Ensin tuli ero. Länsi-Suomessa asuva Taija jäi 15 vuotta sitten kaksin alle kouluikäisen lapsensa kanssa, ja hänen elintasonsa romahti. Käytössä oli yhtäkkiä vain yhden ihmisen palkka, eikä se tuntunut riittävän pienen perheen tarpeisiin.

Tuolloin vähän päälle nelikymppinen Taija halusi kuitenkin tarjota lapselleen kaikkea sitä, mitä muillakin lapsilla oli: tietokonepelejä, jalkapallokamaa ja merkkivaatteita.

Ostaminen helpotti myös Taijan omaa pahaa oloa. Rahat eivät vain riittäneet kaikkiin hankintoihin vaan Taija alkoi ottaa ensin pieniä ja vähitellen isompia pikavippejä.

– Kavereilta en koskaan lainannut, sillä se olisi paljastanut tilanteen läheisilleni. Pidin yllä hyvin toimeentulevan ihmisen kulissia, Taija kertoo.

Velkahelvetti oli valmis, kun erosta oli kulunut kaksi vuotta. Vippejä oli vähitellen kertynyt parinkymmenen tuhannen euron verran. Niin suurissa veloissa olevalle ei enää löytynyt lainantarjoajaa, mutta jotenkin arjesta oli selvittävä. Taija keksi kuittaavansa velat rahapelivoitoilla, vaikka hän oli pelannut aiemmin vain satunnaisesti peliautomaateilla kauppareissujen yhteydessä.

– Uskoin, että saan pelattua velat pois. Ajattelin, että olisin muita pelaajia taitavampi ja onnistuisin nostamaan itseni velkakierteestä.

Raviveikkaus johti nettikasinoille

Taija aloitti raviveikkauksella netissä, sillä hän oli kuullut, että raveissa liikkuu raha. Ja liikkuihan se, mutta väärään suuntaan. Raviveikkauksen pelaaminen oli helppoa. Sen kun naputteli kotipöydän ääressä menemään pitkin päivää aina, kun tilaisuus tarjoutui.

– Aloitin muutamilla kympeillä ja satunnaisesti voitinkin jotakin, en onneksi koskaan muutamaa satasta enempää. Kaikki voitot menivät kuitenkin suoraan takaisin peleihin, Taija muistelee.

Hevosten parissa kului muutama vuosi. Pikkusummat pitivät mielenkiinnon yllä, mutta suurin motivaatio pelaamiseen oli alati kasvava velka.

Taija rahoitti pelaamista ottamalla toisenkin vuorotyön. Pian hän paiski hulluna hommia ilman lomia.

– Vapaa-aikaa ei käytännössä ollut enää ollenkaan. Toisen työn ansiosta sain kuitenkin rahat juuri ja juuri riittämään kotielämään. Työkaverit alkoivat jo kysellä, miten minulle ei muka riitä yksi työ. Kukaan ei kehdannut kysyä todellisia syitä aherrukselleni.

Eräänä epäonnisena päivänä Taija vaihtoi viime hetkellä raviveikkaustaan ja menetti 1 500 euron voiton. Se harmitti niin paljon, että hevoset saivat jäädä. Tilalle tulivat nettikasinot.

Velkamäärä oli kasvanut jo 30 000 euroon. Taijalla oli siis yhä suurempi tarve pelata eikä hän kokenut pelaamistaan ongelmaksi.

Pohjakosketus tuli työpaikalla

Kotona lapsi kuittaili, kun äiti viihtyi lähes kaiken vapaa-aikansa koneella. Taijaa hävetti, ja hän paikkasi huonoa omaatuntoaan ja jatkuvaa poissaoloaan tutulla keinollaan: ostamalla lisää tavaraa lapselleen.

– Olen aina ollut sellainen miellyttäjä. Hommasin lapselle ruokaa ja vaatteita, mutta itseni hukkasin kokonaan. En välillä syönytkään, kun kaikki raha meni pelaamiseen.

Kasinohommissa Taijalla kului kaikkiaan kymmenen vuotta. Välillä arki rullasi eteenpäin kohtuullisen hyvin. Taloudellinen tilanne toki kiristi, mutta Taija piti yhä kiinni pian koittavan helpotuksen ajatuksesta.

Toisinaan peleistä tippui takaisin satanen, ja välillä niistä sai vähän sivuunkin, mutta kokonaisuus painui lopulta aina miinukselle. Pelaamaan pääseminen ja taloudellinen ahdinko alkoivat olla ainoita asioita, joita Taija mietti.

Ensimmäinen iso romahdus tuli lopulta työpaikalla. Asiakaspalvelutöissä ollut Taija jäi kiinni kavalluksesta.

– Eräänä päivänä esimieheni tuli kysymään, missä kassasta puuttuva monen sadan euron vaje mahtaa olla. Se oli sokki. Luulin kuolevani häpeään. Minun oli pakko sanoa, ettei minulla ole rahaa maksaa ottamaani takaisin. Olin pelannut rahat, Taija muistelee.

Pomo totesi työsuhteen päättyvän. Taija maksoi varastamansa rahat palkkapäivänään, mutta asiasta ei tehty poliisijuttua. Vaikka tapahtuneesta on jo monta vuotta, sen muisteleminen vääntää edelleen Taijan vatsassa.

–Olin kaikesta pelaamisestani huolimatta pitänyt itseäni aina kunnon ihmisenä. Häpesin niin syvästi, että luikin töistä kotiin metsäpolkuja pitkin. Tuntui käsittämättömältä, että olin ajanut itseni sellaiseen tilanteeseen.

Lääkäri ei tunnistanut ongelmaa

Taija kääntyi ahdistuksissaan työpaikkalääkärin puoleen. Vastaan sattui lääkäri, joka ei ymmärtänyt, miten peliriippuvuus vaikuttaa elämään.

– Hän totesi vain, että pelaa sitten, jos et muutakaan jaksa tehdä, Taija muistelee.

Toinen lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatrin puheille. Siellä diagnosoitiin keskivaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Peliriippuvuus oli molemmille lääkäreille vielä tuolloin, nelisen vuotta sitten, vieras juttu.

– Pelaamista ei nähty varsinaisena ongelmana, vaan syytä etsittiin muualta. Yritin kertoa rehellisesti, miten paljon pelaamisesta on koitunut ongelmia, mutta kertomani ei saanut vastakaikua. Sain vahvoja mielialalääkkeitä, joiden ansiosta menin niin sekaisin, etten enää osannut kaupassakaan käydä. Onneksi ymmärsin lopettaa lääkkeet.

Pohjakolahdus ei johtanut toipumisen tielle. Työ ei enää rytmittänyt arkea, kun Taija määrättiin pitkälle sairauslomalle. Pelaamiselle oli entistä enemmän aikaa ja hetkeksi myös rahaa, kun tilille tipahti takautuvasti sairauspäivärahoja. Taija klikkasi taivaan tuuliin kerralla 3 000 euroa.

– Siitä vain! En maksanut yhtäkään erääntynyttä laskua, vaan hakkasin pakkomielteisenä konetta. Pelaaminen ei ollut enää mikään nautinto ja muistan toivoneeni rahojen loppuvan pian, etten voisi enää jatkaa. Maailmassani oli vain tietokone, pankin avainlukulista ja minä.

Taija istui puoli vuorokautta koneella ja pelasi. Sitten rahat loppuivat. Taija alkoi palata sumusta tosielämään – ja peliriippuvuus iskeytyi tajuntaan.

–Säikähdin hallitsematonta pakkomielteisyyttäni viimeisen pelisession aikana. Tuntui kuin jokin voima olisi ottanut minut haltuunsa. En ollut pelatessani ajatellut hetkeäkään sitä, mihin rahasummaa olisi oikeasti tarvittu.

Vertaistuella kohti toipumista

Taija oli totisen paikan edessä. Hän oli ehtinyt pitkän ja vähitellen pahenevan peliongelmansa aikana kolminkertaistaa alkuperäisen velkasummansa, ja maksettavaa oli jo 60 000 euroa. Laskuja meni jatkuvasti ulosottoon, eikä rahaa ollut edes seuraavan päivän ruokaan.

– Myin tavaroitani saadakseni ruokaa pöytään. Ymmärsin, että tieni pelaajana oli päättynyt. Minulla ei yksinkertaisesti ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa.

Taija alkoi lukea peliriippuvuudesta kertovia kirjoja ja toipumistarinoita rahapelihaittojen ehkäisemiseen keskittyvän Peluurin verkkosivuilta. Keväällä 2014 Taija otti yhteyttä Sosped säätiön Pelirajat’on-toimintaan ja kysyi peliriippuvaisten vertaistukitoiminnasta.

– Ajattelin, että vertaistukitoiminnassa mukana oleminen motivoisi itseänikin pysymään irti peleistä. Ohjaajaksi päästäkseen on oltava puoli vuotta pelaamatta, ja se toimi hyvänä päämääränä.

Taija sinnitteli vähitellen irti peleistä ja alkoi vertaistukijaksi. Nyt on alkamassa viides hänen vetämänsä vertaisryhmä. Avun tarvitsijasta on tullut auttaja.

– Saan jokaisesta kerrasta itsellenikin valtavasti tukea ja apua. Suosittelenkin kaikille toipuville pelaajille ohjaajaksi ryhtymistä. Se tuo voimaa omaan tervehtymiseen.

Pelaamisen lopettamisesta on kulunut nyt neljä vuotta, ja 58-vuotias Taija on saanut maksettua velkojaan pois. Maksettavaa on enää 3 000 euroa.

– Äidiltäni saama perintö meni ulosottovelkoihin. Toiselta sukulaiseltani saamalla pienellä perinnöllä sain kuitattua lisää lainoja. Tällä hetkellä taloudellinen tilanteeni on hyvä. Olen tulevaisuuden suhteen luottavainen ja tiedän saavani loputkin velat maksettua. Pelaamaan en ala enää koskaan.

Irti häpeästä ja syyllisyydestä

Taija on päässyt vertaistuen avulla käsittelemään omia häpeän tunteitaan eikä enää kanna raskasta syyllisyyttä tekemistään virheistä.

– Sairastuin, mutta aloin myös hoitaa sairauttani. Vaikka jouduin pahoihin vaikeuksiin, olen myös ylpeä siitä, että olen saanut tilanteen kuntoon.

Useimpien läheistensä kanssa Taija ei ole vielä puhunut peliriippuvuushelvetistään, eikä halua tässäkään jutussa esiintyä omalla nimellään. Lapsensa kanssa Taija on toivuttuaan puhunut tilanteesta avoimesti. Äidin ja aikuisen lapsen suhde on kunnossa, mistä Taija on hyvillään.

Kiusallisimpia ovat Taijan mukaan sellaiset tilanteet, joissa joku sukulaisista ihmettelee ääneen, miksi niin paljon työtä elämässään paiskineelle naiselle ei ole kertynyt enempää omaisuutta. Sellaisiin kysymyksiin Taija joutuu vastaamaan kierrellen.

Pelien sijaan Taijan aika kuuluu nykyään vertaistukitoiminnassa, lukiessa ja elokuvia katsellessa. Hän on kiinnostunut myös vanhoista esineistä ja huonekaluista. Pelien maailmaan Taija ei enää pelkää joutuvansa.

–Tunne elämän hallittavuudesta kantaa. Se, että olen itse pystynyt vaikuttamaan omaan elämääni ja päätöksiini.

Naisten peliriippuvuus lisääntynyt

Rahapeliongelma on edelleen yleisempi miehillä, mutta myös naisten riskipelaaminen, peliriippuvuus ja rahapeliongelmat ovat lisääntyneet vuodesta 2011. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että rahapeliongelma kehittyy naisilla nopeammin kuin miehillä. Naiset myös pelaavat miehiä useammin paetakseen tai siirtääkseen ajatuksensa muualle.

Pelirajat’on‍-toiminnan suunnittelija Jouni Saarelainen toteaa, ettei rahapeliongelmaa vielä tunnisteta hyvin terveydenhuollon piirissä.

– Rahapelaamisesta ei työterveyshuollossa ja peruspalveluiden piirissä muisteta tai osata kysyä esimerkiksi samaan tapaan kuin alkoholista. Jos rahapeliongelma tulee puheeksi, siihen ei osata tarttua oikealla tavalla ja vakavuudella, tai ohjata sopivien palveluiden piiriin.

Rahapeliongelmasta on mahdollista toipua täysin. Monen kohdalla on kyse suuresta ja syvästä elämänmuutoksesta, jossa oma elämä ja arki pitää järjestää uudella tavalla.

– Toipuminen on usein pitkä prosessi, ja se edellyttää pitkäjänteistä työskentelyä sekä avun hakemista. Apua voidaan tarvita ammattilaisilta, vertaisilta ja läheisiltä sekä velkaneuvonnasta.

Jos epäilee oman pelaamisensa olevan hallitsematonta, kannattaa ottaa yhteyttä Peluuriin‍ joko puhelimitse tai chatin kautta. Peluurin työntekijän kanssa voi tarkastella omaa pelaamistaan ja elämäntilannettaan sekä miettiä, mitä asialle kannattaisi tehdä.