70 vuotta sitten perheet lähettivät lapset kouluun ilmaisen ruuan perässä – Näin kouluruokailu on muuttunut

Vuosi 1948 toi merkittävän käänteen Suomen historiaan ja koulutuksen tasa-arvoistumiseen, kun käyttöön otettiin uusi innovaatio – kouluruoka.

Sen ideoivat naisliikkeen jäsenet, jotka halusivat tuoda muutoksen koulutukseen. Vielä sata vuotta sitten Suomi oli hyvin erilainen kuin nykyään. Kouluun pääsivät lähinnä perheiden vanhimmat pojat, kertoo suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön ELOn ideaattori Sini Garam.

– Suomessakin oli köyhää, ja ajat olivat todella karut. Suuressa osassa koteja lapset olivat työvoimaa, eivätkä he päässeet kouluun. He olivat töissä pelloilla ja auttoivat muiden lasten hoitamisessa ja kotihommissa.

Naisasialiike lähti ajamaan tasa-arvoisempaa koulutusta. Liikkeen mukaan maan kehityksen kannalta oli äärimmäisen tärkeää, että myös tytöt pääsisivät kouluun. Äänioikeuden naiset olivat saaneet vuonna 1906.

– Naisasialiike mietti, millä vanhemmat saataisiin päästämään lapset kouluun ja millä autetaan lapsia jaksamaan koulussa. Oli nerokkaan yksinkertaista, että jos kouluissa tarjotaan ruokaa, olisi perheillä konkreettinen syy lähettää lapsi sinne, koska ruokaa oli vähän.

70 vuotta kouluruokaa

Naisliikkeen ajama lakialoite kouluruuasta oli suunnitteilla jo 1920-luvulla, mutta sodat hidastivat sen etenemistä. Lakialoite meni läpi vuonna 1943, ja viisi vuotta myöhemmin siirtymäaika päättyi. Siitä eteenpäin jokainen koulu Suomessa on tarjonnut ilmaista kouluruokaa jo 70 vuoden ajan.

– Kouluruoka on ollut iso satsaus nuoriin, lapsiin, tulevaisuuteen ja koulutukseen. Se on ollut myös iso tasa-arvoasia, Garam kertoo.

2 000 ateriaa

Ala- ja yläasteen sekä ammattikoulun tai lukion aikana oppilaille tarjotaan Garamin mukaan noin 2 000 ilmaista ateriaa. Se tarkoittaa perheille isoja säästöjä, jos vaihtoehtona olisi omien eväiden teko.

Rahan lisäksi kouluruoka säästää myös aikaa, kun vanhempien tai oppilaiden ja opiskelijoiden ei tarvitse koota eväitä ja miettiä niiden säilyvyyttä ja terveellisyyttä. Kouluruoka ja koulun ruokakasvatus tutustuttavat lapset ja nuoret terveelliseen ruokaan ja yhdessä syömiseen nuoresta pitäen.

Suomessa kouluruokailu onkin ottanut Garamin mukaan vahvemman jalansijan ruokakasvatuksessa. Esimerkiksi myös Ruotsissa ja Virossa tarjoillaan ilmaista kouluruokaa, mutta Suomessa kokonaisuus ja kasvatuksellinen kulma ovat Garamin mukaan omaa luokkaansa.

– Suomessa koulun ruokakasvatus on valtavan monipuolista: Kouluissa ei pelkästään opetella terveellistä syömistä ja kierrättämistä, vaan myös yhdessä syömistä, ruokatapoja, erilaisia ruokakulttuureja, vaikuttamista ja jopa työssäoppimista keittiöllä.

Kotitalouden tunneilla oppilaat pääsevät myös valmistamaan ruokaa itse.

– Olemme johtavia maita tämän kokonaisuuden ja kattavan ruokakasvatusmallin pyörittämisessä, Garam tiivistää.

Kouluruuan vuosikymmenet

Kouluissa tarjottu ruoka on muuttunut yhteiskunnan myötä, ja jokainen vuosikymmen kertoo oman aikansa Suomesta.

1940–1950-luvuilla ruoka oli todella yksinkertaista, Garam kertoo. Tuolloin puurot, vellit ja keitot muodostivat ruokalistan perustan. 1950-luvulla ruokalistoille tuli myös makaronia, ja välillä kouluissa saatiin tuoreita kasviksia.

1960-luvulla kouluissa otettiin käyttöön haarukka, mikä kertoo Garamin mukaan ruokalistojen nopeasta muutoksesta. Laatikko- ja pataruuat tulivat kouluihin, ja silloin tällöin leivän päälle saatettiin tarjoilla makkaraa.

1970-luvulla kouluihin saapuivat raasteet. 70-luvulta peräisin ovat myös monet koulujen ikiherkut tai inhokit, kuten kanaviilokki, tilliliha ja jauhemaksapihvi.

1980-luvun nousukaudella suomalaiset alkoivat matkailla enemmän. Se näkyi myös kouluruuassa. Varsinkin italialais- ja espanjalaisvaikutteiset ruuat saapuivat kouluihin. Esimerkiksi spagetti bolognese toi kansainvälisyyttä ruokalistoille. Rahaa oli enemmän, ja kouluissa tarjottiin myös jälkiruokia ja liharuokia, kuten kanankoipia. Ensimmäistä kertaa lapset alettiin Garamin mukaan nähdä asiakkaina, ja ruuasta tehtiin kyselyitä. Lasten mielipiteitä myös kuunneltiin.

1990-luvulla iski lama, ja broilerinkoivet hävisivät ruokalistoilta. Tuolloin havahduttiin A-vitamiinipitoisuuksiin ja maksaruuat poistuivat ruokalistoilta. Myös tilliliha hävisi asiakaspalautteen perusteella. Lasten rooli ruokailussa kasvoi, eikä keittäjä enää annostellut ruokaa, vaan ruokailijat tekivät sen itse. Kouluihin saapuivat erilaiset teemaviikot.

2000-luvulla otettiin harppaus ruokakasvatuksessa, ja ruuasta tuli kasvatuksellinen osa koulupäivää. Lasagne ja tortillat heijastelivat vahvaa kansainvälistymistä ja matkustamista. Keittäjistä tuli ruokapalvelutyöntekijöitä ja ruokalasta siirryttiin kouluravintoloihin. Karkki- ja limuautomaatit hävisivät kouluista, ja välipaloihin alettiin kiinnittää enemmän huomiota.

2010-luvulla kouluissa on reagoitu ajankohtaisiin teemoihin, kuten ruokahävikkiin ja kasvisruokaan. Monissa kouluissa toimii oma kouluruokatoimikunta, ja kouluruokailu on paitsi sosiaalinen myös opetuksellinen tilanne.

Kouluruokailusta ja ruokakasvatuksesta on tullut Garamin mukaan hyvin kokonaisvaltaista. Uusi opetussuunnitelma, OPS16, nosti kouluruokailun oppilashuollosta osaksi koulujen opetus- ja kasvatustehtävää. Ruokakasvatus linkittyy nykyään kouluruokailun ja kotitalousopetuksen lisäksi muidenkin aineiden opetukseen.

Moni koulujen suosituimmista ruuista on Garamin mukaan pitänyt pintansa vuosikymmenten ajan: makaronilaatikko, ohrapuuro, pinaattiletut, lihapullat, spagetti bolognese ja kalapuikot ovat olleet ikisuosikkeja peräti 40 vuoden ajan.