailmaan imukupin avulla ja totesi, ettei se olisi ilman apua ulos päässytkään.

– Olin silloin vähän voitonriemuinen, koska ilkeä kätilö oli hokenut, että en vain yritä tarpeeksi. Siitäs sai, Sisko nauraa.

Pian vauvan syntymän jälkeen arki sujahti takaisin arkiraiteilleen. Nuori isä lähti armeijaan ja äiti jäi pyörittämään arkea. Äitiyslomasta ei juuri voinut puhua. Sitä kesti niihin aikoihin vain kaksi kuukautta.

Marikan isän vanhemmat asuivat samassa talossa ja auttoivat lastenhoidossa. Sisko pakkasi vaunuihin ensin vauvan ja perään ison kollikissan, ja sitten ajettiin hissillä kuudenteen kerrokseen.

– Siis veitkö kissankin hoitoon? Marika ja Selina keskeyttävät tarinan epäuskoisina.

– Ei sitä voinut yksinkään jättää! Mummu tykkäsi Marikasta ja pappa Kasperista, Sisko virnistää.

– Mikään ei ole muuttunut. Mummo on maailman eläinrakkain ihminen, Selina pudistelee päätään.

Päiväkirja kätkee haaveen

Kun Marika oli 3,5-vuotias, syntyi perheeseen pikkusisko Minna. Sisko tuumaa, ettei niihin aikoihin juuri keskusteltu varhaisesta vuorovaikutuksesta tai perhedynamiikasta. Oltiin ja elettiin tilanteen mukaan. Neuvolasta sai ohjeistusta lähinnä käytännön asioihin.

– Olisin varmasti voinut olla paljon parempikin äiti, mutta kyllä minä kaikki perushommat mielestäni hyvin hoidin, vaikka olin niin nuori ja talouskin oli tiukalla.

– Olit tukena kaikissa tärkeissä kohdissa. Otit aina tosi kauniisti huomioon sen, mitä me tarvitsemme. Kun esimerkiksi innostuin kirjoittamaan 6-vuotiaana runoja, sinä kirjoitit ne töissä koneella puhtaaksi vuorosi loputtua ja jaoit sidotut kirjat sukulaisille, Marika kiittelee.

Marika kirjoitti 10-vuotiaana päiväkirjaan haaveen: saisinpa tytön, ja ehkä vielä pojankin. 14 vuotta myöhemmin toive alkoi toteutua. Heti häämatkan jälkeen, kainuulaisessa aitassa, raskaustesti näytti kahta viivaa. Marikasta tuli äiti 24-vuotiaana ja Siskosta 45-vuotias mummo.

Siskosta tuli äiti alle 20-vuotiaana ja Marikasta 24-vuotiaana.

Sydän täynnä onnea ja huolta

Marikankin synnytys oli rankka ja kesti 17 tuntia. Väsymys ja huoli kuitenkin hävisivät, kun 10 pisteen tyttö nostettiin rinnalle.

– Muistan, miten ajattelin sinun syntyessäsi, että nyt en ole enää koskaan yksin. Se on monella tapaa ihan kamalakin ajatus, mutta myös totta. Elämäni suurin haave toteutui, kun tulin äidiksi, Marika tuumaa Selinaa katsellen.

Jo puolen vuoden päästä raskaustesti näytti taas kahta viivaa. Selina oli ollut helppohoitoinen vauva, ja vanhemmat olivat laittaneet toiveen toisesta vetämään. Kaikki helppous oli kuitenkin juuri loppumassa: Selina muuttui pian hyvin nukkuvasta ja iloisesta tytöstä hikoilevaksi ja syödessä kummallisesti ähkyväksi lapseksi, jonka paino ei tuntunut lainkaan nousevan. 8-kuisena hänet kiidätettiin sairaalaan huonosti hengittävänä. Marika muistaa kammottavan tilanteen valokuvan tarkkuudella.

– Hoitaja antoi sylissäni istuvalle Selinalle hengitystä avaavaa lääkettä, kun tämän isä kysyi, miksi lapsi on tuon värinen. Hoitaja lähti löysäksi retkahtanut ja sininen Selina sylissään juoksemaan apua hakemaan, ja käytävältä kuului vain teho-osastopuhetta adrenaliinista ja elvytyksestä.

Kun pelästyneet vanhemmat tovin päästä haettiin tytärtään katsomaan, oli vastassa kiukkuinen tyyppi vellipullo kädessään.

– Mulkoilit minua katseella, joka sanoi "mitä olet antanut tehdä minulle?", Marika muistaa, ja nyt mielikuva jo hymyilyttää, vaikka tuolloin oli totisesti toinen tunnelma.

Seuraavana päivänä Selinalla todettiin synnynnäisen sydänvika. Sydän oli ehtinyt jo pahaan vajaatoimintaan, eikä ensin ollut selvää voidaanko sitä operoida vai jouduttaisiinko myöhemmin sydämensiirtoon, mutta onneksi leikkaus osoittautui mahdolliseksi.

Isoäidillekin tilanne oli yksi elämän vaikeimmista.

– Matkustin bussilla sairaalalle, kun Marika kertoi, että tyttö on leikattu ja häntä voi tulla katsomaan. Pysäkin kohdalla en kertakaikkiaan pystynyt jäämään kyydistä. Ajatus Selinasta teho-osastolla letkuissa oli musertava. Vierailin sairaalassa vasta seuraavana päivänä, Sisko muistelee, ja hetken huoneessa on aivan hiljaista.

Jaettuja arvoja

1-vuotiskuvissaan Selina mättää kakkua posket pulleiksi paisuneina, terveenä ja hyvinvoivana tyttönä. Kun Sakke pian syntyi, Marikan lapsuuden haavekuva oli tullut todeksi.

– Olitte melkein kuin kaksoset ja teillä oli toisistanne aina seuraa. Nautin äitiydestä valtavasti, vaikka olenkin aina ollut vähän sellainen pelkääjä, Marika muistelee.

Marika tuumaa olleensa äitinä ainakin omaansa tiukempi kurinpitäjä.

– Meidät kyllä kasvatettiin aika boheemisti, Marika miettii.

– Se oli sitä 60-lukua, Sisko hymyilee, mutta toteaa sitten, että oli rajojakin.

– Minusta tuli kyllä aikamoinen tiukkisvanhempi. Muistan, miten faija joskus toruikin, että pitääkö olla niin kaavamaista ja jäykkää, Marika miettii.

Selina puuttuu keskusteluun. Hänellä on äidin vanhemmuudesta ihan eri kuva.

– Minä en muista kovin tiukkaa otetta.

– Kyllä minä taisin kontrolloida teitä paljon enemmän kuin minua aikanaan kontrolloitiin. Me rymysimme pitkin metsiä aika vapaasti, mutta minä vaadin kotiintuloaikoja ja menoista ilmoittamista, Marika muistelee.

– Ihan normaaleja juttuja minun näkökulmastani, Selina kommentoi.

Selina tuumaa, että hänellä on aina ollut avoimet ja läheiset välit vanhempiinsa. Lämpimät välit kestivät vanhempien eronkin. Selina oli tuolloin 3-vuotias, eikä muista vanhempiaan asumassa yhdessä.

– Minulla on aina ollut kaksi hyvää kotia. Minusta sinä olet aina kaikissa päätöksissäsi ajatellut sitä, mikä meille lapsille on parasta, ja ollut tosi empaattinen ja lämmin. Olet ollut hyvä äiti ja hyvä roolimalli. Minulla on ollut teidän molempien kanssa aina hirmu helppo olla, Selina jatkaa äitiä ja mummoa vilkaisten.

Selina muistaa lapsuuden mummolareissut parhaiten eläinten kautta.

– Olet aina ollut tosi tarkka siitä, että eläimiä ja ihmisiä pitää kunnioittaa samalla tavalla. Ei olisi tullut kuuloonkaan lapsena tehdä kissoille mitään pahaa! Ne opit ovat kantaneet tähän päivään asti. Jos näen kimalaisen pinteessä, autan sen turvaan, Selina toteaa.

– Ja elvytät sen ensin sokerivedellä, Marika nauraa.

– Hyvä! Tuosta minä olen ylpeä, Sisko hymyilee tyytyväisenä.

Sisko Rosenborg tuli isoäidiksi 45-vuotiaana. Tyttärentytär Selina Ala-Nikkola jakaa mummonsa arvot eläinten kohtelusta.

Läheisinä läpi elämän

Marika miettii, ettei lapsena osannut oikein ajatella, että äidin ja tyttären suhde jatkuu vielä 18 vuotta täytettyäkin. Äiti on kuitenkin vuosien varrella tuntunut lähenevän, ja koko ajan paranee vain.

– Niin, me alamme olla nyt yhtä vanhoja, Sisko vinoilee lempeästi.

– Kuulen jatkuvasti tuttavapiirissä ja työn kautta äitien ja tytärten vaikeista, kokonaan katkenneistakin suhteista ja olen tosi kiitollinen, että meillä on tällaiset välit, Marika toteaa.

Se, että Sisko tuli äidiksi niin varhain, on tarkoittanut sitä, että Marika on välttänyt kaveripiirissään yleiset raskaat ruuhkavuodet, joiden aikana hoidetaan samaan aikaan omia pieniä lapsia ja vanhoja vanhempia.

– On ollut suunnaton voimavara, että äiti on ollut niin nuori, ja olen itsekin saanut omani aika nuorena. En edelleenkään koe olevani kovin vanha.

Sisko, Marika ja Selina ovat tällä hetkellä eri tavalla läheisiä kuin aikaisemmin, sillä kukin asuu omassa kodissaan. Selina vietti ensin 7 kuukautta Brysselissä au pairina, ja sitten vuoden armeijassa. Kokonaan omilleen hän muutti viime keväänä.

– En näe arjessa kovin suurta muutosta, koska olemme tosi paljon yhteyksissä. Juttelemme perhechatissa lähes päivittäin ja käymme paljon ulkona syömässä.

Kun Sisko oli Selinan ikäinen, hänellä oli helmoissaan kaksi leikki-ikäistä. Marika oli samassa iässä kahden uhmaikäisen äiti. Selina ei tunne perheellistymispaineita.

– En ole koskaan suunnitellut elämää, jossa on koulu, työ, perhe, omakotitalo, lapset ja koira. Jos oikea tyyppi joskus löytyy, minulla saattaa joskus olla perhekin, mutten ole kirjoittanut päiväkirjaan, että lapsia pitäisi saada, niin kuin sinä, Selina hymyilee äidilleen.

– Ja minähän en ehtinyt asiasta vielä haaveillakaan, kun sinä olit jo tulossa, Sisko lisää Marikalle.

Marika tuumaa, että lapsiasiat ovat jokaisen omia ratkaisuja. Hän ei myönnä vielä haaveilleensa lapsenlapsista, vaan eniten siitä, että lapset saavat viettää omansa näköistä elämää.

Selina tuumaa, että on oppinut äidiltään sen, että on tärkeää seurata omaa kutsumustaan.

– Olet aina pyrkinyt kannustamaan meitä omia haaveitamme kohti ja antanut eväitä niiden saavuttamiseksi, hän kiittää.

– Ja tuossa sinä Marika olet ollut minua paljon parempi! Sisko kehaisee.

Kainuulaiskasvatus on hiukan lientynyt kolmanteen polveen ehdittäessä.

Marika Rosenborg muistaa, miten ruokailuajat olivat äidille tärkeitä.

OP sosiaalisessa mediassa