”Minun ei tarvitse hakea hyvää mieltä ostamalla tavaraa”

Kati Soininen tarvitsi tönäisyn opetellakseen erätaidot, jotka tekivät hänen elämästään entistä parempaa. Nyt hänen tavoitteensa on nukkua vähintään yksi yö kuukaudesta ulkona ympäri vuoden.

On ilta, ja Kati Soininen makaa metsässä avoseinäisessä laavussa ja katsoo taivasta. Juuri ennen kuin Soininen nukahtaa, laavun yli lentää 15 joutsenta. Ylilento kuulostaa jättimäisen trumpetin töräykseltä.

Näinä hetkinä Soininen on onnellisimmillaan ja kiitollinen paitsi luonnolle, myös itselleen siitä, että uskalsi metsään.

Aina niin ei ole ollut.

– Olen maatalon tyttö ja pienenä harrastin partiota. Elämä muuttui, kun 19-vuotiaana lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Se, että luonto ei enää ollut päivittäinen osa elämääni, ei siinä vaiheessa häirinnyt, mutta silti tunsin, että rauhallinen paikka olla puuttui, nyt 39-vuotias Soininen muistelee.

Myöhemmin Soininen kävi lastensa kanssa usein leikkipuistossa, jossa he kulkivat metsäpolkua. Siellä hän teki kirkkaan havainnon: niinkin pieni asia kuin metsäpolku teki levollisen olon kiireen keskellä. Tuolloin hänen arkensa täyttivät kolme pientä lasta, opiskelut yliopistossa ja työ vapaana kirjoittajana.

Oppia kantapään kautta

Kun Soininen myöhemmin erosi, pääkaupunki alkoi tuntua väärältä paikalta hänelle. 31-vuotiaana hän palasi kotikaupunkiinsa Varkauteen.

– Työllistin itseni kirjoittamalla ja aloin tehdä juttuja maaseudusta ja luonnosta, koska ne olivat asioita, jotka minua kiinnostivat.

Soininen alkoi myös tutustua uudelleen metsään sienestämällä ja opettelemalla tunnistamaan muutakin kuin kantarellin. Samalla hän huomasi, että jos kirjoitustyö ei edennyt, jo lyhyt kävelylenkki lähimetsässä selkeytti ajatuksia.

– Aloin retkeillä ystävien kanssa ja opin uusia asioita, usein kantapään kautta. Kun jalat yhdellä retkellä kastuivat jo alkumatkasta, aloin käyttää vedenkestäviä kenkiä. Joskus unohdin pitkähihaiset vaatteet ja olin täynnä itikanpuremia, Soininen sanoo.

Metsä tuntui auttavan Soinista syvällisemminkin kuin vain ratkomaan työjumeja: se toi lohtua ja turvaa.

– Jos jokin asia otti päähän, luonnossa liikkuminen auttoi, ja rauhattomat ajatukset tyyntyivät. Metsästä tuli ystävä, joka – toisin kuin ihmiset – ei vaatinut minulta mitään mutta antoi paljon.

Pian Soininen jo mökkeili aktiivisesti, kävi melomassa ja teki päiväretkiä Savon luontokohteisiin, kuten Orinoron rotkolle.

Nälkä kasvoi, ja Soininen huomasi miettivänsä jatkuvasti, miten voisi viettää vielä enemmän aikaa luon-nossa. Oli vain yksi ongelma: häneltä puuttui taitoja ja rohkeutta.

Metsä auttaa Kati Soinista keskittymään työhön. Jos kirjoitushommat eivät etene, jo lyhyt kävelylenkki lähimetsässä selkeyttää ajatuksia.

Itsensä voittamista

Vastaus löytyi verkosta. Keväällä 2015 Soininen törmäsi tietoon naapurikaupunki Kuopiossa järjestettä-västä luonto-ohjaajan koulutuksesta. Jo elokuussa alkoivat opinnot.

– Olin jo tovin miettinyt, että haluaisin opiskella luontoalaa, mutta eräoppaan työ tuntui liian vaativalta ja sitä paitsi vaikealta järjestää lasten ja työnteon rinnalla. Tämä oli juuri sitä, mitä olin toivonut.

Vuoden ajan Soininen kulki neljänä päivänä viikossa bussilla 70 kilometrin päähän Kuopioon ja kävi sen lisäksi opetukseen kuuluvilla vaelluksilla. Opiskelun ohella hänen oli mahdollista tehdä lyhennettyä työ-viikkoa kirjoittajana.

Koulu antoi sitä, mitä Soininen oli kaivannutkin: lisää luonnossa liikkumisen perustaitoja ja rohkeutta.

– Kävimme hiihtovaelluksella ehkä Suomen vaativimmissa olosuhteissa Käsivarren erämaa-alueella. En ole erityisen urheilullinen, vaan enemmänkin laiska nautiskelija, joten vaellus oli minulle kova juttu.

Tavaran haaliminen unohtuu

Soininen on oppikirjaesimerkki siitä, miksi luonto koukuttaa. Metsässä kulkijat ovat kertoneet jo kauan, että puiden keskellä mieliala nousee ja keho rauhoittuu. Nykyään se tiedetään tutkimuksistakin: Metsässä oleskelu muun muassa laskee verenpainetta ja hidastaa sykettä sekä nopeuttaa stressistä palautumista.

Vaikka välillä vaatteet ovat märät ja on kylmä, Soininen sanoo nauttivansa luonnossa olemisesta kaiken aikaa. Pienistä asioista tulee hänelle luonnossa isoja iloja: sammakosta tai yöllä polulla nähdystä kiilto-madosta, lintujen äänistä, nousevasta auringosta.

– Luonto on parantanut myös kykyäni olla läsnä. Nykyään pystyn keskittymään paremmin esimerkiksi työtehtäviin. Ei tarvitse jatkuvasti tarkistaa sähköpostia tai olla somessa, enhän tee sitä metsässäkään. Koen myös fyysisiä vaikutuksia, kuten sykkeen laskua ja kehon rauhoittumista. Jos en ole muutamaan päivään päässyt asvaltilta metsään, tulee olo, että pakko olisi päästä.

Metsä on opettanut Soinista myös suhtautumaan itseensä armollisemmin. Vaikka hän ei ole atleettinen, luonnossa hän tuntee tyytyväisyyttä siitä, että jaksaa poimia tunteja sieniä, kantaa selässään rinkkaa epä-tasaisilla poluilla tai taittaa matkaa kanootilla omilla voimillaan.

– Huomasin, ettei matka tapa, vaan vauhti. Luontoon voi lähteä, vaikka ei olisi huippukunnossa. Retkeily on hyvä tapa päästä ylös sohvalta ja aloittaa liikkuminen vuosienkin tauon jälkeen.

Myös hänen kulutustottumuksensa ovat menneet uusiksi.

– Olen tajunnut, ettei minun tarvitse hakea hyvää mieltä vaikkapa ostamalla tavaraa, vaan voin tyydyttää keräilyviettiä ekologisemmin esimerkiksi sieniä poimimalla.

Lisäksi iloa tuo se, miten vähällä tavaralla metsässä tulee toimeen.

– Rinkassa kulkee mukana kaikki tarpeellinen. Siitä tulee olo, että näin ne ihmiset ovat ennenkin eläneet, ja näin minäkin pärjään, Kati Soininen sanoo.

– Luonnossa oleminen myös itsensä voittamista. Oli aika makea tunne, kun ensimmäistä kertaa sytytin nuotion tuluksilla, Soininen muistelee.

Haave kirjasta toteutui

Kouluttautumisesta huolimatta Soininen ei kaavaile luonnossa liikkumisesta itselleen ammattia. Taitojen syventäminen on kuitenkin poikinut paljon myös yllättävää hyvää. Esimerkiksi ystäväverkosto on laajen-tunut. Retkeilykavereita on löytynyt koulusta ja tuttavapiiristä, esimerkiksi kaverin äiti, joka bongailee lintuja.

– Retkiseuralaisteni iät vaihtelevat nykyään eskarilaisesta eläkeläiseen, mikä on todella avartavaa, Soini-nen sanoo.

Vuonna 2017 toteutui yksi elinikäinen haave, kun Soinisen esikoiskirja, yhdessä toimittajakollega Merja Turusen kanssa kirjoitettu retkeily- ja keräilyopas vasta-alkajille, ilmestyi. Soininen haluaakin rohkaista erityisesti naisia lähtemään luontoon.

– Ihminen on osa luontoa, vaikka asuisi kaupungissa. Ja onhan luonnossa oleminen myös itsensä voittamista. Oli aika makea tunne, kun ensimmäistä kertaa sytytin nuotion tuluksilla. Naisen ei tarvitse odotella, että olisipa erähenkinen puoliso, joka veisi metsään ja tekisi nuotion, vaan voi mennä ja tehdä itse.

Ei aihetta pelkoon

Niille, jotka pelkäävät luonnossa liikkumista, Soinisella on neuvo: On toki ok pelätä, mutta kannattaa tutkia, mistä pelko syntyy ja onko se aiheellista. Metsässä esimerkiksi törmää harvoin, jos koskaan, vil-lieläimiin, eksyy tai loukkaa itsensä. Muut ihmisetkin ovat yleensä metsässä samalla asialla: nauttimassa luonnosta. Ensiapupakkaus kulkee helposti mukana rinkassa ja älypuhelinta mukana kantava tietää koko ajan sijaintinsa.

– Olen itsekin joskus pelännyt sienessä ilman mitään näkyvää syytä. En ole kuitenkaan nähnyt koskaan karhua enkä hirveäkään, ja itse asiassa niiden näkeminen tuntuisi minusta lottovoitolta. Uhkarohkeasti ei silti kannata toimia. En lähtisi vaeltamaan yksin Lapin erämaahan, koska taitoni eivät vielä riitä sellaiseen.

Nälkä kasvaa syödessä, ja niin myös Soinisen tavoitteet. Reilun vuoden ajan hänen tavoitteensa on ollut nukkua joka kuukausi ainakin yksi yö ulkona, sillä hän on huomannut taivasalla nukkumisen lisäävän hyvinvointiaan.

– Ulkona nukkuminen on ihana tapa jatkaa päivää luonnossa. Elämystä ei tarvitse katkaista sillä, että lähtee kotiin pyykkivuoren luokse tai ruokakauppaan ostamaan ensi viikon ruoat. Joskus teen niinkin, että kirjoitustyöpäivän jälkeen menen illalla ihan vain nukkumaan ulos ja herään yhtä aikaa luonnon kanssa. Se on mahtavaa.

– Rinkassa kulkee mukana kaikki tarpeellinen. Siitä tulee olo, että näin ne ihmiset ovat ennenkin eläneet, ja näin minäkin pärjään, Kati Soininen sanoo.

Näin pääset alkuun luonnossa liikkumisessa – Kati Soinisen vinkit

1. Ota selvää

Uusia taitoja oppii tottuneilta luonnossa liikkujilta. Kysele rohkeasti ja lue harrastukseen liittyvää kirjallisuutta. Muista, että tekemällä oppii.

2. Aloita läheltä ja helposti

Mene retkelle lähimetsään – heti ei tarvitse lähteä Lapin erämaahan tai monen yön vaellukselle. Makuu-pussia voi testata ensin vaikka parvekkeella ja teltan pystyttää tai riippumaton virittää takapihalle. Suomen Latu järjestää opastettuja retkiä ja vaelluksia, jotka ovat hyviä vasta-alkajille.

3. Harrasta yhdessä

Etsi samanhenkistä luontoseuraa järjestetyiltä retkiltä, retkeilyyn liittyviltä nettipalstoilta tai tuttavapiiristä. Yhteinen mielenkiinnon kohde ja intohimo samaan tekemiseen yhdistää iästä riippumatta.

4. Pidä retkeilypäiväkirjaa

Kirjoita muistiin retkeilykokemuksiasi, myös negatiivisia, kuten huono tapa pakata rinkka ja vääränlaiset eväät. Silloin muistat ne seuraavalla kerralla ja osaat varautua paremmin.

5. Nauti, älä suorita

Liiku sekä luontoa että omaa itseäsi kunnioittaen: ei hampaat irvessä, vaan ilman suorittamista.

Lue myös: Näin elämänmuutoksesta tulee elämäntapa

OP sosiaalisessa mediassa