”Satavuotias rouva sanoi, että häntä ei käy kukaan koskaan katsomassa, mutta nyt tulikin komea mies”

Vapaaehtoistyötä voi tehdä myös omalta sohvalta tai auton ratista. Viisi suomalaista kertoo tavastaan auttaa.

Harri Nieminen

”Haluan tarjota tavallista ja turvallista arkea”

Harri Nieminen, 33, toimii tukiperheenä lapselle

”Vietän kerran kuussa viikonlopun 5-vuotiaan pojan kanssa, jotta hänen äitinsä saa vähän omaa aikaa. Puuhastelemme perusjuttuja. En halua tarjoilla leipää ja sirkushuveja, vaan ihan tavallista, kivaa ja turvallista arkea. Ulkoilemme ja leivomme, käymme joskus elokuvissa.

Viime kesänä kävimme mökilläni, ja se oli iso elämys. Poika ihmetteli erityisesti puulämmitteistä hellaa. Vuoden alussa teimme myös pojan ensimmäisen ulkomaanmatkan, risteilyn Tukholmaan.

Lähdin kaksi vuotta sitten mukaan Helsingin kaupungin järjestämään tukiperhetoimintaan, koska halusin tehdä hyvää. Löysin toiminnan sattumalta nettihauilla, ja se tuntui omaan elämääni sopivalta: se on pitkäjänteistä muttei vaadi päivittäistä sitoutumista.

Olen lapseton sinkkumies, eikä minulla aloittaessani ollut minkäänlaista kosketusta lapsiperhe-elämään. Ensimmäisenä yhteisenä viikonloppuna tiedustelin pojalta, syökö hän lounasta ennen vai jälkeen päiväunien. Selvisi se niinkin!

Olen saanut kasvaa pojan rinnalla, ja meistä on tullut läheisiä. Itsenäiselle ja vähän itsekeskeisellekin ihmiselle on ollut opettavaista laskeutua 5-vuotiaan kellotaajuuksille. Asiat tapahtuvat hitaasti: ruokailu on verkkaista, ja myös pukeminen ja paikasta toiseen siirtyminen vie aikansa. Olen kärsimätön ihminen ja joutunut opettelemaan malttia.

Vapaaehtoistyö on tarjonnut uudenlaista perspektiiviä myös perhepolitiikkaan. Nyt mietin esimerkiksi yksinhuoltajavanhemman etuuksiin liittyviä muutoksia uudelta kantilta. On avartavaa nähdä maailmaa toisenlaisessa elämäntilanteessa olevan ihmisen, eli pienen lapsen vanhemman, vinkkelistä. Nykyään mietin vaikkapa sitä, kuinka paljon harrastukset maksavat.”

Tukiperhetoimintaa järjestävät kaupunkien lisäksi muun muassa Pelastakaa Lapset ja SOS-Lapsikylä.

Jenni Miettunen

”Myötätuntouupumus ei auta ketään”

Jenni Miettunen, 40, on tukena turvapaikanhakijanuorille

”Syksyllä 2015 mietin, millä tavalla voisin auttaa turvapaikanhakijoita. Minulla oli tarve tehdä jotain konkreettista, ei vain huolehtia ja surra niiden kohtaloa, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Tammikuussa 2016 aloin tehdä säännöllisesti vapaaehtoistyötä yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa. Ajattelin, millaista olisi joutua lähettämään oma lapsi maailmalle. Silloin haluaisin, että hänellä olisi vastassa huolehtivia aikuisia.

Aluksi nuoria oli mukana 4–15, ja tapasin heitä noin kerran viikossa. Kävimme kirjastossa ja ruokakaupassa, leivoimme ja juttelimme.

Nyt tekemisen luonne on muuttunut. Joskus näen vain yhtä nuorta, toisinaan tapaamme yhdessä toisten vapaaehtoisten ja parikymmenen nuoren kanssa. Nuori saattaa lähettää minulle hyvän yön toivotuksen, kirjoittaa hyvästä koenumerosta tai pyytää kävelylle.

Nuorten tuen tarve vaihtelee paljon, ja heistä on tullut minulle läheisiä. Käymme retkillä esimerkiksi museossa, laitamme ruokaa tai lähden tueksi vaikka lääkärikäynnille.

Tämän vuoden aikana olen oppinut paljon ihmisen kyvystä toipua. Koskettavinta on nuorten valtava aikuisen nälkä. He sanovat minua tädiksi tai äidiksi.

Minun on pitänyt oppia rajaamaan asioita niin, etten ota muiden traumoja itselleni. Empatiaa pitää olla, mutta myötätuntouupumus ei auta ketään. Näen myös oman kotimaani nyt toisin silmin: on luksusta, kun voi kävellä kadulla rauhassa ja ettei kukaan kieltäydy kaupassa myymästä ruokaa asiakkaan syntyperän takia.”

Jari Peltola

”Käymme ajelulla ilon ja virkistyksen vuoksi”

Jari Peltola, 53, toimii autokuskina ikäihmisille

”Veimme sisarusteni kanssa äitiä autoajelulle lähes 90-vuotiaaksi saakka, niin kauan kuin hän kykeni nousemaan autoon. Kun seurasin äidin viimeisiä kuukausia terveyskeskuksen vuodeosastolla ja hoivakodissa, oivalsin, miten tärkeää on, että iäkkäänäkin pääsee välillä vaihtamaan maisemaa.

Kun äiti kuoli, ymmärsin voivani ajeluttaa muitakin iäkkäitä.

Automies-palvelu toimii niin, että ikäihmiset ja heitä tuntevat voivat lähettää netissä pyynnön retkikyydistä. Aluksi toimin yksin, mutta nyt mukana on kolmisenkymmentä automiestä ja -naista kymmenellä paikkakunnalla. Lähimpänä oleva käy hakemassa retkeläisen kyytiin, ja sitten mennään. Itse ajan 2–4 kertaa kuukaudessa.

Ajamme vain huviretkiä, ilon ja virkistyksen vuoksi. Retket ovat aina ilmaisia. Reissuilla näkee, kuinka kyytiläiset virkistyvät, kun elämänpiiriin tulee uutta nähtävää ja juteltavaa. Katse kääntyy pois päivittäisistä huolista ja sairauksista. Samalla yksinäisyys lievittyy.

On hienoa saada kuunnella tarinoita vuosikymmenten takaa. Välillä nauramme ja joskus puhumme vakavia. Olen saanut tavata reissujen aikana monia hienoja ihmisiä ja nähnyt mitä erilaisimpia retkikohteita. Ilman Automiestä olisin tuskin päätynyt esimerkiksi Suomen mäkimaajoukkueen kesäharjoituksiin.”

Oili Ruuskanen

”On kiva ajatus, että tuntematon vauva saa sukat”

Oili Ruuskanen, 64, kutoo villasukkia vastasyntyneille

”Kudon kotosalla sukkia vastasyntyneille vauvoille. Tyttäreni vinkkasi minulle Facebookista löytämästään kampanjasta, josta arvasi minun käsityöihmisenä innostuvan.

Villasukat vauvoille -sukkakampanjan ideana on kutoa yhteisvoimin sukat jokaiselle Suomessa tänä vuonna syntyvälle lapselle. Sukat ovat sinivalkoisia, mutta mallin saa kukin kutoja päättää itse. Kaikki minun sukkaparini ovat erilaisia. Niissä on välillä lumihiutaleita, raitoja tai pieniä Suomen lippuja.

Sukkia on nyt valmistunut 10 paria, ja vuoden loppuun mennessä niitä syntyy varmasti ainakin toinen mokoma.

Olen aikaisemmin kutonut esimerkiksi villamekkoja Etiopian keskosvauvoille. Heillä on öisin hyvin kylmä. Tämän kaltainen hyvän tekeminen sopii minulle. Haluan tehdä vapaaehtoistyötä ja auttaa, mutten välitä kovasti itse olla esillä. Voin istua kotona television ääressä ja kilkutella menemään.

Lahjoitukset menevät vastaanottajille nimettöminä. On kiva ajatus, että tuntematon vauva saa minun tekemäni sukat jalkaansa. Samalla ajatus siitä, että joku vauva jäisi ilman, saa kutomaan vielä uutterammin.”

Teemu Potapoff

”Tahdoin lievittää yksinäisyyttä”

Teemu Potapoff, 43, vie ruokakasseja tarvitseville

”Organisoin viime vuonna jouluruokakeräyksen vanhuksille. Ajatus lähti joulumainoksesta, jonka päähenkilönä esiinnyin. Halusin käyttää televisiomainoksen näkyvyyden yhteisen hyvän tekemiseen. Värväsin mukaan portsarikavereitani ja neuvottelin ruokalahjoitukset. Myös HelsinkiMissio lähti mukaan.

Halusimme tempauksellamme tuottaa hyvää mieltä mutta myös lievittää vanhusten yksinäisyyttä. Ruokakasseja ei ainoastaan tiputettu ovelle, vaan kassin viejä viivähti hetken vastaanottajan luona juttelemassa. Eräs satavuotias rouva sanoi kollegalleni, että häntä ei käy kukaan koskaan katsomassa, mutta nyt tulikin komea mies!

Tällä hetkellä puhutaan paljon sosiaalisen median vihapuheesta, mutta uskon somen myös madaltavan kynnystä hyvän tekemiseen.

Toivon, että avun tarjoamisesta muille on tullut pysyvä trendi, sillä kukaan meistä ei pärjää täällä yksin. Pyyteettömän hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli.”

Lisää vapaaehtoistyömahdollisuuksia löydät Hiiopista.

OP sosiaalisessa mediassa