Jenni ei yllättynyt, kun hänet irtisanottiin – opiskeli uuden ammatin, vaikka kouluun lähteminen oli taloudellinen katastrofi

Jenni Järvinen, 44, Tuusula. Uusi ammatti: yhteisöpedagogi

– Kun kesken päivän tulee puhelu, jossa kutsutaan kokoukseen, tietää kyllä mitä on tapahtumassa, toteaa Jenni Järvinen muistellessaan synkkää vuotta 2015.

Alkuvuodesta Järvisen nilkka oli murtunut harrastuksen parissa. Loppuvuodesta tuli puhelu, joka päätti kahdeksan vuotta kestäneen työskentelyn kansainvälisen pörssiyhtiön palveluksessa.

Digitaalisen viestinnän kehitystehtävissä työskennellyt Järvinen ei yllättynyt irtisanomisestaan. Yritys oli kolmatta kertaa muutaman vuoden sisällä yt-neuvotteluiden keskellä, ja vaikka Järvinen olikin edellisellä kierroksella saanut jäädä, Järvisen entisen osaston viimeiset työntekijät oli ripoteltu pitkin taloa. Ilmassa oli jo hyvän aikaa ollut väliaikaisuuden tunnelmaa.

– Aloin silloin jo pikkuhiljaa pohtia uusia vaihtoehtoja, mutta kun eteen tuli vielä pari mielenkiintoista projektia, en alkanut hakea uutta työpaikkaa, Järvinen kertoo.

Jo ensimmäisten irtisanomisten aikaan Järvinen oli alkanut miettiä alan vaihtoa. Hän kävi mielessään läpi erilaisia opiskelumahdollisuuksia, ja ihan erityisesti alkoi miellyttää ajatus yhteisöpedagogin työstä. Yhteisöpedagogit työskentelevät järjestö- ja nuorisotyön ammattilaisina ja asiantuntijoina esimerkiksi kunnissa ja järjestöissä.

– Huomasin kaipaavani merkityksellisempää, ihmisten hyväksi tehtävää työtä. Halusin myös työn, jossa olisi vähemmän ruudun tuijottelua. Yhteisöpedagogin osaaminen tuntui hyvältä lisältä aiempaan työkokemukseni. Minun ei tarvitsisi aloittaa aivan nollasta ja heittää aiempaa osaamistani hukkaan.

Kun tieto irtisanomisesta tuli, olo oli pohdinnoista huolimatta ristiriitainen. Muutostilanne shokeeraa aina.

– Olin kaivannut muutosta työuralleni, mutta ei kai kukaan toivo potkuja. Olisi ollut mukavampi miettiä seuraavaa siirtoa omassa tahdissa ja tarkastella erilaisia mahdollisuuksia etukäteen.

Puskurirahaa säästöistä

Järvisellä oli pitkän työsuhteensa vuoksi kahden kuukauden irtisanomisaika. Se tarjosi sentään jonkin verran mietintävaraa. Tulotasokaan ei heti pudonnut, kun lopputili, lomarahat ja ansiopäiväraha pehmensivät laskeutumista uuteen tilanteeseen.

Järvisellä oli jo 10 vuotta ollut säästötili, jonne hän oli kerännyt rahaa matkoja varten. Nilkkavamma oli tehnyt selvää reissusuunnitelmista, joten käytössä oli nyt puskurirahastoa. Tilanteen väliaikaisuus hermostutti silti. Oli katsottava aiempaa tarkemmin, mihin rahaa kului.

– Kun lopputili tuli tammikuussa 2016, maksoin siitä auton loput osamaksut. Tiesin, ettei ansiopäiväraha kestä ikuisesti, ja että ennen kauden päättymistä olisi oltava kiinni jossakin uudessa.

Järvinen käytti töistä vapautunutta aikaansa erilaisten vapaaehtoistöiden tekemiseen. Se vahvisti ajatusta siirtymisestä ihmisläheisempään työhön.

– Mietin elämääni kokonaisuutena. Pohdin, mitä haluaisin tehdä ja millä tavalla viettää päiväni seuraavat 20 vuotta.

Maaliskuussa hän osallistui yhteishakuun, kesäkuussa pääsykokeisiin.

Kun Järvinen pääsi syyskuusta alkaen opiskelemaan Humanistiseen ammattikorkeakouluun yhteisöpedagogin AMK-tutkintoa, hänen taloudellinen tilanteensa muuttui merkittävästi. Järvinen ei saanut toivomaansa harkinnanvaraista ansiosidonnaista päivärahaa opiskeluajalle.

– Olihan se muutos: vaihtaa ensin hyvältä kuukausipalkalta ansiosidonnaiselle ja sitten pienelle opintotuelle. Moni tuttava ja sukulainen ihmetteli, onko kouluun lähtemisessä järkeä. Taloudellisesti se olikin täysi katastrofi.

Tarkan euron päivät

Seuraavat 1,5 vuotta kuluivat nuukaillen. Opintojen edetessä Järvinen hankkiutui erilaisiin keikkatöihin ja minimoi kaikki mahdolliset menot. Esimerkiksi kampaajakäynnit saivat jäädä. Tavaroita ja vaatteita tarkastellessaan Järvinen huomasi, ettei uusia niin tarvitsisikaan, vaan olisi hyvä käyttää vanhoja varastoja loppuun. Kaikkein eniten kirveli luopuminen rakkaasta roller derby -harrastuksesta, sillä siihen ei ollut enää varaa eikä aikaa. Opiskelutahti oli niin intensiivinen.

– Kävin hoitamassa lapsia ja tein sesonkitöitä jouluapulaisena esimerkiksi Postin lajittelukeskuksessa. Koulun kautta tarjoutui myös mahdollisuus työskennellä erilaisten tapahtumien tehtävissä. Niistä sain vähän lisärahaa opiskelijan arkeen, Järvinen toteaa.

– Kaikenlaiset perinteiset opiskelijariennot jätin suosiolla muille! Halusin vain valmistua mahdollisimman pian.

Järvinen asuu kaksin puolisonsa kanssa, joten arjen kustannukset jakautuvat kahdelle. Toisen jääminen pois työelämästä ja siirtyminen opintotuen varaan vaikutti kummankin elämään, mutta puoliso tuki Järvisen ratkaisua. Joitakin muutoksia rahaliikenteeseen oli pakko tehdä.

– Jätin oman osuuteni asuntolainasta opintojen ajaksi lyhentämättä. Myös ruokaostoksilla kiinnitin aiempaa enemmän huomiota hintalappuihin. Tarkkailin ruokamenoja kuiteista varmaankin ensimmäisen vuoden ajan. Koulussa sai onneksi halvan opiskelijalounaan, Järvinen toteaa.

Tarjoukset ja sesonkivihannekset tulivat Järviselle opiskeluaikana aiempaa tutummiksi. Ulkona syöminen loppui kokonaan.

– Tarkkaavaisuus teki ihan hyvääkin. Kodin ulkopuolisten menojen karsiminenkaan ei kirpaissut kovasti, sillä viihdymme hyvin kotosalla. Välillä kävimme miehen kanssa lounasbuffetissa ja sain joululahjaksi lippuja suosikkibändieni keikoille. Hääpäivänä sentään menimme illalliselle ja kesäteatteriin.

Lomareissuista ei tarvinnut opiskelijabudjetilla juuri haaveilla, mutta Järvinen nautti kutsuista ystävien luokse mökkeilemään. Hän oppi myös hyödyntämään sukulaisten ja tuttavien marjapuskista yli jääneet viinimarjat ja kävi sienessä.

– Kaikenlaista ilmaistakin on luonnossa tarjolla! Ensimmäisenä opiskelutalvenani pakastin oli täynnä mustikkaa! En nähnyt kertaakaan nälkää, enkä päässyt edes yhtään laihtumaan, Järvinen nauraa.

– Vähätuloisimmalle kaudelleni ei onneksi osunut isompia katastrofeja. Tässä ratkaisee myös aika. 1,5 vuotta kituuttaa paljon helpommin kuin vaikka kolme vuotta.

Nopeasti takaisin töihin

Pelkkää ruusuilla tanssimista aikuisena opiskeleminen ei ollut, eikä Järvinen sitä odottanutkaan. Opintojen aikana hän oli useaan otteeseen jaksamisensa rajoilla ja mietti, oliko alanvaihdossa mitään järkeä.

Aikuisopiskelijan takaraivossa tikitti koko ajan pakko valmistua mahdollisimman lyhyessä ajassa, jotta työllistyminen olisi mahdollista. Onneksi Järvinen sai noin 70 opintopistettä hyväksiluetuiksi työkokemuksensa, vanhojen opintojensa ja vapaaehtoistyöskentelyn ansiosta. Se nopeutti opintoja yli vuodella.

Kokemus vapaaehtoistöiden tekemisestä kääntyi Järvisen opintojen loppuvaiheessa yllättävän suureksi eduksi. Hän työllistyi jo vähän ennen valmistumistaan maahanmuuttajatyön tekijäksi ja toimi kevään ajan kiintiöpakolaisten kotouttamiseen ja asumistaitoihin liittyvien kurssien parissa. Nopea hyppy uusiin töihin ihmetytti vähän Järvistä itseäänkin, mutta tietysti hyvällä tavalla.

– Työssä yhdistyi paljon aiempaa osaamistani ja kokemustani vapaaehtoistyön parista, mutta samalla siinä oli paljon ihan uuttakin, iloitsee työkevään jälkeen lopputyötään viimeistelevä Järvinen.

Työelämään palaaminen parin vuoden työttömyyden ja opiskelun jälkeen oli myös omanlaisensa shokki.

– Ei todellakaan tullut mitään pehmeää laskua, vaan pääsin suoraan syvään päähän. Järjestötyö tuli tutuksi pikavauhtia.

– Työ oli liikkuvaa, mikä oli ihan uutta pörssiyhtiön rutiineihin tottuneelle. Töissä oli myös aivan erilainen ihmissuhdeulottuvuus, ja sitä juuri olen kaivannutkin.

Nyt Järvinen kokee, että kaikki meni lopulta juuri niin kuin kuuluikin. Ilman irtisanomista ei ehkä olisi löytynyt uskallusta lähteä takaisin koulunpenkille ja päästä uuden uran alkuun.

– Nyt keskityn hetken tutkinnon viimeistelemiseen. Sen jälkeen toivon työllistyväni esimerkiksi vapaaehtoistyön koordinoimisen pariin, Järvinen juttelee.